Amerikkalainen kirjailija Hunter S.Thompson (1937-2005) on antanut meille lentävän lauseen, vapaasti mukaillen: ”Kun hommat menee oudoksi, oudoista tulee ammattilaisia.”. Tämä ajatus sisältää paljon totuutta tässä ajassa. Nykyisin monet pitävät esimerkiksi konservatiivista ajattelua outona, vaikka ennen se oli normaalia. Väitän, että keksimme pian siis maalaisjärjen legitiimisti uudelleen. Olen yrittänyt pohtia syytä, miksi pidän tätä aikaa outona, hullunakin, ja luulen, että en ole ajatuksineni yksin.
Synnyin Kuopiossa, kylmänä tiistai-iltapäivänä, kesäkuussa 1982. Asuimme omakotitalossa Siilinjärvellä. Kotitaustani on keskiluokkaa, emme olleet varakkaita, koulutusta arvostettiin. Lapsuuteni 1980-luvusta muistan eritoten Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden, Hymyhuulet –sketsisarjan ja kuumat, mannermaiset kesät. Kesät olivat pitkiä ja täynnä lapsenmielisen ihmisen ihmettelyä kaikesta uudesta. Poltimme ruutupaperia suurennuslasilla, leikimme kielletyillä rakennustyömailla. Saimme satikutia, kasvoimme ihmisiksi, aikuisiksi. Taloudellinen suhdannekin oli kasinotalouden luottokuplan ansiosta lapsuudessa hyvä aina lamavuosiin saakka. Isällänikin oli sellainen iso, kiloja painava autopuhelin. Kylmän sodan ydinaseuhkaa ei pieni lapsi osannut pelätä. Neuvostoliitosta sai kuulla ilta-uutisissa, väritelevisiosta. Tietokoneen sain vuonna 1990, muistaakseni. Olisi pitänyt ohjelmoida, pelasin, mutta opin englantia.
Vaikka lama-aika oli yleisesti ottaen ankeaa, ei se kuitenkaan osunut kovinkaan pahoin perheeseemme. 1990-luvun alku oli minulle duurivoittoista aikaa, ja koko 1990-luku oli kokonaisuutena optimismin täyttämää. Muistan muurin murtumisen 1989, samoin Neuvostoliiton hajoamisen ja IVY:n. Kylmän sodan vuosien jälkeen Suomi kiinnittyi länteen, haimme EU-jäsenyyttä nopeasti, Suomi osti Hornetit ja R-kioskeista sai vuokrata amerikkalaisia toimintaelokuvia, VHS-videoita. Poliittinen satiiri oli sallittua, ja sketsiohjelmat olivat oikeasti hauskoja. Televisioon ei ollut vielä iskenyt taannehtiva sensuuri. Iltalypsyä katsoin paljon.Tabuja oli vähemmän, asioista sai puhua vapaammin ilman painostavaa oikeamielisten sensuurin varjoa.
1990-luvun henkistä ilmapiiriä leimasi toivorikkaus, edistyksellisyys ja usko paremmasta maailmasta. Vain taivas oli rajana, tulevaisuus oli avoin ja täynnä mahdollisuuksia. Kilpailu oli kovaa, mutta peli oli reilua. Kokeisiin piti lukea viimeistään lukiossa. Lukiosta piti saada hyvät arvosanat, jotta saisi kunniallisen ja kohtuullisesti palkatun ammatin. Nuoruuden odottavan mielen valossa tässä nostalgiassa varmaankin osin aika on kullannut muistoja. Toki silloinkin oli sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, mutta ihmiset olivat mielestäni jotenkin tolkullisempia ja realistisempia, juurtuneita todellisuuteen.
Pikkuhiljaa maailma muuttui, ja kulttuuri normeineen muuttui. Sosiaalinen media ja internet ovat tuoneet ison kaikukopan vastakkainasettelulle, kärjistämiselle. Määrätynlainen suvaitsemattomuus ja ajatusfundamentalismi on lisääntynyt. Olet joko oikeassa tai väärässä. Spektri ja vivahteet ovat unohtuneet, maailmassa on myös harmaan sävyjä. Olet rasisti tai antirasisti. Kolonialisti tai vapaustaistelija. Riistäjä tai riistetty. Syy löytyy aina ulkopuolelta, taloudellisen tehokkuuden maailmassa myös vastuu omasta elämästä on yhtiöitetty ja ulkoistettu. Syynä ovat rakenteet tai sorto, yhteiskunnassa on vika, yhteisössä. Ihmisen vastuu itsestään on unohtunut. Vaikka yläasteen päättäjäispuheeni loppusanoissa ”Jokainen on oman onnensa seppä.” on aimo annos infantiilia idealismia, pitää lause edelleen ainakin puoliksi paikkansa. Ihmisen on otettava itsestänsä vastuu. Työpaikat ja opiskelupaikat pitää ansaita, niitä varten on puurrettava ja tehtävä töitä. Se ei ole aina pelkkää ruusuillatanssimista.
