Suomalaisen yhteiskunnan tila on huono, ja trendi ei näytä sen paremmalta. Ei ole pelkästään kyse julkisen talouden tilasta, vaan eetoksesta, olemisen tavasta ja asennemaailmasta. Totta, julkinen talous on suurissa ongelmissa. Julkisen velan bruttomäärä suhteessa bruttokansantuotteseen on kohta liki 90 prosenttia. Luottoluokituslaitos Fitch alensi luottoluokitustamme hiljan. Koska näkymä oli ollut pitkään negatiivinen, markkinareaktio oli varsin vaisu. On Suomen onni, että kansantalouden tasolla ulkomainen nettovarallisuusasema on kohtuullinen, vaihtotase on plussalla, ja myös pankkisektorimme ydinvakavaraisuus on hyvä. Emme ole akuutissa kriisissä, IMF ei ole tulossa tänne, vaikka jotkut sitä toivovatkin. Suomalainen infrastruktuuri on kohtuullisessa kunnossa, vaikka tieverkko on paikoin maakunnissa huonossa hapessa. Hallitus on satsannut paljon perusväylänpitoon, se on hyvä asia. Juomavesi on puhdasta, luonto on puhdas ja kaunis. Mutta moni asia on valumassa hiekkaan, ellei asioita oteta vakavasti. Sisäinen turvallisuus ja julkinen talous etupäässä aiheuttavat minussa huolta. Molemmista voi olla huolissaan yht’aikaa.
Lapsiemme tulevaisuus, onko heillä enää sellaista turvallista Suomea, missä minä sain kasvaa 1980-luvulla ja 1990-luvulla? Näiden asioiden eteen on ponnisteltava jatkossa lisää, sillä ylivelkaantuminen yhdistettynä kansainvaelluksiin voivat johtaa todella siihen, että Suomea ei enää jatkossa ole sellaisena hyvinvointiyhteiskuntana, minä olemme sen tottuneet ymmärtämään. Tämä ongelmien kokonaisuus on monisyinen, enkä etsi syyllisiä. Pyrin identifioimaan ongelmia, ja etsimään niihin rationaalisia ratkaisuja. Niitä saavat kaikki hyödyntää harkintansa mukaan.
Realistinen tilannearvio on kaiken alku
Jaan niiden ekonomistien käsityksen, jotka ovat sitä mieltä että vain talouskasvu auttaa. Näinhän se on. Nimellisen bruttokansantuotteen kasvu ajaa velkasuhdetta alas, jos NBKT:n kasvu on riittävän nopeaa. Tosin koska monet menot ovat indeksiin sidottuja, tarvitsisimme juuri verotuloja lisää ilman yleistä inflaatiota. Nythän Suomen inflaatio on vaatimatonta, ja reaalikorkotaso taitaa olla aivan liian korkea. Suomen nykyisillä rakenteilla meidän on vaikea sietää positiivista reaalikorkoa. Oma kelluva valuutta ja korkopolitiikka olisi hyvä olla olemassa, mutta olemme eurossa, ja siihen ei ole lähiaikoina tulossa muutosta. En ole kuitenkaan kuten Paavo Väyrynen, ja en ennusta euroa ikuiseksi. Paavon väitöskirjassa ennustettiin Neuvostoliitolle pidempää ikää.
Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia haasteita ovat ikääntyminen ja matala syntyvyys. Ilmiö on miltei globaali, ei siis Suomi-spesifi. Lisääntyminen kuuluu jokaiselle perheelle, ei valtiolle, mutta minusta verotus voisi tukea lapsiperheitä vielä nykyistäkin enemmän. Hallitus on tehnyt hyviä päätöksiä tällä saralla, ansiotuloverotuksessa lapsivähennystä on korotettu reippaasti. Varmaankin on myös niin, että lapsien tekoon vaikuttavat esimerkiksi ehkäisymenetelmät, naisten aseman kohentuminen, ihmisten preferenssit ja mieltymykset. Kuitenkin ihmiset reagoivat taloudellisiin kannustimiin. Äideille voitaisiin perustaa jokin veropankki, jossa äiteyden taloudellista taakkaa voisi keventää saamalla veroetuuksia äiteyden jälkeen. Kiitos Kari Hirvelle ideasta, minusta se on hyvä.
