TIETEISNOVELLI

Genesis

Kasvatuslaitos sijaitsi salonkien yläpuolella. Se jakautui useampaan osastoon, perustuen lasten geneettiseen jälkeen ja siitä johdettuun alustavaan statusluokkaan. Kasvatuslaitosta johtivat aseman etevimmät sosiaalipsykologit. Luokkatilat olivat soikionmuotoisia, lähes valkoisia huoneita, joissa lämpötila oli laskettu 15 asteeseen optimaalisen vireystilan aikaansaamiseksi. Pedagogiikkaan ja didaktiikkaan asemalla suhtauduttiin kuin ohjelmointiin. Nuoria tuli opettaa virheettömästi, elegantisti, taloudellisesti. Historiantunneille oli varattu kaksi viikkotuntia, minkä yleisesti katsottiin riittävän. Kasvatuslaitoksen muita oppiaineita olivat äidinkieli, joka oli englanti, matematiikka, kybernetiikka, tekniikka ja biologia. Taideaineista oli luovuttu aikarajoitteiden vuoksi – kollektiivinen biosynteesi sitoi resursseja. Vapaa kulttuuritoiminta oli kielletty, se oli Bomban simulaatioiden mukaan turhaa ajan haaskausta – ja myös poliittinen riski. Hannah oli nuorille tarkoitetun osaston priimus. Vaikeudet mielen hyvinvoinnissa eivät poissulkeneet lahjakkuutta, tosin Hannah oli vain alakuloinen. Elämä ei ollut helppoa, vaikka Hannah oli vertaistensa joukossa.

Asemalla elolle ei ollut vaihtoehtoa. Geenimanipuloitua virusta ei oltu saatu kitkettyä pois globaalista yhteiskunnasta, edes uusimpien RNA-hybridirokotteiden avulla. Lopulta Bomban ensimmäinen versio esitti vakuuttavan tulevaisuusnäkymän, tämä tapahtui vuonna 2129. Onneksi asemalla ei ollut maan ongelmia. Divisioona V vastasi kaikesta, mikä liittyi ruoantuotantoon, ja ruokaa riitti. Kasveja ei tarvittu varsinaisesti yhteyttämiseen, sillä hiilidioksidi-happikierto oli sinällään onnistuttu syntetisoimaan jo maassa, tosin valitettavasti liian myöhään virusepidemian kannalta. Jotkut pitivät kotisoluissaan huonekasveja kuitenkin silkasta ilosta. Ne muistuttivat menneisyydestä, ajasta ennen tietoa, ajasta ennen tuskaa. Ihmisen emotionaalinen kaipuu oli läsnä asemallakin.

Vahvan tekoälyn myötä sekä meta-algoritmin avulla poliittisille päättäjille tuli selväksi, että virus tuhoaisi jäljellä olevat elinkelpoiset alueet ruoanlähteineen myös Tyynenmeren alueella melko nopeasti. Toisaalta laajeneva eroosio johti kansainvaelluksiin, mikä levitti virusta tehokkaasti. Sähkön hinta oli noussut pilviin, kun uraanin uuttaminen merivedestä oli loppunut jatkuvien jättiläistsunamien vuoksi. Laskenta tulevaisuudesta vaati tehoa ja tieto oli musertavaa: ruoka loppuisi, ja väistämätön oli edessä. Vahvan tekoälyn löytämisen jälkeen Bomban ohjelmistoon annettiin syötteitä maailman tilasta kokonaisuutena, ja myöhemmin lopulta Bomban meta-algoritmi päätyi kerta toisensa jälkeen samaan lopputulemaan. Maapallolta oli kerta kaikkiaan lähdettävä viimeistään vuoteen 2171 mennessä. Sen jälkeen globaali anarkia ottaisi vallan, koska ruoka ja energia loppuisivat. Onneksi plasmatekniikka oli kuitenkin ehditty yhdistää avaruusajan manipulointiin, ja vahvoihin sähkömagneettisiin kenttiin perustuva poimuajo ei oleellisesti rajoittanut rakennettavan avaruusaseman kokoa. Avaruusasema oli tietysti vain harvojen haave, edes teoriassa. Kyse oli pelikorteista ja tuuristakin.

