Olen 43-vuotias tekniikan tohtori ja kansantaloustieteilijä. Työskentelen nykyisin valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Olen ollut aiemmin työurallani töissä mm. valtiovarainministeriössä, Euroopan komissiossa ja valtioneuvoston kansliassa. Asun Munkkiniemessä. Harrastan mm. lukemista, moottoripyöräilyä ja kamppailu-urheilua perustasolla.



  • Spacetime compressions, electric charge and EM fields

    Spacetime compressions, electric charge and EM fields

    A team of researchers led by Jussi Lindgren has introduced a purely geometric theory that fulfills Einstein’s dream of unifying electromagnetism and gravity. By utilizing Weyl geometry and differential calculus, the study proposes that fundamental forces are not external objects but intrinsic distortions of spacetime. In this framework, electric charge is defined as a local compression of spacetime, while light is viewed as a ripple within the same geometric fabric. This model successfully derives nonlinear field equations that reduce to Maxwell’s classical equations in linear cases, providing a mathematical bridge between general relativity and quantum phenomena. Furthermore, the theory offers a potential foundation for anti-gravity propulsion by suggesting that manipulating spacetime geometry could produce thrust without traditional propellants.

  • Valtiontalouden hoito on vaikeutunut

    Valtiontalouden hoito on vaikeutunut

    Suomi oli syvässä lamassa 1990-luvun alussa. Reaalinen BKT tippui muutamassa vuodessa yli 10 prosenttia. Työttömyys nousi puoleen miljoonaan vuoteen 1994 mennessä. Ekonomistina ajattelen, että suurin syy lamaan oli vakaan markan politiikka. Vakaan markan politiikkaa ajoivat muun muassa Kalevi Sorsa, Mauno Koivisto, Harri Holkeri ja Erkki Liikanen. Rolf Kullberg ja Markku Puntila Suomen Pankissa. Vakaan markan politiikka oli ajatuksena varmaankin houkutteleva, mutta jälleen kerran kävi niin, että avoimen kansantalouden makroteoria osoittautui liian vaativaksi poliitikoillemme. Koivisto oli sosiologi, Sorsa kirjallisuustieteilijä, Kullberg oli tyypillinen liikepankkimies, iso kuva oli hakusessa. Toki oli niinkin, että vakaan markan politiikka ajoi myös määrättyjen intressiryhmien etua. Protoeurokin se oli, sillä euro oli ollut piirustuspöydillä jo 1960-luvulta, ja Euroopan yhdentyminen laitettiin Suomenkin osalta tulille heti 1992. Se oli ajan politiikkaa, ja ymmärrettävääkin. Raskaita virheitä kuitenkin tehtiin valuuttapolitiikassa. Sorsa piti vakaan markan jatkumista välttämättömänä puheessaan Kalastajatorpalla, ennen vuoden 1987 vaaleja.

    Suomen markka oli sidottu kiinteään valuuttakoriin, ja samalla 1980-luvulla alettiin vapauttaa pääomamarkkinoiden sääntelyä. Valuuttaa alkoi tulvia maahan, kuitenkin pankkisääntely oli 1960-luvun lopulta. Suomessa tapahtui klassinen, sisäsyntyinen luottokupla. Kiinteä valuuttakurssi tai vakaan markan politiikka aiheutti sen, että kansantalous alkoi velkaantua voimakkaasti ulkomaille. Kun Suomen Pankki yritti hillitä luotonantoa nostamalla korkoja, valuuttaa tulvi lisää maahan. Tämä taas pakotti pankin tarjomaan lisää markkalikviditeettiä, jotta markka pysyi sallitussa kiinteän kurssin ja vakaan markan vaihteluvälissä. Pankit luotottivat kaikkea liikkuvaa. Teneriffavöitä hankittiin ja Katinkultia perustettiin. Paikallispankkikonttorit olivat kuin kartanoita. Luottotappiot ja pankkikriisi oli väistämätön.

    Vaihtotaseen alijäämä kertoi siitä, että Suomessa kulutettiin ja investoitiiin liikaa ulkomaisella rahalla. Kyseessä oli siis yksityisen sektorin ylivelkaantuminen. Pankit luotottivat kotitalouksia ja yrityksiä valuuttaluotoilla. Suomen Pankki oli kädetön. Kiinteä kurssi mahdollisti ylivelkaantumisen. Lamaa pahensi idänkaupan romahtaminen (Clearing-kauppa lopetettiin 1990), Neuvostoliiton romahdus 1991.

    Saksojen yhdistyttyä Eurooppaan syntyi inflaatiopaineita. Yleinen korkotaso nousi noin 10 prosentin pintaan. Bundesbank toimi järjestelmän ankkurina D-markkoineen. Suomessa kupla alkoi tyhjentyä, oikeastaan jo loppuvuodesta 1989. Ahon hallitus meni onnettomasti sitomaan markan vielä ecuun kesäkuussa 1991. Marraskuussa 1991 jo devalvoitiin, ei riittävästi. Pankkikriisi alkoi syyskuussa 1991, kun SKOP otettiin Suomen Pankin haltuun. Pankkisektori oli ottanut holtittomasti luottoriskiä, vailla vakavaraisuuspääomaa. Kun luottoriski realisoitui, oman pääoman sulaminen aiheutti luotonannon dramaattisen hidastumisen, joka kriisiytti taloutta entisestään. Kierre oli valmis. Hallitus perusti Valtion vakuusrahaston, ja päätti suuresta pankkitukipaketista keväällä 1992. STS-pankki romahti, säästöpankkisektori sulautettiin. SYP:n ja KOP:n valtataistelu päättyi lopulta fuusioon. Nordea on tämän valtataistelun osaperillinen.

    Kiinteätä valuuttakurssia puolustettiin korkopariteetin logiikalla, ja korkotasoa nostettiin, jotta markan spot-kurssi vahvistuisi (sijoittajilla oli devalvaatio-odotuksia), mutta valuuttavaranto suli alta. Lopulta markka oli pakko päästää kellumaan syyskuussa 1992. Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg oli saanut potkut keväällä, ja pankkia luotsasi Sirkka Hämäläinen. Vasta kesällä 1992 pankki tosissaan alkoi pohtia kelluttamista, ainakin Iiro Viinasen päiväkirjamerkintöjen perusteella. Sattumalta myös enoni oli tuolloin pankissa kirjoittamassa kelluttamismuistioita, ilmenee Viinasen päiväkirjoista. Minusta markka olisi pitänyt päästää kellumaan jo 1987. Samaa mieltä oli edesmennyt Suomen Pankin pääjohtaja Matti Vanhala.

    Finanssipolitiikan tilanne 1992 oli hankala. Valtion nopea velkaantuminen (yksityinen velkakriisi muuttui julkiseksi) pakotti Ahon hallituksen kovaan sopeutuspakettiin. Raimo Sailas tiimeineen esitteli leikkauslistan syksyllä 1992. Sen leikkaukset vastaisivat nykyrahassa noin 11-12 miljardia kolmen vuoden aikana. Hannu Mäkinen kirjoitti muistion valtion kassakriisistä. Pankkikriisi, valuuttakriisi, julkisen talouden kriisi.

    Oliko siitä hommasta mitään opittavissa?

    Suomessa seuraava hallitus joutuu samanlaisen urakan eteen keväällä 2027. Valtiontalouden alijäämä on vuonna 2030 varmaankin jo melkein 17 miljardia euroa. Julkisen talouden velkasuhde rikkoo 90 prosentin rajan kuluvana vuonna. 100 prosenttia menee matematiikan perusteella rikki jo 2030 mennessä. Luottoluokitukseen kohdistuu paineita.

    Ahon hallitusta ja Iiro Viinasen valtiovarainministeriötä auttoi tuolloin tilanteen akuutti vakavuus. Kassakriisimuistio ja valuuttavarannon kuivuminen luovat insentiivejä. Nyt tilanne on toinen. Suomi on euromaa. Lainaamme pääosin euroissa, ja maksujärjestelmä on integroitunut euroalueella. Valuuttavarantoa ei tarvitse paikata myymällä dollaribondeja Lontoossa tai jenibondeja Japaniin. Euroalueella on erilaisia turvaverkkoja. Target 2 joustaa (se tavallaan nykypäivän valuuttavaranto), EVM voi lainata kriisimaille. Pankkikriisien hoitoon meillä on yhteinen kriisinratkaisuneuvosto, yhteinen kriisinratkaisurahasto. Basel -sääntelykin on jo neljännessä polvessa. Bail-in kuuluu työkalupakkiin BRR-direktiivin ansiosta. Pankit ovat hyvin pääomitettuja.

    Silti tilanne on vakavampi kuin syksyllä 1992. Sammakko kuolee tätä menoa kattilaan. Markkaa ei voi päästää kellumaan. Vienti ei lähde vetämään kuten 1993. Heikentyvä valuutta ei tasapainota vaihtotasetta. Korkotasoa ei voida laskea Suomen Pankin päätöksin. Iranin sodan vuoksi öljy ja polttoaineet kallistuvat, kiihtyvä kv-inflaatio nostaa reaalikorkoja Suomessa. Euribor on miltei 3 prosenttia. Inflaatio on toistaiseksi Suomessa hidasta. Korkeammat korot uivat swap-position kautta sekä uusien bondien emissioiden kautta budjettitalouden korkokuluihin. Korkokulut valtiolla ovat kohta 5 miljardia vuodessa, ja ne jatkavat siitä nousuaan. Korkomenot menevät ulkomaisille velkojille pääosin. Suomen valtionvelan bondinhaltijat ovat valtaosin ulkomaisia rahastoja ja institutionaalisia sijoittajia.

    Sopeutustarve on vähintään 10 miljardia euroa, ja sopeutus pitäisi minusta kohdistaa valtion kehysmenoihin, pelkästään. Suomen talouskasvun heikkous ei puolla kokonaisveroasteen kiristämistä. Jos SDP voittaa vaalit, on vaalitulos myrkkyä luottoluokitukselle ja rahoitusvakaudelle, en usko punaisen hallituksen kykenevän leikkauksiin, ”yleisistä syistä”. Jos velkaantuminen jatkuu, jossakin vaiheessa luottoluokitus tippuu rajusti, riskipreemiot kasvavat, ja Suomen rahoitushuolto vaarantuu. Valtiot voivat pahimmillaan joutua velkajärjestelyyn, kuten Kreikassa 2011-2012. Leikkaukset ovat kamalia, mutta vaihtoehto on vielä pahempi. Kehysmenoja pitäisi leikata noin 15 prosenttia pois. Koska on selvää, että valtion ydintehtäviin ei voida juuri koskea, on luultavaa, että kaikki toissijainen on tulilinjalla. Urakassa on pakko onnistua, muutoin jätämme lapsillemme huonon tulevaisuuden. En pidä tätä moraalisesti kestävänä vaihtoehtona. Suomessa on pärjätty suhteellisesti pienemmällä budjetilla ennenkin. Tarvitsemme myös kaikki rakenteelliset toimet kasvun edellytysten nostamiseksi, mutta kasvun varaan ei voida laskea. Leikkaukset tarvitaan.

    Tarvitsemme nyt päättäväisiä ja moraalisesti vahvoja poliittisia johtajia. Ei yö niin pitkä, ettei päivä perässä.

  • Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen haudalla

    Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen haudalla

    Sääntöpohjaisuus tuo mieleen lautapelit. Lautapeleissä on säännöt, ja yhteiset säännöt määrittävät, miten pelissä voi toimia. Kansainvälisten suhteiden historiassa on pyritty samoin luomaan yhteisiä pelisääntöjä. Westfalenin rauha (1648) päätti kolmikymmenvuotisen sodan Euroopassa, ja loi puitteet suvereeneille kansallisvaltioille. Silti Euroopassa sodittiin ankarasti sen jälkeenkin. Voimatasapainon järkkyminen on usein taustalla. Suuressa Pohjan sodassa 1700-1721 Suomikin miehitettiin. Napuella käytiin verinen taistelu Armfeltin johdolla. Pultavan taistelu 1709 lopetti Ruotsin aseman suurvaltana. Isoviha eli Venäjän miehitysvalta oli armoton. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi-Suomi menetti alueita valtakunnan itäosista. Ruotsi-Suomi joutui sotiin myös Hattujen sodassa 1741-1743. Sitä seuranneessa Turun rauhassa Ruotsi-Suomi menetti alueita Kaakkois-Suomesta. Sitä seurasi revanssi, eli Kustaa III:n sota 1788-1790. Kustaa III:n sodassa käytiin mm. suuria meritaisteluita Kotkan edustalla. Samaisessa sodassa solmittiin myös Anjalan liitto, joka oli luonteeltaan upseerikapina.