Nykyisessä eetoksessa on vain oikeuksia, vailla velvollisuuksia. Valtiosäännön tosiasiallinen tulkinta on vinoutunut. Kun Karl Marxin ajatusrakennelma ei kestä loogis-analyyttistä tarkastelua, ja virheellisen lisäarvoteorian johdosta (modus ponendo ponens) koko kommunismin teoriakehikko romahtaa, on vasemmiston älyllinen tyhjiö ollut pakko täyttää jollakin uudella. Suunnitelmatalouden ja suoran sosialismin on korvannut antikolonialismi, antirasismi, osin myös överiksi mennyt ja sisäisesti ristiriitainen ympäristöliike sekä telaketjufeminismi.
Listaa voi jatkaa. On woketusta, cancelointia, kulttuurirelativismia, ylinumeroituvasti ääretön määrä sukupuolia, unisex-vessoja ja niin edelleen. En halua käydä naisten kanssa vessassa. Valkoinen, länsimainen heteromies on pahuuden lokuksessa, fokuksessa. Maskuliinisuudesta ja protestanttisesta eurooppalaisen miehen symbolista on tullut syntiä. On hävettävä, jos edustaa perityypillistä maskuliinista perusmiestä, WASPia. Mies on syyllinen ja sortaja. De-maskulinisaatio tarkoittaa sitä, että sukupuolisuus pyritään häivyttämään, neutraloimaan. Marxilaisen lisäarvo- ja riistoteorian on korvannut äärimmäisyyteen viritetty lopputulosten tasa-arvo. Papisto johtaa puhetta, ja lauma hymistelee ja resonoi. Vulgäärisosialismissa ei ole yksilöllisiä kivijalkakauppoja, on Kauppa ja Apteekki. Ravintola. Erillisyys poistetaan, on vain edistyksellisen woke-sosialismin tietotoimiston määrittämä virallinen totuus.
Virallisen papiston totuuden pahin uhka on sananvapaus, analyyttinen keskustelu ja kyseenalaistaminen. Mikään totalitaristinen tai huono ideologia ei kestä analyyttista tarkastelua, siksi säännönmukaisesti kaikissa totalitaristisissa ideologioissa kielletään ensimmäiseksi tiedon vapaa välitys. Vapaa debatti karsii huonot ideat pois jatkosta, eräänlaista tieteellistä prosessia ja evoluutiota, siis. Avoin yhteiskunta vaatii kuitenkin puolustajansa.
Nuoruudessani 1990-luvulla moni asia oli huonommin, se on myönnettävä. Naisten oikeudet ovat menneet pääosin hyvään suuntaan, ja seksuaalivähemmistöjen asema on samoin melkoisen hyvä nykyisin. Talous ei ole kasvanut Suomessa tosin finanssikriisin jälkeen, mutta toisaalta ei meillä ollut iPhonea ja Olkiluoto 3:sta vielä vuonna 2005. Reserviupseerikoulun viikonloppuvapailla Helsingissä luin sähköpostit mBarin julkisesta internet-päätteestä. TKK:lla oli unix-pääte. Hyvin pärjättiin silloinkin. Naiset olivat kauniita tuolloinkin, opiskelijaruoka oli hyvää, keskusteluilmapiiri oli jotenkin terveempi ja avoimempi. Vallitsi vapauden ilmapiiri. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa, Kuppalan bileissä puhuttiin politiikkaa. Oltiin eri mieltä, mutta ilmapiiri ei ollut hostiili tai vihamielinen. Vasemmistolaiset poliittisen historian opiskelijat kykenivät sivistyneeseen ja älykkääseen debattiin oikeistolaisten kansantaloustieteilijöiden kanssa. Tosin vallankumouksesta varmaan silloinkin moni haaveili. Nykyisin valtsikan bileet ovat varmaankin melko kliinisiä. Turvallisessa tilassa pitää puhua vain aiheista, jotka eivät loukkaa ketään taikka muutoin ole epämiellyttäviä tematiikaltaan.