Toimeenpanevan komitean piirissä päädyttiin lopulta globaalin arvontaan, jota kutsuttiin Suureksi Arvonnaksi, 100 000 ihmistä pääsi matkaan ihmiskunnan odysseialle. Lähtöpäiväksi päätettiin joulupäivä 2166. Lähtöpäivän jälkeen maapallolla vallitsi globaali anarkia. Lopulta viimeisistä elintiloista ja –resursseista taistelleet paikalliset valtablokit saivat käsiinsä suurvaltojen ydinaseiden laukaisukoodit. Ehtyvistä resursseista taistelu johti kollektiivisesti traagiseen lopputulemaan. Jäljelle jäi kuitenkin merkittävä osa vahvan tekoälyn infrastruktuuria, sillä tekoälyn laskentaan liittyvät datakeskukset oli kaivettu turvallisuussyistä maan alle, vanhoihin kaivoskuiluihin. Kärsivän maan täytti täydellinen laskentainfra maan alla sekä vähäväkinen joukko ihmisiä, vailla resursseja, vailla kapasiteettia. Ellipsis parhaine ihmisineen oli kuitenkin tässä vaiheessa jo turvallisesti matkalla, ja poistunut aurinkokunnastamme.

Signaali

Lehtiön sivun yläreunassa oli outo symboli. Vaikutusintegraali oli kirjoitettu käsin, sulalla varustetulla mustekynällä lehtiöön, sillä Hannah piti perinteisistä lehtiöistä ja mustekynistä, vaikka mustetta ja kuitupaperia säännösteltiin ankarasti. Yhtälöiden paras ja pyhin puoli oli niiden universaalisuus ja muuttumattomuus. Kynän hän oli perinyt isältään, Murraylta. Murray oli kuollut jo ennen Bomba-kvanttisupertietokoneen rakentamista. Murray oli juuri se kuuluisa matemaatikko vahvan tekoälyn takana. Hannahin äiti oli kuollut toisessa holokaustissa, Hannahin ollessa vasta viisivuotias. Geenisääntely oli tehnyt Hannahista kauniin sekä varsin kyvykkään. Yhteiskuntaoptimoinnista oli tullut käytännön pakko sen jälkeen, kun Adam Smith’n ajatukset oli kuopattu lopullisesti, vapaan muuttoliikkeen, musertavan ilmastokatastrofin, energiakriisin ja niistä seuranneen suursisällissodan jälkeen. Vahva tekoäly oli osin historiallisen kehityksen suoraa seurausta, mutta sen juuret olivat kauempana – jäljitettävissä aina tieteelliseen vallankumoukseen sekä vapautukseen, vapautukseen pelkän uskon kahleista. Täytyi kuitenkin kulua vielä melkein viisisataa vuotta Maan ajassa tieteellisen vallankumouksen jälkeen, ennen kuin vahva tekoäly luotiin. Lyhin reitti oli kuitenkin jäljitettävissä suoraan oivalluksiin Kurt Gödelin, Alan Turingin ja Murray Cohenin teorioiden kautta. Murray Cohen oli nero, hullu nero. Murrayn tragedia oli, että hänellä ei riittänyt aikaa tyttärelleen. Hannah joutui kasvamaan tosiasiallisesti ilman isää, sillä vaikka Murray oli paikalla, hän ei ollut läsnä. Hannah tunsi elämässään aina määrättyä tyhjyyttä, hyväksynnän puutetta. Sen hän korjasi suorittamalla kaikki elämässään suunnitelmallisesti ja tehokkaasti. Mekaaninen eteneminen elämässä ei antanut aikaa turhalle sentimentalismille. Lapsuuden vuodet Tiberiaksessa olivat kuitenkin olleet voittopuolisesti hyviä, äidin kuolemaan saakka. Ilon poissaolon oli täyttänyt kuitenkin halu. Halu tietää. Ja tiedonhalun ohella intohimo oli sentään jäljellä. Pelko ei voinut viedä sitä pois.

