Klassinen taloustieteilijä Karl Marx (1818-1883) on tunnettu ennen muuta ’riistoteoriastaan’. Avaan tässä kirjoituksessa hieman sitä, miksi Marxin riistoteoria on väärässä, kansantaloustieteellisestä näkökulmasta. Marxin koko poliittinen ekonomia nojaa riistoteoriaan, joten kun se on väärin, on koko teoria heikolla pohjalla. Eli jos teorian aksioomat ovat pielessä, myös teorian teoreemat ovat pielessä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kapitalismi ei romahtanut. Koska kapitalismi ei romahtanut, voidaan epäillä aksiomatiikkaa (modus tollendo tollens). Toisaalta induktion ongelman vuoksi emme voi olla varmoja kapitalismin kestävyydestä, mutta vilkaistaanpa aksioomia, vaikka en marxisti olekaan.
Marxin perusjaottelussa hyödykkeellä on käyttöarvo ja vaihtoarvo. Käyttöarvo on hyödykkeen ostajan kokema arvo, ja vaihtoarvo on hyödykkeestä saatu raha myytäessä se. Marxin käyttöarvo vastaa löyhästi kulutuksen tuottamaa hyötyä kansantaloustieteen modernissa teoriassa. Vaihtoarvo vastaa suhteellista hintaa markkinoilla. Marx ajatteli, että kapitalistille työläinen on hyödyke, ja näin työläisellä on käyttöarvo.
Marxin Pääomassa I riistoteoriaa kuvataan oleellisesti nimellisin suurein. Marxin riistoteoriaa voidaan kuvailla lyhyesti tähän tapaan: kapitalistin tuottamalla hyödykkeellä on vaihtoarvo, jonka valmistukseen käytetään työvoimaa ja reaalista pääomaa. Koska kapitalisti tekee voittoa, Marx päättelee, että kapitalisti riistää työläistä. Marx dekomponoi lopputuotteen arvon tuotannontekijöiden yhteenlaskettuun käyttöarvoon C, sekä jaotteli työn käyttöarvon toisaalta välttämättömään työhön ja lisäarvoon m. Jos merkitsemme lopputuotteen vaihtoarvoa symbolilla y, voimme kirjoittaa Marxin dekomponoinnin seuraavaan yhtälöön, mitä kutsun riistoyhtälöksi:
Tuotantopanosten yhteinen käyttöarvo C tässä yhtälössä on
Eli tuotantopanosten yhteenlaskettu, nimellinen käyttöarvo on c+v, missä c on pysyvä pääoma (koneet ja laitteet, tehdashalli)ja v on vaihtuva pääoma (työpanoksen käyttöarvo). Huomaa, että tuotantopanosten käyttöarvo riippuu lopputuotteen markkinahinnasta!
Työpanoksen käyttöarvon tai vaihtuvan pääoman voi jakaa Marxin mukaan riistoon ja palkkaan:
missä m on riisto ja w on työläisen saama palkka kapitalistilta.
Näin ollen riistoyhtälö saa lopullisen muotonsa
Yhtälö sanoo, että kapitalistin tuottaman tuotteen hinta maailmanmarkkinoilla dekomponoituu kolmeen osaan: kiinteän pääoman käyttöarvoon, palkkakustannuksiin ja riistoon. Riisto on siis yhtä kuin
Riisto on nolla, jos tuotteen loppuhinta markkinoilla on palkan ja kiinteän pääoman käyttöarvon summa. Muutoin jää reikä leipojan käteen.
Olennaista Marxin päättelyssä on Adam Smithilta ja David Ricardolta Marxin lainaama työnarvoteoria. Marx ajatteli, että koska tuotteen vaihtoarvo syntyy työstä, myös pysyvä pääoma ja vaihtuva pääoma syntyvät työstä. Kapitalistin näkökulmasta ostetun työpanoksen käyttöarvo on työläisen tehtaassa tekemä työ, ajassa mitattuna. Vastaavasti työajalla on vaihtoarvo, eli palkka. Nyt Marxin päättelyssä työn lisäarvo täytyy olla kapitalistille työn käyttöarvo vähennettynä palkalla eli työn vaihtoarvolla. Marx ’oivalsi’, että palkka voidaan lausua työläisen kulutuskorin sisältämän työpanoksen avulla. Tätä Marx kutsuu ’välttämättömäksi työksi’. Nyt siis lisäarvo on kapitalistin käyttöarvo ostamalleen työläisen työajalle, vähennettynä välttämättömällä työllä. Suomeksi voisi sanoa, että Marxin mukaan työläinen saa kapitalistilta liian pientä palkkaa. Tähän päättelyketjuun Marx sisällyttää lukuisan joukon implisiittisiä ja vahvoja oletuksia, mutta ei mennä niihin tässä.