Koulutus
Osaaminen ja koulutus on välttämätöntä. Suomalainen koulutusjärjestelmä on jostain syystä päästetty lerpahtamaan. Nyt on viimeinen hetki oikaista asiat raiteilleen. Tarvitsemme standardoituja kokeita alaluokilta lukioon, ja kaikissa kouluissa pitää olla yhtä kovat vaatimukset, ei mitään helpotuksia S2-oppilaille. Vaikeustaso kokeissa pitää mitoittaa 1980-luvun tasoon. Vastaavasti lukioissa taso pitää palauttaa 1980-luvun vaatimustasolle. Teknillisissä korkeakouluissa pitää ottaa käyttöön vanha TKK:n perusopintojen laaja oppimäärä. Suomi tekee karhunpalveluksen lapsilleen laskemalla rimaa jatkuvasti. En ymmärrä, miksi tälle ei tehdä mitään. Anekdotaalisen tiedon valossa on ilmeisesti myös niin, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat aiheuttavat merkittävästi häiriötä luokissa. Tähän pitää puuttua kovalla kädellä, kouluissa opettajan auktoriteetti pitää saada takaisin vaikka lakia muuttamalla. Koulutuspaikkoja pitää suunnata aloille, joilla on korkea työllistymisen todennäköisyys mahdollisimman korkealla ansiotasolla. Työttömyys on valtava tragedia, ja se aiheuttaa hystereesiä. Tekoäly ja automaatio tuovat rajusti uusia haasteita työmarkkinoille.
Tutkimus ja teollisuuspolitiikka
Onhan se nyt selvää, että rodullistetuilla kynsistudiotutkimuksilla ei eletä pidemmän päälle. Valtion vähät rahat on suunnattava tekniikkaan ja sovellettuun luonnontieteeseen, kun puhumme perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen julkisesta rahoittamisesta. Matematiikka, fysiikka, kemia, fysiologia, biokemia jne. ovat perustutkimuksessa tärkeitä samoin. Innovaatiokulttuuri pitää muuttaa siten, että saisimme samaa hedelmällistä yhteistyötä, mitä meillä oli parhaina vuosina, kun teollisuuden ja korkeakoulujen yhteispeli toimi. Ainakin se käsittääkseni on joskus toiminut hyvin. Veronmaksajalla on oikeus sekä moraalisesti, että tarkoituksenmukaisuusmielessä päättää, mitä aloja rahoitetaan. Yksittäiset hankkeet ovat sitten eri juttu. Rahat oikeisiin tieteisiin, kaikki ”tiede” ei ole tiedettä, siksi meillä on tieteenfilosofia, joka pyrkii selvittämään, missä rajat menevät. Humanismi on arvokasta, mutta rodullistetut kynsistudiot ovat jotakin muuta.
Teollisuuspolitiikassa tarvitsemme visiota ja myös valtion roolia. Varmastikin on niin, että perusvoimaa tarvitsemme lisää. Siinä valtion rooli on joka tapauksessa vahva. Innovaatioiden tukemisessa meidän tulisi tehdä benchmarkkaus Israelin ekosysteemiin, sillä siellä kasvuyritykset kukoistavat. Business Finland ja Tesi ovat käsitykseni mukaan nyt kohtuullisella mallilla, kun strategiat on uudistettu. Suomalaiset pitää saada yrittämään ja ottamaan riskiä. Valtiolla voi olla tässä jokin rooli. Suomalainen teollisuus on täynnä valtionyhtiöitä, joista on tullut ihan hyviä juttuja, vesivoimasta terästeollisuuteen. EU:ta ei tähän tarvitse, joskin EIP on ihan hyvä, samoin NIB.
Verotus, budjetti, menot
Suomen kokonaisveroaste on liian korkea. Sitä voidaan laskea, jos saamme kasvua. Toisaalta kasvua voimme saada keventämällä veroja. Ainakin osassa veroissa uskon verojen keventämisen auttavan (Laffer). Tuloverotus on meillä edelleen melko kireää tulojakauman yläpäässä. Yhteisövero on tulevan kevennyksen jälkeen varsin kilpailukykyinen. Isossa kuvassa hallituksen veropolitiikka on fiksua: työn ja yrittämisen verotusta kevennetään, ja verotusta suunnataan haittoihin ja kulutukseen. Ehkä kulutusverot voivat vahvistaa jopa hieman kauppatasetta. Se mikä on selvää, on se, että veroja ei voi enää kiristää, sopeuttaminen täytyy tehdä budjetin menoja leikkaamalla. Menojen leikkaukset täytyy kohdistaa ensin toissijaisiin menoihin: järjestötukiin, kuntahallintoon (tuottavuus tuskin maksimaalinen), kehitysapuun, kotoutumisrahoihin.