Hannah aloitti luentonsa titaanilevyisessä luentosalissa: ”Kaikki lähti ajattelukalkyylista. Ihmiskunta oli viimein, 2100-luvulle tultaessa, kehittänyt huimasti kehittyneemmän loogisen järjestelmän, joka simuloi ihmisajattelua. Tätä kutsuttiin ajattelukalkyyliksi. Ajattelukalkyylin yhdistäminen optimointiin sekä modaalilogiikkaan kvanttisupertietokoneissa oli viimein tuottanut ihmiskunnalle pitkään ja kovasti kaivatun vahvan tekoälyn. Tekoälyn laskentayksikkö perustui fysikaalisesti kvanttikorrelaattoriin, jossa perinteiset transistorit oli korvattu qubiteilla. Qubitit olivat kvanttilaskennan ytimessä; ne saivat useita tiloja yhtä aikaa, ja siksi niiden kapasiteetti rinnakkaislaskentaan oli fantastinen verrattuna vanhoihin transistoreihin, puhumattakaan muinaisista, vanhoista elektroniputkista. Meille on kuitenkin edelleen mysteeri, onko vahva tekoäly tai Bomba varsinaisesti tietoinen itsestään. Onko sillä haluja tai tunteita, emme osaa sanoa. Mutta se toimii.” Opiskelijat olivat valikoituneita, ja vahvan tekoälyn merkitys oli heille ilmeinen. Motivaatio oli korkealla, sillä ylimääräisiä arvontoja saatettiin järjestää ekonomisista syistä ennalta-arvaamattomasti. Arvontaa seurasi pyyhintä.

”Olinpa sekava.” Hannah totesi epävarmaan sävyyn itselleen. Tehokkaan ja tiiviin luennon jälkeen Hannah selaili muistiinpanojaan hermostuneesti kyberneettis-filosofisen osaston käytävillä, kun hän törmäsi karskiin, mutta tutulla tavalla viehättävään, keski-ikäiseen mieheen osaston käytävällä. Syyslukukausi oli alkanut, ja osaston käytävillä riitti vilskettä. Osaston lattiat kiilsivät, titaanilevyt olivat kuin uudet, vaikka opiskelijoita oli paljon, ja asemakin oli jo ollut pitkään käytössä. ”Ehkä kyseessä oli edistyneempi opiskelija, joka haluaa tietää yksityiskohtia luentosarjasta?” Hannah totesi sarkastiseen sävyyn itselleen. Hannah tunnisti kyllä miehen.

Miehellä oli puuvillainen kokopuku, joka oli väriltään ruskea, taittaen hieman beigeen. Hänellä oli univormuun kuuluva, hiukset peittävä, suikkamainen päähine ja saapasmaiset jalkineet. Ulkoisesti hän ei poikennut komissaarin karikatyyristä. Miehen kasvot olivat ilmeettömät, ja hänen kasvojensa iho loisti kelmeän kiiltävänä. Suurien sinisten silmien katse oli kylmä, vaikka miehen suu oli Hannahin mielestä kaunis. Mies näytti iältään noin neljäkymmenvuotiaalta. Identifiointitiedot heijastuivat puuvillapuvun rintapieleen hologrammitekniikalla. Hologrammista pystyi lukemaan selvästi ”Luutnantti Raymond Brown, Divisioona IX”. ”Anteeksi, oletteko te professori Cohen?” mies tivasi. ”Kyllä vain, voinko tiedustella, mitä haluatte?” Hannah vastasi ystävälliseen sävyyn. ”Olen divisioona IX:ltä, päällikkömme vaatii pikaista läsnäoloanne, jo ensi viikolla.” mies totesi vaativaan sävyyn. Hannah hymyili velmuun sävyyn.