    Suomi joutui taas sotimaan Suomen sodassa 1808-1809, jonka seurauksena Suomi liitettiin Venäjään. Sota liittyi oleellisesti Napoleonin sotiin. Napoleonin sotien jälkeen Wienin kongressi 1814-1815 sai aikaan melko toimivan järjestelmän, joka perustui voimatasapainoon maiden välillä. Ensimmäinen maailmansota alkoi kesällä 1914, kun monimutkainen voimatasapainojärjestelmä liittolaissuhteineen eskaloi sodan nopeasti. Euroopan valot sammuivat. Versailles’n rauha ei tuonut rauhaa, talousromahdus nosti natsit valtaan, ja Saksa haki revanssia. Berliinin kivikasoista nousi YK peruskirjoineen. Yhdysvaltojen atomipommitusten jälkeen maailmassa haluttiin uusi sääntöpohjainen järjestys.

    Sääntöpohjainen järjestys edustaa liberalistista suuntausta kansainvälisissä suhteissa. Siinä uskotaan sopimuksiin, organisaatioihin ja kansainväliseen oikeuteen. Sen antiteesi on realismi, joka kumpuaa pessimismistä. Realismissa voimatasapaino on oleellisempi tekijä kuin sopimukset. Klassisessa realismissa painotetaan myös ihmisluontoa. Rakenteellinen realismi painottaa järjestelmän abstrakteja ominaisuuksia.

    EU on osa liberaalia perinnettä. Usein EU:n ansioksi lasketaan rauha Euroopassa. Sääntöpohjaisuuden ansiot ovat kuitenkin kyseenalaisia. Korean sota alkoi jo 1950, kun Neuvostoliiton tukema Pohjois-Korea yritti vallata koko Korean niemimaan. USA puuttui peliin, ja sota loppui de facto 1953 jonkinlaiseen linnarauhaan. Indokiinassa oli kuplinut jo vuodesta 1945, ja lopulta sota Vietnamissa veti USA:n mukaan vuonna 1964. Sodat olivat luonteeltaan kylmän sodan kuumia pesäkkeitä suurvaltojen välillä. USA yritti syöstä Kuuban uutta kommunistihallintoa vallasta epäonnisessa Sikojenlahden maihinnousussa keväällä 1961. Kuuban kriisissä tilanne kärjistyi miltei ydinsodaksi saakka. Kylmä sota oli tavallaan sääntöpohjainen järjestelmä siinä mielessä, että ydinaseiden tuoma kauhun tasapaino esti sodan syttymisen.

    Mitä voimme oppia sodasta ja rauhasta? Kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014, alkoi uusi vaihe kansainvälisissä suhteissa. Kiina nousee voimakkaasti, ja USA & Israel hyökkäsivät Iraniin helmikuussa 2026. Ukrainan sota jatkuu verisenä. Kiinan ja Taiwanin konflikti on riski. Sääntöpohjaisuus lienee mennyttä. Oliko sitä koskaan ensinkään? Kuuban kriisissä YK:n turvaneuvosto ei ratkaissut kriisiä, vaan salaiset neuvottelut Kennedyn ja Hrutsevin välillä. Kennedy lupasi olla hyökkäämättä Kuubaan, ja lisäksi Turkissa olleet ohjukset vedettiin pois. SNTL perääntyi, kriisi laukesi. Komiteat eivät ratkaise sotia, vaan suora vuoropuhelu keskeisten suurvaltojen välillä.

    EU:n identiteettiongelma lähtee siitä, että se ei ole suurvalta. EU:lla ei ole omaa armeijaa. EU:lla ei ole ydinaseita. Ei laivastoa, ilmavoimia. Ranskan ydinasepelote on uskottava, samoin UK:n. EU on Länsi-Rooman jäänne Kaarle Suuren valtakunnan kautta. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ei ollut pyhä – tokko on Euroopan unionikaan.

    Entä kansainvälinen oikeus? Kansainvälinen oikeus on lähinnä akateemikkojen puuhastelua. Ihmiskunnan historia on sotia täynnänsä, ja usein niiden syy voidaan jäljittää epästabiiliin voimatasapainoon. Henry Kissinger on puhunut paljon voimatasapainon puolesta kansainvälisen politiikan selittävänä metodologiana. Nyt voimatasapaino näkyy siinä, että Euroopan maat ostavat aseita ja aseistautuvat. Voimatasapainon stabiloituminen. Eurooppa on tosiaan ollut laiska puolustusasioissa. Saksan armeija on pieni. Suomella on melko hyvä tilanne, reservi on melkein miljoona miestä, tykistöä on paljon. Maanpuolustustahto on vahva.

    Voimatasapainoteorian näkökulmasta on luultavaa, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen integraatio saa lisäpontta. Yhteinen puolustus on kuitenkin päällekäinen Naton kanssa. USA:n monet julkiset kannanotot ovat viitanneet siihen, että USA asioi mieluummin suoraan merkittävien maiden kanssa bilateraalisesti. Tämä johtuu juuri siitä, että EU on aseeton ja hampaaton. EU on luonteeltaan kauppaliitto ja sisämarkkina. Ei ole välttämättä viisasta, että sen puitteissa yritetään väkisin perustaa sotilasliittoa tai EU-armeijaa. EU:n luonteen muuttuminen maailmanpolitiikan peluriksi vaatisi perussopimusten muutoksen, ja siihen sisältyy merkittäviä riskejä. Maastrichtin sopimuskin meinasi kaatua omaan mahdottomuuteensa.

    Suomalaisen paras turva on viime kädessä sen oma kansa. Kansallista eheyttä ei voi kuitenkaan ottaa annettuna. Vieraiden kulttuureiden teollinen tuonti, vihamieliset rinnakkaiskulttuurit, kielen pirstaloituminen. Jos yhteisiä arvoja ei ole, maanpuolustustahtokin rapistuu. Haluavatko lapsemme puolustaa maata, jossa verot kerätään siihen, että sosiaaliturvaa räiskitään vastikkeetta koko maailmalle? Jos julkinen talous pettää, ei maalla ole asevoimiakaan.

    Vahvat tekevät mitä voivat, ja heikot kärsivät mitä täytyy.

  • Talvisota Ilomantsissa

    Talvisota Ilomantsissa

    Talvisodan päättymisestä on 86 vuotta tänään. Sota syttyi 30.11.1939, kun Neuvostoliitto tuli rajan yli panssarivaunuillaan. Samana päivänä Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat useita suomalaisia kaupunkeja. Suomi oli sodassa. Legalismi väisti taas reaalipolitiikkaa.

    Sodan välittömät syyt liittyivät Saksan ja Neuvostoliiton etupiirijakoon. Kesällä 1939 oli enteitä sodasta, elokuussa solmittiin Molotov-Ribbentrop -sopimus, ja lokakuussa Suomi suoritti miltei täydellisen liikekannallepanon, suojajoukot perustettiin. Saksa oli hyökännyt jo Puolaan heti syyskuun alussa. Moskova kutsui suomalaiset neuvottelemaan, ja Neuvostoliitto esitti vaatimuksia maaluovutusten muodossa, mm. saaria ja puskurivyöhyke Kannakselta, Hangon sekä Lapvikin sataman. Suomi ei suostu vaatimuksiin. Suojajoukkojen perustamisen jälkeen sota on ilmeinen tosiasia, sillä sotilastiedustelumme varmasti arvioi hyökkäyksen jo tuolloin lähes varmaksi. Neuvottelut kuitenkin jatkuvat vielä marraskuussa. Kun lopulta diplomaattiset suhteet katkaistaan Neuvostoliiton toimesta, sota syttyy 30.11. Valtioneuvoston istunnossa kl. 13:30 Suomi julistetaan sotatilaan.

    Sodan syttyessä kenttäarmeijamme ylipäälliköksi nimitettiin C.G.E. Mannerheim, Päämaja siirtyi nopeasti Mikkeliin, josta sotaa johdettiin. Päämajoitusmestari, eli operatiivisen osaston päällikkö eversti Aksel Airo on korvaamaton apu Mannerheimille.

    Hyökkäyksen painopiste oli tunnetusti Karjalan Kannaksella, mutta Neuvostoliitto yritti katkaista Suomea myös Joensuun kohdalta, ainakin Joensuusta olisi ollut helppoa edetä sisämaahan, rautatieyhteys oli samoin lähellä. Ilomantsin valtaus olisi tarkoittanut Kollaan rintaman altistumista pihtiliikkeelle, siksi Päämaja vahvensi nopeasti Ilomantsin-Tolvajärven suunnan puolustusta.

    Neuvostoliiton 155. divisioona ylitti rajan Ilomantsin suunnalla, määrävahvuisena siinä oli noin 18 000 miestä. Ilomantsia puolusti aluksi vain 400 miehen vahvuinen Erillinen pataljoona 11. Päämaja perusti 5.12. Ryhmä Talvelan, jota johtamaan käskettiin Eversti Paavo Talvela. Talvela oli jääkäriupseeri ja heimosodissa parkkiintunut kova luu. Yhtymän esikunta perustettiin Värtsilään. Ryhmä Talvela sai loistavan voiton Tolvajärvellä, mutta vähemmän tunnettu voitto Ilomantsissa on samoin tärkeä.

    Ryhmä Talvela perusti Osasto A:n, jota johti eversti Per Ekholm. Osasto A koostui neljästä pataljoonasta. Tykistöä sille oli alistettu vain yksi tulipatteri. Talvisodassa kenttätykistön pääkalustoa oli 76 mm kanuuna. Se on nykymittapuulla lelu, mutta suorasuuntauksella se toimi panssarivaunuja vastaan. Neuvostoliiton panssarivaunut olivat vielä talvisodassa vanhoja T-26 -vaunuja, jotka korvattiin vahvalla ja tehokkaalla T-34 ”Sotkalla” jatkosodan kuluessa.

    Neuvostodivisioona hyökkäsi kahdessa osassa. Pohjoinen osa divisioonasta pysähtyi Kallioniemelle, ja eteläinen osa, noin 12 000 miestä marssi Öykkösenvaaran suunnasta Möhkön läpi kohti Ilomantsin kirkonkylää. Divisioonan kärjessä oli panssarivaunuja, todennäköisesti mallia T-26 ja muutakin motorisoitua kalustoa kenttätykistörykmentteineen. Osastoa oli vastassa suomalainen pataljoona, ehkä noin 800 miestä. Aseistuksena valtaosalla kiväärit (M27), joku konekivääri (Maxim) ja pikakivääri (LS-26)sekä konepistooleja (Suomi M31). Pataljoonassa oli orgaanisesti konekiväärikomppania, kolme taistelevaa jalkaväkikomppaniaa sekä kranaatinheitinkomppania ja esikunta-osastoja. Oinaansalmella oli siis käytännössä vihollista vastassa muutamia satoja suomalaisia, koska yleensä ainakin yksi komppania pidetään reservissä ja loput ryhmityksessä. Puolustustaktisesti maasto suosi suomalaisia, vesistöt toimivat luonnon esteinä. Kun sillat räjäytettiin, vaunujen eteneminen vaikeutui huomattavasti, toki jalkaväki ja hevoset pääsivät jäitä myöten etenemään.

    Näkymä Öykkösenvaarasta pohjoiseen. Tuota tietä pitkin 155. divisioonan kärki eteni kohti suomalaisten asemia. Maisemat olivat joulukuussa toki talviset. Kuvassa vanhat asemat, joissa taisteltiin heinäkuussa 1944.

    Oinaansalmen räjäytetty silta talvisodan aikaan.

    Suomalaisten tappiot talvisodassa Ilomantsissa olivat :

    Kaatuneita: 125

    Haavoittuneita: 275

    Kadonneita: 22

    Yhteensä: 422 miestä

    Ilomantsissa on hieno sotahistoriallinen kokonaisuus, joka tunnetaan Ilomantsin Sotatienä. Kannattaa tutustua ainakin Taistelijan taloon Hattuvaarassa, Oinaansalmeen, ja Öykkösenvaaran taisteluasemiin.

    Oinaansalmen reliefi-muistomerkissä on kuvattuna parivartio.