Totalitaristiseen eetokseen liittyy sensuuri, jota EU:kin näyttää edistävän uusien komissaarien suulla. Näennäissivistynyt tapa kieltää vihapuhe, ja korvata se kivapuheella on kulttuurirelativismia. Kun kaikki asiat ovat yhtä hyviä, kriitiikkiä ei tarvita. Kaikilla on kliffaa. Suomalaista liberaalia oikeusvaltiota ei saa asettaa arvoasteikolla paremmaksi muihin kulttuureihin nähden. On toki niin, että suomalaista kulttuuria saa morkata, ja meidän kulttuurimme joutaa sopeutua. Uimahalleissa mennään maahanmuuttajien ehdoilla. Nöyristelemme, pyytelemme anteeksi. Olemme hissukoita. Elämme kollektiivisen itsehäpeän aikaa.
Nöyristelyn lisäksi velttoilemme. Tämä näkyy jo peruskouluissa, missä oppilaat päästetään luokalta vailla laskutaitoa. Elämme myös kollektiivisen itsepetoksen aikaa. Ajattelemme, että naisvihamieliset primitiivikulttuurit assimiloituvat ja integroituvat suomalaiseen tapakulttuuriin. Se, että integraatio ei ole onnistunut yhdessäkään eurooppalaisessa maassa, ei lannista monikulttuurisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden woke-sotureita. Lappikin on nykyisin Kongon veroinen siirtomaa wokettajien ajatuksissa. Afrikan tähti ja Peppi Pitkätossu ovat Danten helvetin sisäkehien seurapelejä. On tämä hullua aikaa!
Onneksi on toivoa. Historiaa katsomalla näemme säännönmukaisuuden: hullutukset tulevat ja menevät. Usein on niin, että hullutusta kestää aikansa, lopulta huomataan että keisarilla ei ole vaatteita, ja tulee rekyyliliike. Tasapaino löytyy lopulta. Locken ja Smithin liberalismin ideaali ei voi olla nykyinen wokehumppa. Jos Popper eläisi, hän olisi varmaankin pahasti masentunut. Liberalismin ideaaliin täytyy kuulua se, että ikävistä asioista voidaan keskustella. Suomalainen kulttuuri on hyvä, parempi moniin muihin verrattuna. Ei kannibalistisia kulttuureja hyväksytty edes löytöretkien aikaan. Suomalainen liberaali oikeusvaltio on syntynyt evolutiivisen prosessin kautta. On koeteltu julkisesti erilaisia ideoita. SDP:n osallistuminen marxis-leninistiseen punakapinaan on suuri häpeätahra muutoin suhteellisen salonkikelpoisessa poliittisessa historiassamme. Anders Chydenius (1729-1803) kehitti liberaaleja ajatuksia jo ennen skottivalistusta, ajatella täällä Pohjan perällä! Jo vuosisadan alussa teoreettinen fyysikko Gunnar Nordström (1881-1923) kehitti painovoimateoriaa ja yhtenäisteoriaa sähkömagnetismin ja gravitaation osalta. Leo Mechelin, Eino Kaila, von Wright, Jaakko Hintikka. Karjalainen käänsi Keynesin Yleisen teorian. On ollut sivistystä. Meillä oli joskus jopa sellainenkin, mitä kutsuttiin älymystöksi. Kriitikko Seppo Heikinheimon (1938-1997) sanoin nykyisin pesäpallo-otteluissakin kuunnellaan vaan ”mökämusiikkia”. Mökämusiikin jatkeeksi olemme myös korvaamassa Suomen kielen. Häpeämme ja nöyristelemme siinäkin.
”Oikeamielisen” wokepapiston suuri tragedia, ironiakin, on se, että oikeamielinen överisuvaitsevaisuus tuhoaa lopulta itsensä. Primitiiviset totalitaristiset aatteet valtaavat alaa Euroopassa. Sileäkätinen woke-papisto ei pärjää tässä uudessa vihamielisessä maailmassa. Kulttuurievoluutiossa heikko, lopputulosten tasa-arvoa, överifeminismiä ja woketusta edistävä totalitarismi häviää toiselle totalitarismille. Jo heikko syntyvyys Suomessa takaa tämän, jos ei muu. Olisi aika ryhtyä itsesäilytystalkoisiin, kulttuurin ja itsemme osalta.