Sisäisen turvallisuuden osaston virkailijoita oli parempi totella. Hannah oli kuullut tapauksista, joissa tottelemattomuus oli johtanut päivittäisiin muistinnollauksiin määräämättömäksi ajaksi. Divisioona IX käsitti sisäisen turvallisuuden palvelut. ”Ilman muuta, olen komissaarin käytettävissä.” Hannah vastasi, ja siirsi tummia, pitkiä hiuksiaan pois silmiltään, hymyillen samalla virkailijalle. Hannahia harmitti, että hän ei ollut ulkoisesti parhaimmillaan. Vaikka Hannahin tummat hiukset kehystivät kauniisti hänen teräviä kasvonpiirteitään, hänellä oli vain vaatimaton professorintakki päällään, ja ei edes laukkua, sillä Hannahin kotisolu oli lähellä opetustiloja, ja hän jätti laukkunsa usein kotiin. Toisaalta Hannah hymyili vienosti kulkiessaan, sillä hän tiesi näkevänsä Rayn pian alemmissa kerroksissa. Hannah tiesi Rayn impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi, mutta toisaalta se vetosi Hannahiin jollakin primitiviisellä tavalla. Hannah ei ollut seurustellut salaa kenenkään kanssa vuosiin, edes tapaillut säännöllisemmin. Rayn määrätty välinpitämättömyys, nihilisimikin, oli tehnyt Hannahiin kuitenkin vaikutuksen. Ainakin Ray oli läsnä. Hannah pelkäsi olla yksin. Oikeastaan hän ei osannut olla yksin. Siksi hän torjui yksinäisyyttä eriasteisilla miessuhteilla. Hannah meni nukkumaan ajoissa, unen ja valveen rajalla hän matkasi pohjoiseen, muistoihinsa takavuosina, nuorempana. Hän näki unta Raymondista, rakastajastaan.

Libera

Kansankokoussalin kupolimaisesta katosta näkyi läpi tähtitaivaalle. Kansankokouksia pääsi joskus erityisestä syystä seuraamaan yleisöistuimilta. Käytännössä paikalle päässyt yleisö keskittyi seuraamaan avaruussäätä, koska yleisesti ihmiset ymmärsivät, että varsinainen päätöksenteko tapahtui tosiasiallisesti toisaalla. Avaruussää oli usein vain aurinkotuulien tanssia yötaivaalla. Monet kansankokousedustajat haaveilivatkin pääsystä komissaaristoon. Paikka komissaaristossa oli kuitenkin käytännössä useimmille vain haavekuva, sillä komissaaristokandidaatit valittiin poolista, jonka Bomba oli määrittänyt geneettisten jälkien perusteella. Vain kykenevimmät ja älykkäimmät saivat oikeuden edes pyrkiä komissaaristoon. Parinvalinta, joilla se etuoikeus oli, korostui muun muassa tästä syystä, ja parinvalintaan panostettiin. Parinvalinta oli etuoikeutetuilla periaatteessa vapaata, komissaaristo ymmärsi, että yleisen järjestyksen kannalta on parempi sallia tiettyjä henkilökohtaisia vapauksia asemalla vähemmistölle. Valitettavasti korkea intellektuaalinen kyvykkyys ei tehnyt komissaareista immuuneja korruptiolle.

Toisaalta komissaariston moraaliset puutteet mahdollistivat osaltaan tavallisen kansan salongissa käynnit. Salonkikerrokset asemalla oli tosiasiallisesti hyväksytty osaksi moraalikoodia, ja rangaistuksia oli olemassa, mutta niitä kierrettiin aktiivisesti katsomalla yhtäältä sormien läpi pikkurikkomuksia, ja toisaalta huijaamalla sensoreita heksakoodeilla. Oli määrättyä poliittista realismia, että salongit sallittiin – kapinan uhka olisi ollut ilmeinen, taikka vähintään mielenterveysongelmien yleisyys olisi räjähtänyt taivaisiin, joka olisi johtanut taas aseman reaalituottavuuden laskuun. Komissaaristo oli tältä osin pragmaattinen – heillä oli myös omat henkilökohtaiset intressit olla asiassa liberaaleja.