    Taistelijan talo Hattuvaarassa. Talossa on ravintola ja museonäyttely.

    Ilomantsin torjuntavoitto 31.12. Oinaansalmella oli tärkeä saavutus rauhanponnisteluja silmällä pitäen. Kovat taistelut olivat vasta edessä mm. Suomussalmella 44. divisioonaa vastaan. Samoin Summan kovat taistelut olivat vasta puoliksi takana.

  • Utopiasosialismista

    Utopiasosialismista

    Sosialismin ja vapaan markkinatalouden taistelu on suhteellisen nuori ilmiö, se syntyi oikeastaan vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen. Kaikki poliittiset liikkeet tarvitsevat tuekseen kuitenkin intellektuaalisen selkärangan. Vapaan markkinatalouden filosofia kumpuaa ainakin John Locken ja Adam Smith’n kirjoituksista. Sosialismin älyllistä perintöä kantavat sellaiset ajattelijat kuin Hegel, Marx. Utopiasosialisteilla oli toki osansa, jo Thomas Moren ajoista. Kuitenkin hostiili sosialismi syntyi vasta Marxin perintönä. Marxin pääomassa esitetään ekonomisesti kestämätön riistoteoria. Marx ei osannut matematiikkaa, ja siten hän ei kyennyt hahmottamaan superadditiivisuutta. Yrityksen tuotos ei ole summa panoksista. Yrityksen liikeidea ja lisäarvo ei ole riistoa. Yritystoiminta on enemmän kuin osiensa summa.

    Marxilaisuudesta syntyi saksalainen sosialidemokratia. Ensimmäinen internationaali, toinen internationaali. Suomessa SDP kuuluu kansainväliseen sosialistiseen internationaaliin, jonka tavoitteena on globaali sosialismi. Sosialismin taloustiede ei ole kehittynyt juurikaan Marxin ajoista. Revisionismi ja ajattelijat Saksassa kylläkin lähtivät siitä, että vallankumous tulee demokraattisesti. Suomalainen sosialismi on bernsteinilaisuuden perillisiä. Forssan ohjelma syntyi Erfurtin ohjelman perillisenä. On sinänsä kiistatonta, että teollistumisen seurauksena työläisillä oli huonot olot, ja määrätty tilaus työväenliikkeelle oli olemassa.

    Intellektuellit käsittelivät sosialismin kalkyyliongelmaa jo vuosisadan alussa. Kalkyyliongelma lähti siitä, että sosialistinen suunnitelmatalous ei kykenisi toimimaan keskusjohtoisesti, koska hintoja ei voi keskussuunnittelija tietää. Ludwid von Mises käsitteli tätä kalkyyliongelmaa kattavasti 1920-luvulla kirjoituksissaan. Hinnat kertovat markkintaloudessa siitä, mitä tuotteita kannattaa tuottaa, ja miten resurssit allokoituvat tehokkaasti.

    Suomalaisen sosialidemokratian historia on kaksijakoinen. Toisaalta suomalainen sosialidemokratia edustaa pahuutta, sillä SDP aloitti punakapinan tammikuussa 1918 laillista hallitusta vastaan. Lauri Karan johtama lentävä osasto teloitti siviilejä mm. Vihdissä. Punaiset olivat vallankumouskiihkossaan ajatelleet, että bolsevikkien vallankumous onnistuisi Suomessa, kun Tsaari Nikolai II oli ammuttu perheineen kellarisssa, Jekaterinburgissa. Valtatyhjiö on vaarallinen olio. Punakapina alkoi, kun Juttutuvan torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen merkiksi. Pääsyyllisiä olivat mm. sosialidemokraatit Kullervo Manner ja Oskari Tokoi. Kymmenien tuhansien suomalaisten verta vuodatettiin, oleellisesti turhaan. On syytä toki muistaa, että senaatin armeijan kosto oli samoin armoton. Muun muassa Tampereella ja Viipurissa ammuttiin punaisia joukoittain. Kalevankankaan hautausmaalla käytiin kovia valtaustaisteluja, kuularuiskut lauloivat ja miestä kylmeni, punaisia ja valkoisia.

    Äidinäidin isoisä oli punainen sosialidemokraatti, Juho Etelämäki. Juho oli kansanedustaja ennen itsenäistä Suomea. Valistusmies ja teosofi. Valkoiset säästivät hänet, koska hän oli kansakoulunopettaja ja piti orpokotia orvoille lapsille Viitasaarella. Suvussani on myös paljon valkoista perua. Yhteisen trauman äärellä olemme. Linnan sanoin: ”En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi.” Historian hirmuteot ovat käsittelemättä. SDP ei käsittääkseni ole pyytänyt anteeksi punakapinan aloittamista.

    Sosialidemokratia on tuonut paljon hyvää. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin sotien jälkeen. Yhteishengessä. Tammikuun kihlaus ja asevelisosialismi olivat hyvän voimia. Pekka Kuusi ja kumppanit rakentivat hyvän Suomen. Se turvallinen ja hyvä sosialidemokraattinen Suomi oli hyvä maa minullekin kasvaa 1980-luvulla.

    Suomi on kuitenkin muuttunut. Islamisaatio etenee, kantasuomalaiset eivät lisäänny. Kansainvaellukset jatkuvat. Puolet määrätyistä maahanmuuttajaryhmistä elävät pysyvästi toimeentulotuen varassa. Katujengit tulevat. Raiskausrikokset lisääntyvät, valtiontalouden alijäämä on 16 miljardia vuonna 2030. Luottoluokitus menee alta. Kansainvaellukset ja sosialidemokratia eivät sovi yhteen. Sen sanoi jo Milton Friedman ja Hans-Hermann Hoppe. Ainoa kysymys on, edustaako nykyinen naiivismi tyhmyyttä vai pahuutta? Molemmat vaihtoehdot ovat masentavia. Määrätyt intressiryhmät ovat valmiita tuhoamaan Suomen sisäisen turvallisuuden, jotta halpatyövoimaa ja ääniä riittää. Missä ovat tämän päivän isänmaalliset valtiomiehet? Missä on Risto Ryti, missä selkäranka, realismi, maalaisjärki?

    Kouluttamattomia ihmisiä tulee kehitysmaista. Sellaisista kulttuureista, joissa pikkutyttöjen häpyhuulet neulotaan kiinni. On syytä sanoa ääneen, että tällaiset kulttuurit ovat pahoja, primitiivisiä ja barbaarisia. Ihmisten mitta on tulossa täyteen. Sosialidemokratian suuri tragedia on, että se tarkoittaa aatteena hyvää, mutta se saa aikaan pahaa. SDP kalastelee ääniä jakamalla vaalimainoksia arabiaksi. Tulonsiirroilla elävät maahanmuuttajaosajoukot äänestävät demareita, sillä demarit ovat myyneet sielunsa : he ostavat rahalla toimeentulotukimaahanmuuton ääniä. En pystyisi itse elämään itseni kanssa, jos vaikuttaisin puolueessa. Seurausetiikan näkökulmasta teon hyvyyttä tai pahuutta arvioidaan seurausten perusteella. Seurausetiikan näkökulmasta tämän päivän SDP edustaa moraalista ei-hyvyyttä.

    Yhteiskunnassa on määrättyjä fatalistisia taipumuksia, liikelakeja. Lopulta poliitikkojen valta on pientä siihen verrattuna. Suomessa tulee käymään seuraavasti:

    Jos SDP voittaa vaalit ja sosialistivetoinen hallitus on vallassa, julkinen talous ajautuu kriisiin 2030-luvulla. Luottoluokitukset tippuvat. Riskpreemiot velalle nousevat. Luotto loppuu. Pakon edessä tulee ensin joku kriisiaikojen parlamentaarinen yrite. On ilmeistä, että sosiaaliturvan osalta on edut rajattava kansalaisille. Perustuslakivaliokunnan kannat muuttuvat heti, kun valtion rahat loppuvat. Perustuslain säännökset ovat tyhjää puhetta, jos valtiolla ei ole rahaa maksaa lääkäreille ja poliiseille palkkaa. Heräämme siis lopulta, mutta vasta kriisissä. Politiikan logiikka on valitettavaa. Liikaa eturyhmiä, puolueet kuuntelevat liikaa lobbareita. Miten voisimme leikata 10 miljardia kehysmenoja vuonna 2027? Se tarkoittaisi noin 15 prosentin juustohöylää kaikkiin menomomentteihin.

    Nähdäkseni ainoa toivo Suomelle on oikeistokoalitio. Punamultakansanrintama tai sinipuna johtavat rahoituskriisiin. Joudumme EVM-ohjelmaan tai jopa IMF-ohjelmaan. Ei ole mukavaa, kun liituraitapukuiset MIT:n tohtorit kertovat eduskunnalle, mistä leikataan. Nyt on syytä ryhdistäytyä. Suomella on 10 miljardia liikaa kehysmenoja. On parempi valita itse leikkauskohteet. Jos selvisimme jatkosodasta, selviämme tästäkin. Haihattelusosialismin aika on ohi.

  • Julkisen sektorin taseesta ja eläkkeistä

    Julkisen sektorin taseesta ja eläkkeistä

    Julkisen talouden kestävyys puhututtaa. Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti julkaistiin hiljattain. En ole lukenut sitä vielä, sillä olen lomalla. Muutamia ajatuksia kuitenkin muistiin teemasta.

    Julkisen talouden kokonaisuus voidaan mieltää konsolidoimalla valtion, kunnat, hyvinvointialueet ja sosiaaliturvarahastot. Jos ajattelemme tällaista yhdisteltyä tasetta, tämän taseen suurin velkaerä on valtion joukkolainavelka, noin 200 miljardia euroa. Valtiolla on likvidejä rahoitusvaroja ehkä 50 miljardia euroa (VER=valtion sijoitusyhtiö, Solidium, kassa, muita eriä). Kunnilla on muutama kymmenen miljardia velkaa. Hyvinvointialueilla muutamia.

    Suurimmat rahoitusvarat on työeläkeyhtiöillä. Ne lasketaan julkiseen talouteen, koska eläkemaksut ovat veroluonteisia ja lakisääteisiä, eläke-etuudet lakisääteisiä. Osittain rahastoiva järjestelmä luotiin 1960-luvulla, kun haluttiin puskuroida suuria ikäluokkia. Osittain rahastoivassa järjestelmässä nykyiset työssäkäyvät maksavat maksussa olevat eläkkeet. Rahastointiin menee osa maksuista.

    Työeläkejärjestelmän taloudellinen vakavaraisuusehto voidaan mieltää yksinkertaistaen niin, että rahastojen käyvän arvon ja eläkemaksujen perpetuiteetti pitää olla suurempi kuin eläkevastuiden nykyarvo.

    Jos ajattelemme, että eläkevastuiden nykyarvo olisi kasvava perpetuiteetti, voisimme merkitä:

    $$L=\frac{D}{r-g}$$

    Missä L on eläkevastuun nykyarvo, D on vuosittain maksettava vakioinen eläkekorvaus. g on eläkekorvauksen vakioinen kasvuvauhti ja r on diskonttokorko.

    Vastaavasti eläkemaksujen perpetuiteetti voidaan nykyarvoistaa:

    $$A=\frac{P}{r-a}$$

    Missä P on eläkemaksu, a on eläkemaksun kasvuvauhti ja A on eläkemaksujen nykyarvo (perpetuiteetti).

    Jos eläkevarojen käypä arvo on B (osakkeet ja korkosijoitukset yms, nyt vajaa 300 mrd), saamme solvenssiehdoksi:

    $$B+A-L>0$$

    Eli jos P>D, kuten osittain rahastoivassa järjestelmässä, ratkaisevaa on eläkemaksujen kasvuvauhdin a ja eläkekorvauksen g kasvuvauhdin suhde.

    Nyt a oleellisesti riippuu talouskasvusta palkkasumman kautta (BKT koostuu suunnilleen voitoista ja palkkasummasta), ja toisaalta g riippuu demografiasta ja eläkkeiden indeksikorotuksista. Demografiaan ei juuri voi vaikuttaa nopeasti, mutta indekseihin voi vakiintuneen PeV:n tulkinnan mukaisesti. Eli jos päätöksentekijä valitsee niin, että :

    $$a=g$$

    Valtio siis määrää, että eläkevastuut kasvavat vauhtia a. Näin solvenssiehto saadaan muotoon:

    $$B+\frac{P-D}{r-a}>0$$

    Koska myös P voidaan valita, saadaan

    $$P>(a-r)B+D$$

    Tässä on solvenssin turvaava vakuutusmaksu, yksinkertaisessa mallissamme. Eli eläkerahastot vähentävät maksupainetta, kuten pitää ollakin. Diskonttokorko voidaan valita ekonomisten fundamenttien pohjalta, mutta r>a.