Tervehenkisessä yhteiskunnassa on tolkku, maltti, kohtuus, maalaisjärki. Ydinperheellä on ensisijainen kasvatusvastuu. Miehet saavat olla miehiä, ja maskuliinisuus ei ole syntiä. Armeijan käyminen on oikeus ja velvollisuus. Naiseus tulee naisilla muotiin. Yhteiskunta, jossa kotikasvatuksen on korvannut Tik-Tok, ja luokkahuoneissa eletään kuin pellossa, kasvaa valtionkin konkurssin siemen.
On aika todeta ääneen: tarvitsemme arvoja, jotka meillä ovat olleet satoja vuosia. Siis konservatismia. Nämä arvot ovat olleet pois muodista 20 vuotta, mutta ne ovat kestäneet silti tuhansia vuosia – niitä on koeteltu. Siksi olen optimistinen. Tulee vielä aika, jolloin opettajilla on auktoriteetti, naiiville maahanmuuttopolitiikalle tulee stoppi, ja konservatismista tulee taas muotia. Yhteiskunta löytää kestävän tasapainon yritys-erehdys –prosessin kautta. Valitettavasti, jos kollektiivinen järjen valo ei syty pian, asiat menevät huonompaan suuntaan ennen käännöstä. Lukutaidottomat raggarit riehuvat kaduilla, jengeissä. Sosiaalituilla elää pian valtaisa post-moderni paarialuokka. Valtio ylivelkaantuu ja hukkuu löysään vetelehtimiseen – tähän vetelehtimiseen osallistuvat kaikki Suomessa, toiset enemmän kuin toiset. Työnteko ja oppiminen kun ei ole kivaa, ja totuudenpuhujista ei tykätä. Ikävistä tosiasioista kun voi joku loukkaantua! Moni on varmasti samaa mieltä siitä, että elämme jonkinlaista kollektiivisen hulluuden aikaa, mutta ei uskalla sanoittaa ajatuksiaan ääneen. Kuitenkin on välttämätöntä puhua Suomen, ja laajemmin Euroopan ongelmista.
Vetelehtimiskulttuuri muuten liittyy ajallisesti tähän uuteen talousjärjestykseemme myös. Bretton Woods – järjestelmän ja kultakannan romahtaminen on johtanut siihen, että vetelehtiminen on helppoa. Koska velkaantuminen on helppoa. EU ja euro on pahentanut ongelmaa, riskilisät ovat menneet valtionlainoissa nippuun, koska sijoittajat uskovat lopulta johonkin pelastuspakettiin. Siis taloudellinen ja institutionaalinen järjestelymme on osaltaan ruokkinut tätä laiskuuden aikaa. Työ ei ole perusoikeus, se on ansaittava. Pitää osata jotakin, josta joku on valmis maksamaan. Koulussa pitää oppia lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Vanhempien pitää asetttaa lapsille rajat.
Sananvapaus on uhattuna. Kaikkien itseään kunnioittavien ja ajattelevien ihmisten on ryhdyttävä puolustamaan sitä. Muuten olemme tiellä orjuuteen. Sananvapauden säilyessä woketukselle ja muulle sekoilulle tulee peräseinä vastaan, ja yhteiskunnallinen eheytyminen kohti terveempää yhteiskuntaa voi alkaa. Haluan tuoda lapsuuteni Suomesta parhaat osat takaisin, tolkullisuuden, sivistyksen, reippauden. Jos 2000-luvun suurin muutos on tämä sensuurikulttuuri ja loukkaantumiskulttuuri, pärjäisin vallan hyvin 1990-luvun materiaalisellla tasolla. Lopulta materialistinen kulutus on hyvinvointivaikutuksiltaan loputonta kilpailua. Ihmiset vertaavat aina kulutustaan ja krääsän määrää muihin. Minulla on hienompi auto, vene jne. Vähemmälläkin pärjäisin itse, jos saisin vaihtokauppana vapaan ja avoimen yhteiskunnan, turvalliset kadut, vähävelkaisen valtion, laskutaitoiset aikuiset ja sekavuorot uimahallissa.
Vastaa