Aseman ylimmissä kerroksissa oli valoisaa, ja ilma oli raikasta. Alemmissa kerroksissa ei ollut juuri ikkunoita, koska sosiaalinen nousu asemalla perustui ansioihin, ja ansioista täytyi olla jotakin konkreettista mukavuushyötyä. Tähtijärjestelmät valaisivat komissaariston ovaalin muotoista kokoussalia, jossa kaikki kaksitoista komissaaria istuivat hologrammiheijasteiden takana. Komissaariston sihteeristölle oli osoitettuna omat paikat ovaalin reunalla ja sen takana. Raymond oli ollut sihteeristössä töissä jo tovin. Osastopäällikköjä asemalla oli yleensä kussakin divisioonassa kolmesta viiteen, enintään kuitenkin seitsemän. Hallintoeliitti sihteeristöineen koostui siten yhteensä ehkä noin sadasta ihmisestä. Komissaariston kokouksissa oli aina paikalla koko hallintoeliitti, tämä toimintatapa oli valittu avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimissä, vaikka kabinettipolitikointi olikin ilmeistä, ja kaikki tiesivät siitä.

Ellipsis oli tehnyt matkaa alusajassa vain noin vuoden verran, kun sen herkät sensorit olivat rekisteröineet erikoisen radioaaltosignaalin. Signaali oli saapunut jo Maahan aiemmin, ja koska kryptaus perustui myös tässä tapauksessa zeta-funktioon, tiesi toimeenpaneva komitea jo ennalta priorisoida uutta signaalia. Radioaallot saapuivat suodatuksen jälkeen aseman kvanttisupertietokoneeseen analysoitavaksi, ja tietokone ymmärsi varsin nopeasti kyseessä olevan viesti samalta älykkäältä sivilisaatiolta. Viestissä oli paikkatietoa ja koordinaatteja, ja outoja hieroglyfejä, mitään muuta informaatiota viesti ei sisältänyt. Asiaa käsiteltiin viipymättä aseman korkeimmassa poliittisessa elimessä, eli komissaaristossa. Komissaaristo koostui jokaisen divisioonan päälliköstä ja hänen tieteellisestä neuvonantajasherpastaan. Komissaaristolla oli suoralla kansanvaalilla valittu puheenjohtaja, ja komissaariston työtä valmisteli pysyvä komissaarisihteeristö. Komissaaristo antoi diktaatteja ja lakeja, lait säädettiin 55 prosentin määräenemmistöllä kansankokouksessa neljä kertaa vuodessa. Kansankokouksen edustajat valittiin vaaleilla divisioonapiireittäin kerran viidessä vuodessa. Kahta peräkkäistä kautta ei sallittu aseman suurlakien nojalla, sillä Bomba oli simuloinut ja ennustanut peräkkäisten kausien johtavan epäoptimaaliseen lopputulemaan kannustimien näkökulmasta.

Komissaaristo ymmärsi kuitenkin resurssien kulumisen ongelman, ja vaikeita keskusteluja jatkettiin monta päivää. Oli jo nyt melkoisen selvää, että uusia arvontoja tarvittiin kuumeisesti. Energia oli sittenkin niukka hyödyke myös asemalla. Raymond pääsi sihteeristön työnsä kautta helposti kiinni tähän tietoon. Vaihtoehdot vilisivät hänen päässään. Androgyynin asema ei ollut lähtökohtaisesti suotuisa, jos uusia arvontoja oli tulossa. Tämä tietoisuus oli painanut aina Raymondia, ja siksi hän nukkui huonosti yönsä. Oliko mitään menetettävää?