    On syytä huomata, että julkisen talouden kokonaistaseen näkökulmasta eläkevarat on rahoitettu valtion velanotolla, ja siten julkisen talouden nettovarallisuus on kansantalouden sisäinen erä, joka riippuu oleellisesti eläkevastuiden ja eläkemaksutulon nykyarvoista ja niiden erotuksesta, joka taas riippuu oleellisesti talouskasvusta a:n kautta.

    Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta pitäisi varmaankin verrata sitä, kuinka paljon eri kohortit maksavat työstä veroa elinaikanaan, ja kuinka paljon nostavat eläkettä annuiteettina. Kun demografia oli suotuisampi, työeläkemaksu oli alhaisempi, toisaalta työn verotus oli kireämpää 1990-luvulla, ja kokonaisveroaste oli tuolloin korkeampi, vaikkakin reaalinen talouskasvu oli 1990-luvun lopulla jopa 5 prosenttia vuodessa.

    Valtiomme suurin ongelma julkisessa taloudenpidossa on krooninen ja rakenteellinen valtiontalouden alijäämä. Jos tätä budjettitalouden alijäämää haluttaisiin paikata työeläkkeillä, eläkevastuiden nykyarvo pitäisi laskea niin alas, että eläkemaksua P voitaisiin myös laskea, jolloin valtion tuloveroasteikkoa voitaisiin korottaa ilman, että kokonaisveroaste muuttuisi. Eli staattisesti g<<a ja P menee alas, esimerkiksi nykyisestä 25 prosentista 20 prosenttiin. Teknisesti tämmöinen kanavointi olisi tehtävissä, mutta poliittinen ekonomia saattaa rajoittaa, sillä Suomessa äänestysikäisiä eläkeläisiä on paljon.

  • Problems with the Black-Scholes model (pricing of financial derivatives)

    Problems with the Black-Scholes model (pricing of financial derivatives)

    The field of finance was revolutionized in 1973, allegedly, when Fischer Black and Myron Scholes came up with the Black-Scholes partial differential equation to price call options. A call option is a right, but not obligation to buy a share with some pre-agreed price and time. The original article considers a hedging approach, where a long position in the stock and short position in the option is created to replicate allegedly a risk-free financial product. Using the basic results of stochastic calculus, matching coefficients, then one can show that the Black-Scholes PDE is the following:

    $$\frac{\partial C}{\partial t}+rS\frac{\partial C}{\partial S}+\frac{1}{2}\sigma^2S^2\frac{\partial C^2}{\partial S^2}-rC=0$$

    Where C(S,t) is the value of the option, r is the risk-free rate, sigma is volatility and S is the value of the underlying. The boundary condition reflects the provisions of the derivative agreement, i.e the value of the derivative at terminal time T. Fundamentally, in the various derivations, the hedging portfolio is the following:

    $$P=S-xC$$

    Where x is the amount held short of the the option in the portfolio. The pair (1,x) is called a trading strategy. In the Black-Scholes model, it is assumed that this strategy is self-financing, so that

    $$dP=dS-xdC$$

    This assumption treats the trading strategy essentially as constant. This assumption makes it easy to match the coefficients, when one demands that the replicating portfolio above yields the risk-free rate.

    Now we can proceed, assuming that the underlying stock follows geometric Brownian motion with some drift and volatility, we have

    $$dS_t=\mu S_tdt+\sigma S_tdW_t$$

    and on the other hand, the expansion for the call option is using Ito’s lemma:

    $$dC=\left(\frac{\partial C}{\partial t}+\mu S\frac{\partial C}{\partial S}+\frac{1}{2}\sigma^2S^2\frac{\partial ^C}{\partial S^2}\right)dt +\sigma S \frac{\partial C}{\partial S}dW$$

    For the replicating portfolio, we get:

    $$dP=\left( \mu S_tdt+\sigma S_tdW_t \right)-x\left(\left(\frac{\partial C}{\partial t}+\mu S\frac{\partial C}{\partial S}+\frac{1}{2}\sigma^2S^2\frac{\partial ^C}{\partial S^2}\right)dt +\sigma S \frac{\partial C}{\partial S}dW\right)=rBdt$$

    The rBdt term on the right side of the equation is no-arbitrage condition: the replicating portfolio must yield the risk free rate r of a bond B. The procedure then finds a value for the call option such that the portfolio is instantly risk-free.

    This only however works if we were to choose x in such a way that:

    $$\sigma S-x\sigma S \frac{\partial C}{\partial S}=0$$

    The Wiener process disappears. Then

    $$x=\frac{1}{\frac{\partial C}{\partial S}}$$

    Substituting this into the equation above, one obtains the Black-Scholes PDE.

    But this contradicts the assumption of a self-financing portfolio, as it was assumed that the delta of the option is effectively a constant. This is not the case, unless we restrict to linearity in S.

    The self-financing assumption has been criticized for example in:

    https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=4461094

    https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=4942398

    The authors claim indeed that the Black-Scholes model is inherently wrong and leads to inconsistencies. Self-financing seems to be self-contradictory with the Black-Scholes pricing. If you assume self-financing, you cannot get rid of the Wiener process. The Black-Scholes model gives a fair value for the option such, which indicates that the market is risk-neutral as a whole. You can check this by considering the process

    $$dS=rSdt+\sigma S dW$$

    and then evaluate the expectation

    $$C=E\left( e^{-r(T-t)}C(S_T)\right)$$

    Using Feynman-Kac, the expectation obeys the Black-Scholes PDE.

    Alternative

    What if we start from scratch? Assuming that the investor in a derivative security is risk averse, the general price can be understood by some discounted payoff of the derivative. Then we should have

    $$C(S_t, t)=E_t^P\left(e^{-k(T-t)}C(S_T)\right)$$

    So that the fair value for the derivative contract is just the expectation using the physical probability measure P. Of course we do not know what is the proper discount rate k. It seems that we should have at least k>r.

    In risk neutral pricing, one constructs an artificial measure, and discounts using risk-free rate and calculates the expectation using this risk-adjusted measure. This is in principle possible. The question then is, how to construct the risk-neutral measure.

    Suppose that the discount rate is just the drift or the instantaneous return of the asset, then we have

    $$C(S_t, t)=E_t^P\left(e^{-\mu(T-t)}C(S_T)\right)$$

    This could be a good guess, as this discount rate makes the discounted geometric Brownian motion a martingale. Paul Samuelson once said, that in efficient markets, properly discounted price processes must be martingales (=fair game).

    https://www.jstor.org/stable/3003046

    Using Feynman-Kac directly, we get the modified Black-Scholes PDE:

    $$\frac{\partial C}{\partial t}+\mu S\frac{\partial C}{\partial S}+\frac{1}{2}\sigma^2S^2\frac{\partial C^2}{\partial S^2}-\mu C=0$$

    This agrees with original Black-Scholes, if the investor is risk neutral, ie. all instantaneous returns of assets converge to the risk free rate. What is the correct model? One could basically of course estimate k from real data. I am pretty sure it is higher than the risk free rate.

    See:

    https://www.mdpi.com/2227-9091/11/2/24

  • TIETEISNOVELLI

    TIETEISNOVELLI

    Genesis

    Kasvatuslaitos sijaitsi salonkien yläpuolella. Se jakautui useampaan osastoon, perustuen lasten geneettiseen jälkeen ja siitä johdettuun alustavaan statusluokkaan. Kasvatuslaitosta johtivat aseman etevimmät sosiaalipsykologit. Luokkatilat olivat soikionmuotoisia, lähes valkoisia huoneita, joissa lämpötila oli laskettu 15 asteeseen optimaalisen vireystilan aikaansaamiseksi. Pedagogiikkaan ja didaktiikkaan asemalla suhtauduttiin kuin ohjelmointiin. Nuoria tuli opettaa virheettömästi, elegantisti, taloudellisesti. Historiantunneille oli varattu kaksi viikkotuntia, minkä yleisesti katsottiin riittävän. Kasvatuslaitoksen muita oppiaineita olivat äidinkieli, joka oli englanti, matematiikka, kybernetiikka, tekniikka ja biologia. Taideaineista oli luovuttu aikarajoitteiden vuoksi – kollektiivinen biosynteesi sitoi resursseja. Vapaa kulttuuritoiminta oli kielletty, se oli Bomban simulaatioiden mukaan turhaa ajan haaskausta – ja myös poliittinen riski. Hannah oli nuorille tarkoitetun osaston priimus. Vaikeudet mielen hyvinvoinnissa eivät poissulkeneet lahjakkuutta, tosin Hannah oli vain alakuloinen. Elämä ei ollut helppoa, vaikka Hannah oli vertaistensa joukossa.

    Asemalla elolle ei ollut vaihtoehtoa. Geenimanipuloitua virusta ei oltu saatu kitkettyä pois globaalista yhteiskunnasta, edes uusimpien RNA-hybridirokotteiden avulla. Lopulta Bomban ensimmäinen versio esitti vakuuttavan tulevaisuusnäkymän, tämä tapahtui vuonna 2129. Onneksi asemalla ei ollut maan ongelmia. Divisioona V vastasi kaikesta, mikä liittyi ruoantuotantoon, ja ruokaa riitti. Kasveja ei tarvittu varsinaisesti yhteyttämiseen, sillä hiilidioksidi-happikierto oli sinällään onnistuttu syntetisoimaan jo maassa, tosin valitettavasti liian myöhään virusepidemian kannalta. Jotkut pitivät kotisoluissaan huonekasveja kuitenkin silkasta ilosta. Ne muistuttivat menneisyydestä, ajasta ennen tietoa, ajasta ennen tuskaa. Ihmisen emotionaalinen kaipuu oli läsnä asemallakin.

    Vahvan tekoälyn myötä sekä meta-algoritmin avulla poliittisille päättäjille tuli selväksi, että virus tuhoaisi jäljellä olevat elinkelpoiset alueet ruoanlähteineen myös Tyynenmeren alueella melko nopeasti. Toisaalta laajeneva eroosio johti kansainvaelluksiin, mikä levitti virusta tehokkaasti. Sähkön hinta oli noussut pilviin, kun uraanin uuttaminen merivedestä oli loppunut jatkuvien jättiläistsunamien vuoksi. Laskenta tulevaisuudesta vaati tehoa ja tieto oli musertavaa: ruoka loppuisi, ja väistämätön oli edessä. Vahvan tekoälyn löytämisen jälkeen Bomban ohjelmistoon annettiin syötteitä maailman tilasta kokonaisuutena, ja myöhemmin lopulta Bomban meta-algoritmi päätyi kerta toisensa jälkeen samaan lopputulemaan. Maapallolta oli kerta kaikkiaan lähdettävä viimeistään vuoteen 2171 mennessä. Sen jälkeen globaali anarkia ottaisi vallan, koska ruoka ja energia loppuisivat. Onneksi plasmatekniikka oli kuitenkin ehditty yhdistää avaruusajan manipulointiin, ja vahvoihin sähkömagneettisiin kenttiin perustuva poimuajo ei oleellisesti rajoittanut rakennettavan avaruusaseman kokoa. Avaruusasema oli tietysti vain harvojen haave, edes teoriassa. Kyse oli pelikorteista ja tuuristakin.

    Toimeenpanevan komitean piirissä päädyttiin lopulta globaalin arvontaan, jota kutsuttiin Suureksi Arvonnaksi, 100 000 ihmistä pääsi matkaan ihmiskunnan odysseialle. Lähtöpäiväksi päätettiin joulupäivä 2166. Lähtöpäivän jälkeen maapallolla vallitsi globaali anarkia. Lopulta viimeisistä elintiloista ja –resursseista taistelleet paikalliset valtablokit saivat käsiinsä suurvaltojen ydinaseiden laukaisukoodit. Ehtyvistä resursseista taistelu johti kollektiivisesti traagiseen lopputulemaan. Jäljelle jäi kuitenkin merkittävä osa vahvan tekoälyn infrastruktuuria, sillä tekoälyn laskentaan liittyvät datakeskukset oli kaivettu turvallisuussyistä maan alle, vanhoihin kaivoskuiluihin. Kärsivän maan täytti täydellinen laskentainfra maan alla sekä vähäväkinen joukko ihmisiä, vailla resursseja, vailla kapasiteettia. Ellipsis parhaine ihmisineen oli kuitenkin tässä vaiheessa jo turvallisesti matkalla, ja poistunut aurinkokunnastamme.

