Mitä jää, kun kaikki on laskettavissa? Mitä jää, kun kaikki tieto on saatavilla? Mitä jää tiedon tuolle puolen?
Pyhyys. Pyhyyttä ei voi määritellä, mutta me tunnemme sen, me tiedämme sen; se on meille kuitenkin tuttu. Pyhyys on meille se elintärkeä veli ja sisko, josta emme kehtaa puhua. Tätä kirjoitusta lukiessa voit aistia sen, ja tutkiskella sen herättämiä tunteita. Pyhyys on läsnä, vaikka se on piilossa. Tiedätte kyllä sen, tiedätte missä sen kohtaa. Sen kohtaa silloin, kun rakastelet rakastamaasi naista, ja uppoat orgasmissa hänen silmiinsä. Se on läsnä silloinkin, kun vapautuen itket läheisesi hautajaisissa – se asuu katharsiksessa. Se asuu myös vaikkapa Toton rumpukompissa tai resonoivissa teknobileissä. Se ei asu järjessä, se asuu sydämessä. Se asuu meissä. Pyhyys on kuitenkin miltei tabu tässä ylijärjellistetyssä maailmassamme. Taiteilijat tavoittavat osan siitä. Uskontoja pidetään erikoisina, ja todella osa niistä on vain vallankäytön välineitä. Silti uskonnolla on ihmisen osa.
Elämän matka on lyhyt – se on vain ohikiitävä hetki kaikkeuden alustataloudessa. Aikaa on meillä kaikilla on todella hämmästyttävän vähän. Se pitää siksi käyttää harkiten ja merkityksellisesti – jotenkin tuntuu, että varsinkin minulla sitä on odotettua vähemmän. Olen siksi yrittänyt laittaa itseni likoon – tieteessä ja politiikassa – uskallus elää arvojensa mukaan on tärkeää. On oltava ennen muuta itselleen rehellinen. Teeskennelty elämä ei ole elämisen arvoinen. Totuus ja itsensä löytäminen on avain pyhyyteen. Tunne itsesi – tule siksi, joka olet. Elä käsikirjoitus ja hyväksy se.
Elämän pinnalliset tarpeet vieraannuttavat meidät tärkeimmästä, eli pyhyydestä. Siksi pyhyys tekee paluun. Sen on tehtävä paluu, sillä nihilismilllä ei ole suuntaa, ei tarkoitusta. Me kaikki tarvitsemme merkityksellistä elämää. Osan salaisuudesta voi tavoittaa esimerkiksi oivaltamalla kvanttimekaniikan yhtälöitä, mutta todellinen pyhyys on kokemus, ei päättelyketju. Taide on siksi lopulta ylivoimainen tieteeseen nähden, sillä se tavoittelee ja keskustelee pyhyydestä oikealla kielellä.
Jumalaa taikka jumaluutta ei voi tavoittaa järjellä, mutta järjellä voimme hahmotella kuitenkin suuntaviivoja pyhyyteen. Jonkinlainen spektri, jumaluus on jakautunut elämässä meiksi. Näyttelemme tässä suuressa näytelmässä kukin roolimme. On tragediaa, euforiaa, komiikkaa. Näin tulemme tietoiseksi pyhyydestä – näemme sen eri kasvot elämällä eri roolit. Elämä on käsitykseni mukaan jonkilainen spektrianalyysi jumaluudesta. Maailmassa on siksi pahaa, on hyvää, on kaikkea. Tikapuut on heitettävä pois, ja on tehtävä uskonloikka – järki säilyttäen. Vain näin saavutamme laajemman näkemyksen todellisuudesta.
Käytä aikasi tarkoin, sillä se on ikuisesti se, mitä olet.
Vastaa