Seuraava hallitus joutuukin sitten ison urakan eteen, arvioni mukaan leikkaustarve on 10 miljardia euroa vaalikauden aikana. Se vastaa suuruusluokassa jo kuuluisaa Raimo Sailaksen leikkauslistaa syksyltä 1992. Noin isot leikkaukset mielestäni täytyy käytännössä jakaa juustohöylällä pääluokkiin. Se on realismia, vaikka ei optimaalista. Kasvua ei tule niin voimakkaana kevääseen 2027 mennessä, että tästä päätäisiin eroon. SDP elää itsepetoksessa, kun se puhuu 5 miljardin leikkaustarpeesta. Toivottavasti SDP:n järkisiipi on kuulolla.
Politiikka, sen tragiikka
Koalitiohallituksissa tehdään aina kompromisseja. Eräs seikka, mikä vaikuttaa, on niin sanottu mediaaniäänestäjäteoreema. Se tarkoittaa sitä, että rationaaliset puolueet usein pyrkivät miellyttämään mediaaniäänestäjää voittaakseen vaalit. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että keskivertoäänestäjän mieltymykset määräävät politiikan suuntaa. Usein mediaani-ihmisillä on aikapreferenssi, eli ikäviä asioita lykätään. Siksi leikkausten tekeminen on hankalaa, koska ikään kuin halutaan uskoa siihen, että kyllä se kasvu tulee ja hoitaa, eräänlainen option aika-arvokysymys. Nyt meillä on vanheneva väestö ja puolustusmenojen tasokorotus 3,5 prosenttiin BKT:sta. Yhtälö on hankala. Taloushistoria osoittaa, että tietyssä mielessä pitäisi diskontata tulevaisuus nykyhetkeen, tehdä vaikeat päätökset jo nyt. Ongelmat kasautuvat, kierre pääsee syntymään. Vielä on aikaa. Olen melko varma, että sosialismilla tätä maata ei nosteta. Itse asiassa lienee niin, että ainoa tapa torpata pysyvästi haitallinen maahanmuutto, on ajaa hyvinvointivaltiota pikku hiljaa alas. Suomesta taitaa tulla markkinatalous hyvine ja huonoine puolineen ajan kuluessa. Näin ennustan. Emme pysty rahoittamaan tällaista sosiaalivaltiota, jossa iso osa elää sosiaalituilla. Meillä ei riitä arvonlisä tähän, pitää elää sen mukaan mitä tienaa. Katsokaapa joskus vaikka sosiaalitukien käyttöä koskevia tilastoja, siis kovaa dataa. Vantaan tulevaisuus näyttää esimerkiksi varsin ikävältä.
Maahanmuutto ei nykyisellään ratkaise ongelmaa
Maahanmuuttoon halutaan uskoa, varsinkin vasemmistossa ja elinkeinopuolella (työvoimapanoksen hinta). Jos tosiaan maahanmuutto olisi sellaista korkean tuottavuuden maahanmuuttoa, ja kielitaitoista, koulutettua ammattiväkeä, näin olisikin hyvä. Meille tulee aika paljon, ja varsinkin on tullut, matalan tuottavuuden maahanmuuttoa, ilman kielitaitoa, lukutaitoa, laskutaitoa. Määrätyissä maahanmuuttajaryhmissä korostuu valtaisasti sosiaalitukien käyttö sekä rikollisuus, myös seksuaalirikollisuus ja väkivaltarikollisuus. Sellainen maahanmuutto on rasite julkiselle taloudelle, ei vähiten koska vankipaikat maksavat paljon. Joka maassa Euroopassa päin vastoin on katastrofin ainekset, kun kansalaiset saavat pian tarpeekseen siitä, kun väkivalta rehottaa kaduilla, turvattomuus lisääntyy, raiskaukset lisääntyvät. Nämä ilmiöt liityvät tilastollisesti maahanmuuttajaryhmiin, näissä ryhmissä on tilastollinen yliedustus, vaikka luvut normitetaan sosioekonomisella asemalla. Pahimmillaan saamaton maahanmuuttopolitiikka ja kriminaalipolitiikka johtavat väkivaltaiseen liikehdintään ja oman käden oikeuteen – sitä emme oikeusvaltiossa halua. On viimeisiä hetkiä kääntää suuntaa. Suomi on aina kaikessa jälkijunassa. Onneksi PS hoitaa tonttinsa.