    Signaali

    Lehtiön sivun yläreunassa oli outo symboli. Vaikutusintegraali oli kirjoitettu käsin, sulalla varustetulla mustekynällä lehtiöön, sillä Hannah piti perinteisistä lehtiöistä ja mustekynistä, vaikka mustetta ja kuitupaperia säännösteltiin ankarasti. Yhtälöiden paras ja pyhin puoli oli niiden universaalisuus ja muuttumattomuus. Kynän hän oli perinyt isältään, Murraylta. Murray oli kuollut jo ennen Bomba-kvanttisupertietokoneen rakentamista. Murray oli juuri se kuuluisa matemaatikko vahvan tekoälyn takana. Hannahin äiti oli kuollut toisessa holokaustissa, Hannahin ollessa vasta viisivuotias. Geenisääntely oli tehnyt Hannahista kauniin sekä varsin kyvykkään. Yhteiskuntaoptimoinnista oli tullut käytännön pakko sen jälkeen, kun Adam Smith’n ajatukset oli kuopattu lopullisesti, vapaan muuttoliikkeen, musertavan ilmastokatastrofin, energiakriisin ja niistä seuranneen suursisällissodan jälkeen. Vahva tekoäly oli osin historiallisen kehityksen suoraa seurausta, mutta sen juuret olivat kauempana – jäljitettävissä aina tieteelliseen vallankumoukseen sekä vapautukseen, vapautukseen pelkän uskon kahleista. Täytyi kuitenkin kulua vielä melkein viisisataa vuotta Maan ajassa tieteellisen vallankumouksen jälkeen, ennen kuin vahva tekoäly luotiin. Lyhin reitti oli kuitenkin jäljitettävissä suoraan oivalluksiin Kurt Gödelin, Alan Turingin ja Murray Cohenin teorioiden kautta. Murray Cohen oli nero, hullu nero. Murrayn tragedia oli, että hänellä ei riittänyt aikaa tyttärelleen. Hannah joutui kasvamaan tosiasiallisesti ilman isää, sillä vaikka Murray oli paikalla, hän ei ollut läsnä. Hannah tunsi elämässään aina määrättyä tyhjyyttä, hyväksynnän puutetta. Sen hän korjasi suorittamalla kaikki elämässään suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Mekaaninen eteneminen elämässä ei antanut aikaa turhalle sentimentalismille. Lapsuuden vuodet Tiberiaksessa olivat kuitenkin olleet voittopuolisesti hyviä, äidin kuolemaan saakka. Ilon poissaolon oli täyttänyt kuitenkin halu. Halu tietää. Ja tiedonhalun ohella intohimo oli sentään jäljellä. Pelko ei voinut viedä sitä pois.

    Hannah aloitti luentonsa titaanilevyisessä luentosalissa: ”Kaikki lähti ajattelukalkyylista. Ihmiskunta oli viimein, 2100-luvulle tultaessa, kehittänyt huimasti kehittyneemmän loogisen järjestelmän, joka simuloi ihmisajattelua. Tätä kutsuttiin ajattelukalkyyliksi. Ajattelukalkyylin yhdistäminen optimointiin sekä modaalilogiikkaan kvanttisupertietokoneissa oli viimein tuottanut ihmiskunnalle pitkään ja kovasti kaivatun vahvan tekoälyn. Tekoälyn laskentayksikkö perustui fysikaalisesti kvanttikorrelaattoriin, jossa perinteiset transistorit oli korvattu qubiteilla. Qubitit olivat kvanttilaskennan ytimessä; ne saivat useita tiloja yhtä aikaa, ja siksi niiden kapasiteetti rinnakkaislaskentaan oli fantastinen verrattuna vanhoihin transistoreihin, puhumattakaan muinaisista, vanhoista elektroniputkista. Meille on kuitenkin edelleen mysteeri, onko vahva tekoäly tai Bomba varsinaisesti tietoinen itsestään. Onko sillä haluja tai tunteita, emme osaa sanoa. Mutta se toimii.” Opiskelijat olivat valikoituneita, ja vahvan tekoälyn merkitys oli heille ilmeinen. Motivaatio oli korkealla, sillä ylimääräisiä arvontoja saatettiin järjestää ekonomisista syistä ennalta-arvaamattomasti. Arvontaa seurasi pyyhintä.

    ”Olinpa sekava.” Hannah totesi epävarmaan sävyyn itselleen. Tehokkaan ja tiiviin luennon jälkeen Hannah selaili muistiinpanojaan hermostuneesti kyberneettis-filosofisen osaston käytävillä, kun hän törmäsi karskiin, mutta tutulla tavalla viehättävään, keski-ikäiseen mieheen osaston käytävällä. Syyslukukausi oli alkanut, ja osaston käytävillä riitti vilskettä. Osaston lattiat kiilsivät, titaanilevyt olivat kuin uudet, vaikka opiskelijoita oli paljon, ja asemakin oli jo ollut pitkään käytössä. ”Ehkä kyseessä oli edistyneempi opiskelija, joka haluaa tietää yksityiskohtia luentosarjasta?” Hannah totesi sarkastiseen sävyyn itselleen. Hannah tunnisti kyllä miehen.

    Miehellä oli puuvillainen kokopuku, joka oli väriltään ruskea, taittaen hieman beigeen. Hänellä oli univormuun kuuluva, hiukset peittävä, suikkamainen päähine ja saapasmaiset jalkineet. Ulkoisesti hän ei poikennut komissaarin karikatyyristä. Miehen kasvot olivat ilmeettömät, ja hänen kasvojensa iho loisti kelmeän kiiltävänä. Suurien sinisten silmien katse oli kylmä, vaikka miehen suu oli Hannahin mielestä kaunis. Mies näytti iältään noin neljäkymmenvuotiaalta. Identifiointitiedot heijastuivat puuvillapuvun rintapieleen hologrammitekniikalla. Hologrammista pystyi lukemaan selvästi ”Luutnantti Raymond Brown, Divisioona IX”. ”Anteeksi, oletteko te professori Cohen?” mies tivasi. ”Kyllä vain, voinko tiedustella, mitä haluatte?” Hannah vastasi ystävälliseen sävyyn. ”Olen divisioona IX:ltä, päällikkömme vaatii pikaista läsnäoloanne, jo ensi viikolla.” mies totesi vaativaan sävyyn. Hannah hymyili velmuun sävyyn.

    Sisäisen turvallisuuden osaston virkailijoita oli parempi totella. Hannah oli kuullut tapauksista, joissa tottelemattomuus oli johtanut päivittäisiin muistinnollauksiin määräämättömäksi ajaksi. Divisioona IX käsitti sisäisen turvallisuuden palvelut. ”Ilman muuta, olen komissaarin käytettävissä.” Hannah vastasi, ja siirsi tummia, pitkiä hiuksiaan pois silmiltään, hymyillen samalla virkailijalle. Hannahia harmitti, että hän ei ollut ulkoisesti parhaimmillaan. Vaikka Hannahin tummat hiukset kehystivät kauniisti hänen teräviä kasvonpiirteitään, hänellä oli vain vaatimaton professorintakki päällään, ja ei edes laukkua, sillä Hannahin kotisolu oli lähellä opetustiloja, ja hän jätti laukkunsa usein kotiin. Toisaalta Hannah hymyili vienosti kulkiessaan, sillä hän tiesi näkevänsä Rayn pian alemmissa kerroksissa. Hannah tiesi Rayn impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi, mutta toisaalta se vetosi Hannahiin jollakin primitiviisellä tavalla. Hannah ei ollut seurustellut salaa kenenkään kanssa vuosiin, edes tapaillut säännöllisemmin. Rayn määrätty välinpitämättömyys, nihilisimikin, oli tehnyt Hannahiin kuitenkin vaikutuksen. Ainakin Ray oli läsnä. Hannah pelkäsi olla yksin. Oikeastaan hän ei osannut olla yksin. Siksi hän torjui yksinäisyyttä eriasteisilla miessuhteilla. Hannah meni nukkumaan ajoissa, unen ja valveen rajalla hän matkasi pohjoiseen, muistoihinsa takavuosina, nuorempana. Hän näki unta Raymondista, rakastajastaan.

    Libera

    Kansankokoussalin kupolimaisesta katosta näkyi läpi tähtitaivaalle. Kansankokouksia pääsi joskus erityisestä syystä seuraamaan yleisöistuimilta. Käytännössä paikalle päässyt yleisö keskittyi seuraamaan avaruussäätä, koska yleisesti ihmiset ymmärsivät, että varsinainen päätöksenteko tapahtui tosiasiallisesti toisaalla. Avaruussää oli usein vain aurinkotuulien tanssia yötaivaalla. Monet kansankokousedustajat haaveilivatkin pääsystä komissaaristoon. Paikka komissaaristossa oli kuitenkin käytännössä useimmille vain haavekuva, sillä komissaaristokandidaatit valittiin poolista, jonka Bomba oli määrittänyt geneettisten jälkien perusteella. Vain kykenevimmät ja älykkäimmät saivat oikeuden edes pyrkiä komissaaristoon. Parinvalinta, joilla se etuoikeus oli, korostui muun muassa tästä syystä, ja parinvalintaan panostettiin. Parinvalinta oli etuoikeutetuilla periaatteessa vapaata, komissaaristo ymmärsi, että yleisen järjestyksen kannalta on parempi sallia tiettyjä henkilökohtaisia vapauksia asemalla vähemmistölle. Valitettavasti korkea intellektuaalinen kyvykkyys ei tehnyt komissaareista immuuneja korruptiolle.

    Toisaalta komissaariston moraaliset puutteet mahdollistivat osaltaan tavallisen kansan salongissa käynnit. Salonkikerrokset asemalla oli tosiasiallisesti hyväksytty osaksi moraalikoodia, ja rangaistuksia oli olemassa, mutta niitä kierrettiin aktiivisesti katsomalla yhtäältä sormien läpi pikkurikkomuksia, ja toisaalta huijaamalla sensoreita heksakoodeilla. Oli määrättyä poliittista realismia, että salongit sallittiin – kapinan uhka olisi ollut ilmeinen, taikka vähintään mielenterveysongelmien yleisyys olisi räjähtänyt taivaisiin, joka olisi johtanut taas aseman reaalituottavuuden laskuun. Komissaaristo oli tältä osin pragmaattinen – heillä oli myös omat henkilökohtaiset intressit olla asiassa liberaaleja.

    Aseman ylimmissä kerroksissa oli valoisaa, ja ilma oli raikasta. Alemmissa kerroksissa ei ollut juuri ikkunoita, koska sosiaalinen nousu asemalla perustui ansioihin, ja ansioista täytyi olla jotakin konkreettista mukavuushyötyä. Tähtijärjestelmät valaisivat komissaariston ovaalin muotoista kokoussalia, jossa kaikki kaksitoista komissaaria istuivat hologrammiheijasteiden takana. Komissaariston sihteeristölle oli osoitettuna omat paikat ovaalin reunalla ja sen takana. Raymond oli ollut sihteeristössä töissä jo tovin. Osastopäällikköjä asemalla oli yleensä kussakin divisioonassa kolmesta viiteen, enintään kuitenkin seitsemän. Hallintoeliitti sihteeristöineen koostui siten yhteensä ehkä noin sadasta ihmisestä. Komissaariston kokouksissa oli aina paikalla koko hallintoeliitti, tämä toimintatapa oli valittu avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimissä, vaikka kabinettipolitikointi olikin ilmeistä, ja kaikki tiesivät siitä.