Kansantaloustieteellinen lähestyminen
Modernisti ajattelemme, että marxilaisittain tuotteen vaihtoarvo markkinoilla vastaa kysynnän ja tarjonnan tasapainottavaa hintaa. Kuluttajan valmius maksaa tuotteesta riippuu hänen saamastaan henkilökohtaisesta hyödystä, ja näin ollen se voi olla lähes mielivaltainen, riippuen budjettirajoitteesta. Yrityksen näkökulmasta yrityksen voitto on
missä F on neoklassinen tuotantofunktio.
Yritys siis tuo yhteen tuotantopanoksia, reaalista pääomaa K ja työvoimaa L. F on funktio, joka määrää, paljonko annetulla tuotantopanoksella saadaan lopputuotetta. Kun yritys maksimoi voittoa, se asettaa voittofunktion gradientin nollaksi, eli:
Kapitalisti etsii siis voittofunktiolle maksimia tuotannontekijäavaruudessa (K,L). Saadaan välttämättömiksi ehdoiksi osittaisderivaattojen nollakohdista:
$$\frac{\partial \Pi}{\partial K}=0$$.
$$\frac{\partial \Pi}{\partial L}=0$$.
Nämä ovat välttämättömät ehdot optimille. Jos kyseessä on todella maksimi, valitsee kapitalisti optimaalisen määrän tuotannontekijöitä. Nyt siis meillä on kone, eli kapitalistin yritys, joka syö tuotannontekijöitä, ja sylkee ulos lopputuotetta.
Yrityksen voitto riippuu siis osin tuotteen hinnasta, joka riippuu kuluttajan valinnasta, ja osin siitä, kuinka paljon tuotetta saadaan ulos annetuilla syötteillä. Yrittäjän liikeidea ja lisäarvo näkyy mielestäni näissä molemmissa, eli toisaalta teknologiassa ja tuottavuudessa, toisaalta siinä, kuinka haluttava tuote on, ja kuinka paljon kuluttajilla on rahaa. Jos keksin vaikka ylivoimaisen hyvän koodin, jolla tekoäly tekee interaktiivista reaaliajan virtuaalielokuvaa, jonka juoneen voi vaikuttaa, ja kokemus on immersiivinen, varmaankin aika moni haluaa maksaa siitä. (Kuvittele vaikka erotiikkaa, jännitystä 4K-VR, jossa tekoäly generoi koko ajan uutta juonta, eli valintasi muokkaavat elokuvan tarinaa, ja olet elokuvan hahmo, kuten Total Recall -elokuvassa.). Yksinkertaistaen siis tuotantofunktio F heijastelee yrittäjän liikeidean tuomaa synergiaa pääoman ja työpanoksen välillä, ja toisaalta se näkyy myös kuluttajan maksuhalukkuudessa, joka heijastuu tuotteen hinnassa p.
Summa summarum
Marxin riistoteoria on virheellinen, koska Marx ei tajunnut liittää tuotantoprosessiin yrittäjän tuomaa synergiaa ja liikeideaa.
Tämä näkyy yhtäältä kuluttajan valinnan kautta, eli hinta riippuu kuluttajan mieltymyksistä, ei riistosta. Toisaalta yrityksen tuotantosynergia syntyy siitä, että yrittäjä tuo liikeidean, brändin, pääoman ja työpanoksen yhteen. Silloin päästään voittoon, eli voittofunktioon sijoitetaan optimaalinen määrä tuotannontekijöitä.
Huomaa yhtälöiden samankaltaisuus. Voitto vastaa riistoa, tuotannon arvo on hinta kertaa tuotantofunktio, palkkasumma vastaa palkkasummaa ja kiinteän pääoman käyttöarvo vastaa reaalikoron r ja pääoman K tuloa. Marx oli siis jäljillä, mutta teoria jäi vajaaksi. Tietysti on niinkin, että palkkataso riippuu oikeasti esimerkiksi työmarkkinoista, ja korkotaso keskuspankista ja inflaatiosta yms. Mutta olennaisempaa on ymmärtää, että yrittäjyys itsessään on oikeasti tuotannontekijä, ei vain pääoma ja työpanos. Marxin riistoteoria johti Saksassa 1800-luvulla sosialidemokratian syntyyn, 1900-luvulla valtiososialismiin ja mittaamattomaan inhimilliseen kärsimykseen kommunistisissa maissa. Näin paljon vaikuttaa väärä matematiikka maailmassa! Suomessa Väinö Tanner taisi kääntää Karl Kautskyn referaatin Marxin talousteoriasta, vaikka muuten hyvä mies olikin ja asevelisosialisti.
Kuka on oikeassa sinusta?
Vastaa