Ulkopolitiikka, EU, kansainvaellukset
Suomi on 5,5 miljoonan ihmisen maa, emme ole suurvalta. Minusta kannattaisi olla pääsääntöisesti melko hiljaa ja surffailla matalalla profiililla. Olemme nyt Natossa. Pidetään huolta puolustuksestamme, ja hoidetaan ensin oma tontti kuntoon. Maailman mannerlaattojen heilahdellessa emme voi paljoa muuta tehdä. Kiina, Venäjä, USA. Toinen kylmä sota.
EU. Olemme yleisesti ottaen liian lepsuja. Pitäisi uskaltaa sanoa tarvittaessa ei. Luottamuspääoma on illuusiota, kaikki jäsenmaat pelaavat sikaa ja ovat lukeneet Ruhtinaansa. Vahva komissio ei ole aina pienen jäsenmaan etu, sekin on moneen kertaan falsifioitu. EU kehittyy epädemokraattiseen suuntaan funktionaalisen integraation tiellä. Aidosti demokraattisen yhteisön tulisi pistää konventti pystyyn. Perussopimukset on avattava. Nykyinen malli rupeaa olemaan paikka paikoin farssi ja koominen, esim. Ursulan katteeton lupaus 1350 mrd voitelurahasta Trumpille. Euro ei toimi, siitä lienee kaikilla järkiekonomisteilla konsensus. Vaihtoehdot liittovaltio tai eurokrisiien äiti. Tässä en suosi liittovaltiota, koska uskon kansallisvaltioon. Suomi on paras maa meille suomalaisille, taisi sanoa Tyrjän rykmentin komentaja jo 1990-luvulla. Kansallismielisyydessä ei ole mitään pahaa, jos ymmärtää, että kulttuurirelativismi on roskaa. Minusta länsimainen korkeakulttuuri on parempi verrattuna kulttuuriin, jossa pikkutyttöjen häpyhuulet leikataan irti. Osa kulttuureista on surkeita, barbaarisia, primitiivisiä. Siksi pitää olla tarkkana myös maahanmuutossa. Hallitsematon maahanmuutto voi johtaa suomalaisen kulttuurin tuhoutumiseen, kyse on matematiikasta liittyen syntyvyyteen ja evoluutioon.
Zeitgeist
On ehkä latteaa ja banaalia sanoa, että hyvät ajat tuottavat heikkoja johtajia, heikot johtajat huonoja aikoja ja huonot ajat hyviä johtajia, jotka tuottavat hyviä aikoja, mutta on tässä ehkä vähän perää. Olemme ehkä veltostuneet kansakuntana. Liian hyvät ajat sotien jälkeen ovat tehneet meistä luksuskuluttajia. Luksuskuluttajina vaadimme vain oikeuksia, vailla velvollisuuksia. Perusoikeuksia, ei perusvelvollisuuksia. Tasa-arvon ideaalia venytetään niin pitkälle, että vain lopputuloksen tasa-arvo kelpaa. Tämä johtaa väkisin sortoon, koska luontainen lopputulos ei ole lopputulosten tasa-arvo. Paremman maailman ideaalia pidetään yllä – aikomukset voivat olla hyvät, mutta onko tosiaan asiat mietitty loppuun, analyyttisesti? Palestiina (onko kylmän sodan kuviteltu yhteisö/masinoitu juttu? ), vihreä liike, eurokommunismi?
Ettei vaan hyödyllisiä idiootteja ole höynäytetty? Kognitiivinen dissonanssi, kun naiivi uskomus hyvästä ihmiskuvasta menee harhaan. Pahuutta on, ja julmia, valloitushaluisia ideologioita. Tuntuu, että siedämme huonommin epäonnistumista, kritiikkiä, työtä, vaivaa. Sellainen kuva välittyy. Uskon silti, että ihminen on sopeutuvainen. Vaikka faustinen kulttuurimme häviäisi, jotain tulee tilalle, toivoisin, että se kulttuuri olisi hyvä kulttuuri. Moni asia on minusta aika huonossa jamassa verrattuna 1990-luvun ja 2000-luvun alun vuosiin. Pärjäsimme urheilussa, teimme maailmanluokan kännyköitä, musiikkia, emme valittaneet, teimme asioita. Mitä meille on tapahtunut? Suunnan on muututtava, tai joku muuttaa sen meidän puolestamme. Itsemääräämisoikeus lähtee siitä, että pidämme huolta rakkaasta maastamme.
Ei pidä olla naiivi. Realismi on järkevää, sillä tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Vastaa