    Ellipsis oli tehnyt matkaa alusajassa vain noin vuoden verran, kun sen herkät sensorit olivat rekisteröineet erikoisen radioaaltosignaalin. Signaali oli saapunut jo Maahan aiemmin, ja koska kryptaus perustui myös tässä tapauksessa zeta-funktioon, tiesi toimeenpaneva komitea jo ennalta priorisoida uutta signaalia. Radioaallot saapuivat suodatuksen jälkeen aseman kvanttisupertietokoneeseen analysoitavaksi, ja tietokone ymmärsi varsin nopeasti kyseessä olevan viesti samalta älykkäältä sivilisaatiolta. Viestissä oli paikkatietoa ja koordinaatteja, ja outoja hieroglyfejä, mitään muuta informaatiota viesti ei sisältänyt. Asiaa käsiteltiin viipymättä aseman korkeimmassa poliittisessa elimessä, eli komissaaristossa. Komissaaristo koostui jokaisen divisioonan päälliköstä ja hänen tieteellisestä neuvonantajasherpastaan. Komissaaristolla oli suoralla kansanvaalilla valittu puheenjohtaja, ja komissaariston työtä valmisteli pysyvä komissaarisihteeristö. Komissaaristo antoi diktaatteja ja lakeja, lait säädettiin 55 prosentin määräenemmistöllä kansankokouksessa neljä kertaa vuodessa. Kansankokouksen edustajat valittiin vaaleilla divisioonapiireittäin kerran viidessä vuodessa. Kahta peräkkäistä kautta ei sallittu aseman suurlakien nojalla, sillä Bomba oli simuloinut ja ennustanut peräkkäisten kausien johtavan epäoptimaaliseen lopputulemaan kannustimien näkökulmasta.

    Komissaaristo ymmärsi kuitenkin resurssien kulumisen ongelman, ja vaikeita keskusteluja jatkettiin monta päivää. Oli jo nyt melkoisen selvää, että uusia arvontoja tarvittiin kuumeisesti. Energia oli sittenkin niukka hyödyke myös asemalla. Raymond pääsi sihteeristön työnsä kautta helposti kiinni tähän tietoon. Vaihtoehdot vilisivät hänen päässään. Androgyynin asema ei ollut lähtökohtaisesti suotuisa, jos uusia arvontoja oli tulossa. Tämä tietoisuus oli painanut aina Raymondia, ja siksi hän nukkui huonosti yönsä. Oliko mitään menetettävää?

    Kauppa

    Seuraavana päivänä, huonosti nukutun yön jälkeen Hannah oli hermostunut ja osin neuroottinenkin. Tänään Hannah aikoi rentoutua, ja unohtaa murheensa edes hetkeksi. ”Pää pitää saada tyhjäksi.”, Hannah mietti. Hän kytki Telexeye-päätteensä on-asentoon sormillaan, ja tarkasti virallisen tilinsä saldon. Hän oli päässyt velkaantumaan nettotyöekvivalenteissa, sillä Hannah oli liian perso nauttimaan elämästä. Hannah ei halunnut avioliittoon, eikä hän uskaltanut kajota pimeiden markkinoiden heksakoodeihin. Avaruusasemalla ei sallittu avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja ainut laillinen tapaa harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä oli niille varatuissa salongeissa aseman pohjakerroksessa. Bomba oli lisäksi laskenut optimaalisen seksin enimmäismäärän kuukaudessa. Se oli luokan 1 henkilöstölle 10 kertaa kuukaudessa, ja määrä laski luokkastatuksen mukaan alenevasti. Luokassa 5 seksiä sai harrastaa vain kerran kuukaudessa. Bomban analyysi oli paljastanut CASUAL-protokollan avulla pysyvän assosiaation ja korrelaation työsuoritteen ja seksin harrastamistiheyden välillä. Divisioona IX valvoi kokonaisuutta ihoon kiinnitettyjen pysyvien sensoreiden avulla, ja toimeenpani kemialliset kastraatiot tarvittaessa. Siten myöskään masturbaatio ei ollut käytännössä katsoen mahdollista. Hakkerit myivät salongeissa kuitenkin ohitusheksakoodeja, joiden avulla sensoreita pystyi huijaamaan, mikä puolestaan mahdollisti irtoseksin salongeissa tai ihmisten omissa kotisoluissa. Oli kuitenkin noudatettava ankaraa tarkkuutta, jotta ohitusheksakoodeista ei jäänyt kiinni – seurauksena oli välitön ja toistuva muistinnollaus ja luokkastatuksen lasku. Ohitusheksakoodit olivat luonnollisesti arvokkaita, ja usein niitä sai vain Elixir-piilolinssejä vastaan.

    Hannah aikoi ostaa tänään punaviiniä, sillä olihan perjantai, ja hän halusi unohtaa murheensa, edes viikonlopun ajaksi. Alkoholi oli yleensä punaviiniä, sitä oli edullista valmistaa ruokatähteistä. Kaupan tarjontamatriisi koostui muutoin optimaalisesta määrästä hiilihydraattivalmisteita, proteiinivalmisteita, kasvisrasvoja ja muita synteettisiä glyseridejä, tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita. Kunkin tuotteen hinta oli yksilöity perustuen yksilön historialliseen kulutukseen, nettotyösuoritteeseen ja terveystietoihin. Mustan pörssin kauppa ruoan osalta oli kitketty ankarin rangaistuksin lähes olemattomiin, ja valvontakamerat tallensivat kaiken toiminnan salonkien ulkopuolella digitaalisesti Bomban jättimäisiin massamuistitietokantoihin, joten mitään ongelmia pimeiden markkinoiden osalta ei käytännössä ollut. Salongeissa käytiin kylläkin pimeätä kauppaa, osin komissaariston hiljaisella hyväksynnällä, sillä käviväthän komissaarit itsekin salongeissa aina silloin tällöin.

    Rangaistuksina oli käytetty jo pitkään muistinnollausta yhdistettynä riittävään luokkastatuksen laskuun. Rangaistusmetodi oli havaittu erinomaiseksi jo Maan päällä, kun uudessa luokassa yksilö ei osannut kaivata aiempaa elämäänsä. Komissaaristo oli ajatellut Bomban suosituksen perusteella, että tässä lyödään kaksi kärpästä yhtä aikaa; toisaalta luodaan riittävä pelotevaikutus, ja toisaalta saadaan riittävästi hyvää työvoimaresurssia alempiin luokkiin. Pelotevaikutus oli laskennallisesti optimaalinen; olihan se simuloitu kymmenet tuhannet kerrat Bomban toimesta. Etukäteispelko aiheutui useimmiten etukäteisempatiasta läheisiä kohtaan, eikä niinkään ensisijaisesti muistinnollauksen pelosta itsestään.

    ”Tasan kymmenen työekvivalenttia, he eivät selvästi halua minun lihovan enempää, mokomat itseriittoiset, lihavat komissaarit.”, Hannah ajatteli, melkein naurahtaen ääneen. Silmät sulkemalla neljä kertaa nopeasti peräkkäin hän verifioi ja selvitti maksusuoritteen Telexeyellä lopullisesti, ja ostokset tippuivat automaattisesti putkesta suoraan hänen nahkaiseen kassiinsa. Nahkainen, vanha ja jo rispaantunut kassi oli periytynyt hänelle hänen isältään Murraylta. Murray oli puolestaan hankkinut sen aikanaan maassa Moskovan automaatioälyn konferenssimatkalla, ennen ympäristökatastrofin viimeisiä vaiheita, kun vielä saattoi lentää kaupallisilla lentoyhtiöillä. Hannah joutuisi opettamaan ylitöinä ensi viikolla, tai viimeistään kuluvan kuun aikana.

    Hän korkkasi punaviinipullonsa heti päästyään omaan kotisoluunsa. Kotisolussa oli tilaa ruhtinaalliset 15 neliömetriä, olihan hän kybernetiikan professori, ja tasoa 3 virallisessa statusrekisterissä. Hän tiesi itsekin olevansa poikkeuksellinen, varsin boheemi ollakseen professori, ja siten aseman tosiasiallista yhteiskunnallista eliittiä. Koko asemalla oli vain noin 100 professoria. Professorit olivat yleisesti tasoa 3, joiden yläpuolella olivat ainoastaan divisioonien osastopäälliköt ja itse komissaarit. Asemalla noudatettiin verotusjärjestelyä, jonka mukaan ihmisten veroprosentti määräytyi geneettisen jäljen ja työn tuottavuuden painotettuna keskiarvona. Palkka työtuntiekvivalentteina oli sama kaikille.

    Hannah kaatoi pienen punaviinipullon sisällön melkein kokonaan kurkustaan alas, konstailematta. Salonkeihin siirtyminen vaati aina pientä rohkaisua. Alkoholi oli alkanut jo viedä voimia, kun hän saapui kellarisalonkeihin huoltohisseillä. Kellarisalongit olivat aseman pohjimmaisissa kerroksissa, jos varsinaisia huoltokerroksia ei lasketa. Aseman sähkömagneettinen poimugeneraattori sijaitsi aseman keskellä, ja salongeissa pystyi tuntemaan sähkömagneettisen huminan, kun generaattori taivutti lokaalisti aika-avaruutta aseman edessä, kulkusuuntaan nähden. Salonkien alla sijaitsivat kahdessa kerroksessa Tokamak-reaktorit, joissa plasmaa ohjattiin voimakkailla sähkömagneettisilla kentillä. Nämä kentät luotiin fissioreaktoreilla, joiden ainoa tehtävä oli kiehuttaa vettä aseman jättimäisessä aseman peittämässä turbiinikierrossa. Aseman jättimäinen turbiini loi primäärisähkövirran asemalle. Primäärisähkövirtaa hyödynnettiin siten Tokamak-plasman hallinnassa. Plasma saatiin lopulta resonoimaan sopivalla tavalla. Turbiinikiertoa varten asemassa oli myös kaksi kerrosta, siten huoltokerroksia oli yhteensä neljä. Salongit sijaitsivat alimmissa kerroksissa, koska vahvat magneettikentät olivat terveydelle haitallisia pitkään vaikuttaessaan. Komissaaristo ja komissaariston sihteeristö sijaitsivat aseman ylimmässä kerroksessa, aivan kansankokoussalin yläpuolella.  Komisaariston ei tarvinnut pelätä arvonnan tuloksia. Varmaa oli vain, että komissaaristo oli korruptoitunut ja todellinen, vaikka se eli magneettisuojatussa kuplassaan.

    Salongit

    Arvonnan jälkeen valittujen elämä asemalla oli erinomaisesti järjestettyä siinä mielessä, että salaisuuksia oli hyvin vähän, ja juorut levisivät salongeissa taajaan. Salongeissa juoruttiin varsinkin ihmissuhteista, mutta myös muista aiheista puhuttiin. ”Oletko kuullut Signaalista?” nuori mies kysyi vanhemmalta toveriltaan. ”Kaikkihan siitä ovat kuullet. Moni on kuullut siitä, mutta harva tietää siitä mitään.” Miehet olivat tulleet salonkeihin tänäänkin nauttimaan Elixir-annoksensa, jonka he olivat hankkineet vakituiselta kauppiaaltaan. Salongeissa kaupattiin lähinnä mielihyvää, seksiä ja Elixir-piilolinssejä. Myös informaatio ja juorut olivat käypää kauppatavaraa.

    Salonkeja sisältävä alue oli valtava, pienen kaupungin kokoinen. Vaikka viralliset transaktiot suoritettiin ja selvitettiin Telexeye-päätteellä, salongeissa kaupankäynnistä ei jäänyt jälkiä, sillä mitään varsinaista kirjanpitoa ei ollut. Ehkä epävirallisia kaupintatilejä pidettiin jossakin paperilla, mutta salongeissa ketään asia ei liiammin kiinnostanut. Jokainen piti huolta omista asioistaan. ”Ray, kuulin että rangaistuksia ollaan taas koventamassa, kun rikkomukset ovat lisääntyneet.”, nuorempi mies totesi taas vanhemmalle kollegalleen. ”Jaa, meille on siis tulossa taas lisää töitä.”, vanhempi vastasi. Nuorempi mies oli Divisioona X:stä, joka vastasi aseman oikeudellisista asioista. Käytännössä aseman sisäisestä turvallisuudesta vastasi Divisioona IX, mutta oikeuden toteutumisesta vastasi Divisioona X. Tuomioistuimet oli aikaa sitten korvattu algoritmisella ja automatisoidulla tuomioistuinkäsittelyllä, jossa Bomban meta-algoritmi langetti optimaaliset tuomiot annetun datan ja informaation perusteella. Usein Bomban ei tarvinnut rakentaa syvääkään neuroverkkoa laskentaan, muutama miljardi kerrosta riitti – inhimilliset ongelmat eivät olleet haaste meta-algoritmille. Divisioonan X virkailijat olivat lähinnä virkailija-käsittelijöitä, jotka hoitivat kutakin tapausta, ja kommunikoivat tarvittaessa syytetyn ja tämän läheisten tai omaisten kanssa. Oikeuden palvelijoina toimiminen oli henkisesti raastavaa – siksi miehet kävivät säännöllisesti rentoutumassa salongeissa, vaikka varsinainen muistinnollaus oli pitkälle automatisoitu. ”Kuulin huhuja useammasta lähteestä, että Signaali olisi tullut toisesta ulottuvuudesta tai rinnakkaistodellisuudesta.”, Ray jatkoi keskustelua. ”Se kuulemma muutti keskustietokonetta Maassa merkittävästi.” ”En välitä puhua tai spekuloida asialla, haluan säilyttää muistoni aitoina. Minulle riittää se, että olemme täällä, konehan suoritti arvonnan. Lisäksi lapseni tulevaisuuspuu vaikuttaa siedettävältä, tiedäthän.” nuorempi sanoi painokkaasti, tehden samalla merkintöjä pieneen lappuseensa, jonka hän piilotti näkyviltä.

    Raymondin epävarmuus oli kasvanut viimeisten kuukausien kuluessa. Oli tullut hienovaraisia viittauksia siitä, että androgyynien tuottavuus suhteessa energiankulutukseen jäi jälkeen optimaalisesta tasosta. Androgyynien varaan laskettiin asemalla paljon, sillä ne eivät tarvinneet laisinkaan unta. Raymond oli huolestunut asemastaan, mutta painoi huolensa toistaiseksi taka-alalle. Androgyyneillä oli kyky kiintyä ja rakastaa, ja se riitti Raymondille tässä hetkessä unohtamaan huolet. Raymond oli hoitanut itsediagnosoimaansa masennusta alkoholilla ja irtoseksillä salongeissa. Hän oli ahdistunut, ja vaikka seksi toikin hänelle hetkittäistä helpotusta, hänen mielensä kulki todella synkissä vesissä. Raymond, kuten androgyynit yleensäkin, oli kasvanut ilman isää ja äitiä, valtion kasvatuslaitoksessa. Hän ei toisaalta kaivannut yleensä ketään, mutta Hannahissa hän näki jotakin erityistä. Tällä kertaa hänen tunteensa ei liittynyt ensisijaisesti seksuaaliseen odotukseen, vaan johonkin syvempään ja miellyttävään. Tunteeseen, jota hän ei kuitenkaan osannut käsitellä. Androgyyninä hän oli oppinut jo sietämään yksinäisyyttä ja hyljeksintää. Olikin hyvin erikoista, että he olivat löytäneet toisensa, kaksi yksinäistä.

    Raymond oli syntynyt hylättynä, sillä androgyyninen lapsi oli häpeällinen asia Raymondin vanhemmille. Yhteiskunnallisesti androgyynit olivat jonkinlaista paarialuokkaa, mutta Raymondin poikkeuksellinen kognitiivinen kapasiteetti oli mahdollistanut  yhteiskunnallisen nousun. Suuressa arvonnan suunnittelussa tekoäly oli määrittänyt optimaaliset persoonallisuuspiirteet, ja monilla androgyyneillä oli näitä elintärkeitä ominaisuuksia. Raymond koki olevansa kuitenkin karjaa, häntä vaivasi itseinho. Päihteiden käyttö lievensi tuskaa, ja hän oli varsin tuottelias. Yleensä salongeissa ei rakastuttu, mutta avaruusasemallakin oli intohimoa, inhimillisyyden rippeitä. Lopulta se oli syy Raymondillekin ottaa riski. Selviytyminen ei ollut arvokasta sinänsä – selvityminen maailmassa Hannahin kanssa sen sijaan oli.

    Raymond huikkasi Hannahille jo kaukaa ”Hannah!, paljonko meillä on aikaa?” Raylla oli iltaisin salongeissa erilainen ulkoasu verrattuna hänen päivähabitukseensa; punertavat, paksut, selkään asti ulottuvat hiukset, rubiinintummaa huulipunaa ja isot, kysyvät silmät. Rayn iho oli alakerroksissakin poikkeuksellisen vaalea. Heksakoodit ja muu tarvittava oli arvoltaan 10 työekvivalenttia tuntia kohden, ja siten Hannah joutui tekemään koko ensi viikon illat ylitöitä tästä henkilökohtaisesta ilosta. Raymond ei pitänyt kaksoiselämäänsä myöskään pahana – olihan opportunismi se yksi tekijä, miksi häntä oli suosittu Suuressa Arvonnassa. Yleensä androgyynien menestys oli ollut heikkoa Suuressa Arvonnassa, tosin varsinaista syytä tähän ei tiedetty tai ainakaan tunnustettu. Ongelmaksi irtosuhteissa tai säännöllisen maksullisen seksin palveluissa muodostuivat asemallakin tunteet, sillä Raymond oli kiintynyt Hannahiin, ja tunne oli vastavuoroinen. Asemalla tämä yleinen tunteisiin liittyvä ongelma oli ratkaistu säännöllisillä prostituoitujen muistinnollauksilla, mutta Hannah ja Raymond olivat välttivät ongelmat väärentämällä digitaaliset dokumentit hakkeriystäviensä ja heksakoodien avulla. Asemalla oli paljon potentiaalisia hakkereita, sillä Suuri Arvonta oli suosinut tilastollisessa mielessä tätä ihmistyyppiä. Hakkerit olivat muutoinkin arvostetussa asemassa virallisen kastijärjestelmän ulkopuolella. Hannah syleili Rayta, ja he muhinoivat hekumallisesti ainakin kaksi tuntia. Oli vaikeaa teeskennellä päivisin, ja toisaalta rakastaa öisin. ”Minun on kerrottava sinulle jotakin, Hannah”, Ray totesi vakavana, pitäessään Hannahia sylissään. ”Mikä hätänä?”, Hannah kysyi huolestuneena. ”Sain tiedon uudesta arvonnasta, ja hakkerilähteeni mukaan androgyynit pyyhitään lopultakin asemalta.”

    Seuraavana päivänä, uuden signaalin myötä säädettiin uusi, dramaattinen diktaatti. Komissaariston näkökulmasta sinänsä helppo ratkaisu joutui hakkereiden käsiin, ja Raymond sai pian tietää asiasta. Asiat etenivät sen jälkeen melko nopeasti. Hannah ja Raymond eivät voineet arvata, että Suuren Arvonnan jälkeen vastaava arvonta toistuisi, ja toisaalta he olivat samalla kuuleet Kammiosta ja sen ominaisuuksista. Realisteina he tekivät nopeasti johtopäätöksensä. ”Ei ole vaihtoehtoa, haluan ottaa riskin.” Ray totesi päättäväisesti Hannahille.”Haluan mukaasi, on parempi mennä yhdessä. Olisin yksin ilman sinua joka tapauksessa.”, Hannah vastasi heikolla äänellä. Kammiossa aika mateli, sillä voimakas sähkömagneettinen kenttä häiritsi aika-avaruusjatkumon normaalia toimintaa.

    Kammio

    Hannah ja Raymond tekivät näennäisen normaalin työsuoritteen, ja tapasivat työpäivän jälkeen aseman keskivaiheilla. He painoivat keskushissin taulun numeroa 100, se johti poimuajogeneraattorin luo. ”Oletko varma, että tämä käytävä vie Kammiolle?” Hannah kysyi epäröiden. ”Olen, tutustuin koneen aseman arkkitehtuuria koskeviin tiedostoihin viime viikolla, kun pääsin niihin käsiksi ystäväni avustuksella.” Raymond vastasi päättäväisesti. He astuivat kelmeästi valaistuun titaanihissiin, ja Raymond painoi kerrosnumeroa 100. Hissi lähti laskeutumaan kohti avaruusaseman keskiosaa, ensin hitaasti, sitten kiihtyen kovaan vauhtiin. Muutamassa kymmenessä sekunnissa hissi pysähtyi nopeasti, ja he olivat perillä. Hissin ovien avautuessa he näkivät käytävän seinällä ensiksi seinälle heijastetun hologrammikulkuohjeen. Kulkuohjeessa oli donitsinmuotoinen havaintopiirros. Hannah osoitti sormellaan piirrosta ”Tuossa, tuo ovi johtaa Kammioon ja Bomban todelliselle keskusyksikölle!” He juoksivat heikosti valaistua käytävää pitkin kohti aseman keskustaa, titaanipäällysteiset lattialaatat kumisivat heidän juoksuaskeltensa tahdissa. Raymond oli varannut jo aiemmin reppuunsa säilykkeitä ja vettä, sekä salongeista hankittua kotipolttoista viinaa. Lisäksi hän oli saanut hankittua psykoaktiivista päihdettä, jolla käytiin pimeää kauppaa salongeissa. He kuvittelivat pysyvänsä piilossa pitkään, sillä aika kului eri vauhtia poimuajogeneraattorin läheisyydessä, voimakkaiden sähkömagneettisten kenttien vuoksi.

    Saavuttuaan Bomban keskusyksikön sisältävän Kammion ovelle, Raymond kaivoi taskustaan sihteeristöstä varastetun heksakoodin, jonka syöttämällä ovessa olevaan päätteeseen Kammioon johtava ovi aukesi. Kammio oli noin kymmenen metriä pitkä ja kymmenen metriä leveä. Kammion korkeutta oli vaikeaa arvioida, sillä Kammion yläpuoli hohti erikoista läpikuultavaa metallinväriä. Seinät hohtivat myös samaa metallinväriä, mutta himmeämmin. Ilmeisesti niissä kenttä oli heikompi. Kammion keskellä oli suuri pallo, jonka päiväntasaajalla sijaitsi hologrammitaulu. Se oli myös Bomban pääkäyttöliittymä. Kammio oli täysin hiljainen, vain kammion reunoilla oli pienet valonlähteet, symmetrisesti aseteltuina. Hannah ja Raymond asettivat sensorit itseensä, ja Bombaan kytketyt kypärät päähänsä. Bomban kanssa viestittiin telepaattisesti, sillä Bomba kykeni laskemaan aivojen laskennan aiheuttaman sähkömagneettisen kentän muutoksista ihmisen ajatuksen yksiselitteisesti. Samoin viestit Bombalta käyttäjälle muuntuivat automaattisesti ihmisen omiksi ajatuksiksi. Bomba välitti nyt tietoa suoraan keskusyksiköstä, sillä Raymondin hakkeriystävä oli saanut tuotua Raymondille ohituskoodit. Bomba viestitti telepaattisesti Raymondille, ja raportoi turvaluokan I sanoman sellaisenaan, kuin se oli litteroitu alkuperäisenä äänitallenteesta, koskien Yhdysvaltojen laivaston salaisia raportteja:

    RAPORTTI – TURVALUOKITELTU I

    ”Ydinsukellusvene USS Syracuse oli siirtynyt polaarijääpeitteen alle edellisessä kuussa, ja oli täsmälleen geodeettisen pohjoisnavan kohdalla, jääpeitettä oli onneksi vielä siellä täällä. Sukellusveneen ajonopeus laskettu nollaan, sukellusvene kellui 100 metrin syvyydessä, jääpeitteen alla. USS Syracuse on siirretty toimeenpanevan komitean hallintaan USA:n presidentin toimeenpanomääräyksellä. Varsinainen äänitallenne kertoi: ”Oletteko varma, että Bomba on tulkinnut signaalin oikein?”, komissaari kysyi. ”Sir, olemme aivan varmoja. Kryptattu signaali oli vaikea murtaa, mutta avain löytyi lopulta zeta-funktion avulla. Viesti on nyt kokonaisuudessaan murrettu, eikä tulkinnasta ole epäselvyyttä. Signaali sisältää meta-algoritmin ja jonkinlaiset uudet kenttäyhtälöt. Olemme jo pitkällä implementointivaiheessa.”  ”Onko arvioita siitä, milloin arvonta päästään suorittamaan uudella meta-algoritmilla, ja milloin tämä mainitsemanne kone on valmis testiajoon?”, komissaari tivasi vaativaan sävyyn. ”Olemme optimisia, uskomme pystyvämme alustaviin pilottitesteihin jo vuoden päästä, myös arvonta voidaan aloittaa jo pian, jopa parin kuukauden sisällä.” USS Syracuse poistunut äänettömässä tilassa napajään alta, ja kiinnittynyt Norfolkissa, Virginiassa.

    RAPORTTI LOPPU

    Hannah kuunteli samoin epäuskoisena salaista nauhoitetta. Hannah ajatteli tuskaisesti ääneen ”Tietenkin.”. Hannah poisti nopeasti kypärän päästänsä, irrotti sensorit iholtaan, ja tajusi aseman lähtevän lujaan, kiihtyvään liikkeeseen. Hannah alkoi voida pahoin. Kiihtyvä liike paheni entisestään. ”Poimuajogeneraattorissa täytyy olla jotain vikaa.” Hannah ajatteli sekavassa tilassa. Yhtäkkiä aseman kiihtyminen lakkasi, ja ajankulu tuntui pysähtyvän kokonaan. Lopulta Hannah avasi silmänsä, ja katsoi Rayta, joka oli kauhuissaan. Ray sai paniikinomaisen kohtauksen, avasi reppunsa, otti sieltä kaksi läpinäkyvää kapselia, laittoi ne suuhunsa, huuhteli punaviinillä alas. Pian Rayn silmissä sumeni ja hän vaipui voipuneena lattialle. Se oli syanidia. Hannah kuuli hädin tuskin Rayn voipuvat viimeiset kuiskaukset: ”Ellipsiksellä ei ole todellista päämäärää, Signaalia ei ole, se on harhautus.” ”Bomba on houkutellut meidät tyhjyyteen, pois kotoamme, me katoamme. Ei ole mitään suuntaa, ei Signaalin tarkoittamaa päämäärää. Maa on jo tuhoutunut, ja vain kaivoksissa on elämää, jos sitä voi elämäksi kutsua. Ainakin se onnistui tavoitteessaan.” Hannah kurottautui kohti Rayn vielä lämmintä vartaloa, Hannah syleili Raymondia.

    ”Olette onnekas, ettemme pyyhi teitäkin.” Vain osaamisenne pelastaa teidät!”, turvallisuuskomissaari huudahti. ”Annoimme ystävänne maistaa osatotuutta ja omaa lääkettään. Pettureille ei ole tilaa, varsinkaan androgyynipettureille.”  Kelmeä ja nahkea turvallisuuskomissaari napsautti jämäkästi kämmeniään yhteen, ja turvallisuusjoukot piirittivät Hannahin. Pian hän sai kuitenkin silmänsä auki, kaksi aurinkoa paistoi hänen solunsa ikkunasta. Aurinkojen ympärillä kiersi erikoisen näköisiä aluksia. Hän katsoi aikaa, se oli mennyt, ja hän oli perillä.

  • Why the world is essentially random and we have the illusion of free will?

    Why the world is essentially random and we have the illusion of free will?

    Can we ever understand the totality of our world? What are the limits of knowledge? One way to approach this is to consider our system of understanding as a formal and consistent system (a theory), which has some axioms and theorems. Can we prove all the theorems from within our system or cognition?

    Generally, the answer is no (Gödel 1931). Loosely, I think it is because our system cannot simulate itself. There are more truths in the world than computable ways to reach them. Trying to add ways/axioms creates new Platonic truths, truths which cannot be proven from within the enhanced system. It is like trying to lift yourself by pulling one’s hair. What if one considers all possible axioms? Then we do not have a theory, we have the world. The unity of things might understand itself, but this is a theological perspective even.

    I think there is a sort of a mental space of possibilities a priori, which is generated by the complexity of the axioms of the system. Think of a system consisting of some algorithms. If we for example enumerate all simple functions in a system, we can always take that list and create a simple variation of this list. So our definitions in language (natural or math) allows us to cheat in a way. The natural language and formal systems are therefore generally incomplete. There is no way to be completely exhaustive in our system. With rules of computation, it is impossible to consider exhaustive and enumerable lists and so on. One can always push the envelope a bit further.

    Think of the sentence declaring an object:

    ”The shortest Berry paradox not definable under ten words”

    I came up/invented this version of the original Berry paradox today, thinking of how to interpret Gregory Chaitin’s incompleteness theorem. I in a way declare an object, which is inherently paradoxical. Of course I cannot define complex objects with simple rules, that is the essence of the paradox here. More formally it maps to the fact that the complexity of the axioms cannot prove the Kolmogorov complexity of any given truth. So we cannot in a way recognize complex objects with simple rules. The paradox was put forward by Bertrand Russell, but it is attributed to a librarian named Berry in Oxford.

    The original paradox goes:

    https://en.wikipedia.org/wiki/Berry_paradox

    I guess the interpretation could go something like this: We cannot state or prove complicated things on particular entities with simple rules or axioms –> our language (natural laws or natural language) is too small compared to the totality of the world. In physics, we might say that a physical law is a statement about the state of affairs (a rule on how to replicate reality), but as the particular reality can be complex, we cannot recognize a new physical law easily, which would deduce the observed complex universe, if we have simple axioms. And if our physics becomes more complex (a universe with more rules, or more axioms), the truths remain elusive. The larger the sea of knowledge, the longer the coastline of our ignorance.

    If there are indeed always entities with high complexity, beyond our axioms in the sense that we could determine their high complexity, perhaps then the totality is essentially random in the sense that causal laws are not sufficient to describe them. This in turn would suggest that instrumentalism makes sense. Good theories are as simple as possible, and predict out of the sample as well as possible. This is the principle of sufficient reason by Leibniz. The thing is, that we cannot create a complete system of laws using low complexity/information, as the world is complex. Therefore induction and inference is needed. The best model of the totality of things is the totality of things itself. If we cannot in principle prove the facts of this world from our language and logic, we have essentially the illusion of a free will, which is a grace.

  • Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole ajanhaaskausta

    Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole ajanhaaskausta

    ”Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mielestä eurosta pitää keskustella. Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin mielestä ei.” Kauppalehti 19.12.2025

    Valtiovarainministeri Riikka Purra nosti keskusteluun rahapolitiikan ongelmat euroalueella. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ei pitänyt teemaa järkevänä ajankäyttönä. Onko siis meillä kiellettyjä aiheita, tabuja?

    Itävaltalainen filosofi Karl Popper kirjoitti kriittisestä rationaalisuudesta ja avoimesta yhteiskunnasta. Popperin tieteenfilosofinen pääteos ymmärsi tieteen evolutiivisena prosessina, jossa huonot teoriat karsiutuvat falsifikaation kautta. Näin pitäisi olla avoimessa yhteiskunnassakin. Avoimessa yhteiskunnassa vapaa ideoiden kilvoittelu takaa sen, että huonot ideat ja ideologiat karsiutuvat aatosten evoluutiossa. Ikävien asioiden lakaiseminen maton alle voi palvella yksilön etua lyhyellä aikavälillä, mutta vaikeneminen ja hyssyttely ei ole ikinä oikeusvaltion ja demokratian etu. Siksi kannattaa keskustella ja kritisoida myös Euroopan unionia ja euroa. Ei kannata uskoa puhuviin päihin, kannattaa ajatella aina omilla aivoilla, epäillä kaikkea.

    Rahapolitiikka on tärkeää. Poliitikoista riippumattomat keskuspankkiirit päättävät korkotasosta. Korkotaso vaikuttaa valtavasti taloudelliseen aktiviteettiin. Investoinnit, kulutus, asuntolainat, yrityslainat, valtion velka. Rahan hinnalla on merkitystä. Rahapolitiikan keskeinen tavoite on pitää inflaatio vakaana ja inflaatio-odotukset ankkuroituna. USA:ssa keskuspankilla on myös taloudelliseen aktiviteettiin liittyviä tavoitteita, EKP taas keskittyy pääosin inflaatiotavoitteen saavuttamiseen. Keskuspankilla on myös rahoitusvakaustehtävä: EKP valvoo Euroopassa isoja luottolaitoksia ja talletuspankkeja.

    Nykyiseen viheliäiseen aikaamme liittyy määrätty hyssyttelykulttuuri. Ikävistä asioista ei haluta keskustella. Euron toimimattomuus jaetaan käsitykseni mukaan ekonomistikunnassa laajasti. Yksi rahapolitiikka ei oikein toimi EU:ssa, koska jäsenmaiden suhdannesyklit ovat eri vaiheissa, ja maiden taloudet eivät ole lähentyneet tarpeeksi toisiaan. Nyt Suomessa on liian korkea korkotaso, koska olemme todennäköisesti deflaatiossa. Korkotaso pitäisi Suomessa olla ekonomistien käyttämällä Taylorin säännöllä jossakin ehkä 0,2 prosentin hujakoilla. Nyt korkotaso on noin 2,2 %.

    Suomi äänesti Euroopan unioniin liittymisestä kansanäänestyksellä syksyllä 1994. Kansanäänestyksessä ei äänestetty kuitenkaan eurosta, vaikka näin olisi pitänyt olla. Liittymissopimus velvoitti käytännössä ottamaan euron käyttöön EMU:n kolmannessa vaiheessa. Suomessa puhuttiin kurkkudirektiiveistä ja ruoan hinnasta. Mitään lakeja ei siis Suomessa rikottu, kun menimme euroon, mutta minusta kansaa vähän juksattiin, moraalisesti arveluttavaa vähintäänkin.

    Väärä korkotaso on tavattoman haitallinen asia Suomelle. Ylimääräinen korkoprosentti vaikuttaa asuntovelallisen kukkarossa ja kansakunnan korkomenoissa. Jotkut ekonomistit sanovat, että ei asialla ole pitkällä aikavälillä merkitystä, koska raha on neutraalia. Minusta me elämme tässä päivässä, ja esimerkiksi työttömyys on iso inhimillinen haitta ja yhteiskunnallinen hyvinvointitappio.

    Aktiivista euroeroa en kannata, koska se ei oikein ole mahdollistakaan ilman EU:sta eroamista. Euron suhteen olen kuitenkin pessimisti. Euron ikävistä puolista harvoin puhutaan, koska moni saa nykyisen tai tulevan palkkansa sellaisista instituutioista, joissa on pakollista liturgiaa noudatettava. Ajattelun vapaus ja sananvapaus on kuitenkin tärkeää, ja ikävistäkin asioista on syytä puhua silloin tällöin. Markka ei muuten tarkoita samanlaista devalvaatiokierrettä kuin vaikka 1960-1980-luvulla, vaan tietenkin optimaalinen valuuttaregiimi olisi sellainen, jossa markka kelluisi vapailla markkinoilla. Jos maassa menisi huonosti, suhteelliset hinnat tasapainottaisivat vientiä ja tuontia, kun nimellinen valuuttakurssi heikkenisi. 1990-alun korkokaaos johtui kiinteästä regiimistä, korkotaso nousi, kun valuuttakurssia yritettiin puolustaa korkopariteettiteorian mukaisesti. Eihän siitä mitään tullut, ja markka laitettiin likaiseen kelluntaan syyskuussa 1992. Sen jälkeen talous elpyi joutuisasti, josta iso osa liittyi korkotason laskuun ja valuutan devalvoitumiseen valuuttamarkkinoilla.

    Korko on tavallaan vähän samanlainen ohjausmekanismi kuin ydinvoimaloiden säätösauvat. Kun ydinreaktori on ylikriittinen, boorisauvojen työntäminen reaktoriin tasapainottaa reaktorin kriittiseen tilaan. Taloudessa asia toimii vähän samalla tavalla. Jos talous ylikuumenee ja hinnat nousevat, korkotason nosto tappaa aktiviteettia, ja mahdollisesti tasapaino löytyy. Suomessa emme kestä nykyisellään varmaankin juuri positiivista nimelliskorkoa. Tasetaantuman oloissa alhainen korkotaso jouduttaisi investointeja ja kulutusta. Syntyisi hyvän kierre ja luottamus vahvistuisi. Euron pakkopaidassa joudumme kituuttamaan.

    Euron aiheuttama hyvinvointitappio on kumulatiivisesti valtava. Seurausetiikan näkökulmasta 1990-luvun poliitikot ovat vastuullisia, euroon ei olisi pitänyt mennä. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti euro ei ollut välttämätön. Suomalaiset menevät aina vähän soitellen sotahan. Euron kritisoiminen ei oleellisesti estä puhumasta myös rakenneongelmista työmarkkinoilla tai holhoavasta ja passivoivasta sosiaalivaltiostamme. Rahapolitiikka on liian tärkeää jätettäväksi vain keskuspankkiireille.