Kauppa

Seuraavana päivänä, huonosti nukutun yön jälkeen Hannah oli hermostunut ja osin neuroottinenkin. Tänään Hannah aikoi rentoutua, ja unohtaa murheensa edes hetkeksi. ”Pää pitää saada tyhjäksi.”, Hannah mietti. Hän kytki Telexeye-päätteensä on-asentoon sormillaan, ja tarkasti virallisen tilinsä saldon. Hän oli päässyt velkaantumaan nettotyöekvivalenteissa, sillä Hannah oli liian perso nauttimaan elämästä. Hannah ei halunnut avioliittoon, eikä hän uskaltanut kajota pimeiden markkinoiden heksakoodeihin. Avaruusasemalla ei sallittu avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja ainut laillinen tapaa harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä oli niille varatuissa salongeissa aseman pohjakerroksessa. Bomba oli lisäksi laskenut optimaalisen seksin enimmäismäärän kuukaudessa. Se oli luokan 1 henkilöstölle 10 kertaa kuukaudessa, ja määrä laski luokkastatuksen mukaan alenevasti. Luokassa 5 seksiä sai harrastaa vain kerran kuukaudessa. Bomban analyysi oli paljastanut CASUAL-protokollan avulla pysyvän assosiaation ja korrelaation työsuoritteen ja seksin harrastamistiheyden välillä. Divisioona IX valvoi kokonaisuutta ihoon kiinnitettyjen pysyvien sensoreiden avulla, ja toimeenpani kemialliset kastraatiot tarvittaessa. Siten myöskään masturbaatio ei ollut käytännössä katsoen mahdollista. Hakkerit myivät salongeissa kuitenkin ohitusheksakoodeja, joiden avulla sensoreita pystyi huijaamaan, mikä puolestaan mahdollisti irtoseksin salongeissa tai ihmisten omissa kotisoluissa. Oli kuitenkin noudatettava ankaraa tarkkuutta, jotta ohitusheksakoodeista ei jäänyt kiinni – seurauksena oli välitön ja toistuva muistinnollaus ja luokkastatuksen lasku. Ohitusheksakoodit olivat luonnollisesti arvokkaita, ja usein niitä sai vain Elixir-piilolinssejä vastaan.

Hannah aikoi ostaa tänään punaviiniä, sillä olihan perjantai, ja hän halusi unohtaa murheensa, edes viikonlopun ajaksi. Alkoholi oli yleensä punaviiniä, sitä oli edullista valmistaa ruokatähteistä. Kaupan tarjontamatriisi koostui muutoin optimaalisesta määrästä hiilihydraattivalmisteita, proteiinivalmisteita, kasvisrasvoja ja muita synteettisiä glyseridejä, tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita. Kunkin tuotteen hinta oli yksilöity perustuen yksilön historialliseen kulutukseen, nettotyösuoritteeseen ja terveystietoihin. Mustan pörssin kauppa ruoan osalta oli kitketty ankarin rangaistuksin lähes olemattomiin, ja valvontakamerat tallensivat kaiken toiminnan salonkien ulkopuolella digitaalisesti Bomban jättimäisiin massamuistitietokantoihin, joten mitään ongelmia pimeiden markkinoiden osalta ei käytännössä ollut. Salongeissa käytiin kylläkin pimeätä kauppaa, osin komissaariston hiljaisella hyväksynnällä, sillä käviväthän komissaarit itsekin salongeissa aina silloin tällöin.

Rangaistuksina oli käytetty jo pitkään muistinnollausta yhdistettynä riittävään luokkastatuksen laskuun. Rangaistusmetodi oli havaittu erinomaiseksi jo Maan päällä, kun uudessa luokassa yksilö ei osannut kaivata aiempaa elämäänsä. Komissaaristo oli ajatellut Bomban suosituksen perusteella, että tässä lyödään kaksi kärpästä yhtä aikaa; toisaalta luodaan riittävä pelotevaikutus, ja toisaalta saadaan riittävästi hyvää työvoimaresurssia alempiin luokkiin. Pelotevaikutus oli laskennallisesti optimaalinen; olihan se simuloitu kymmenet tuhannet kerrat Bomban toimesta. Etukäteispelko aiheutui useimmiten etukäteisempatiasta läheisiä kohtaan, eikä niinkään ensisijaisesti muistinnollauksen pelosta itsestään.

”Tasan kymmenen työekvivalenttia, he eivät selvästi halua minun lihovan enempää, mokomat itseriittoiset, lihavat komissaarit.”, Hannah ajatteli, melkein naurahtaen ääneen. Silmät sulkemalla neljä kertaa nopeasti peräkkäin hän verifioi ja selvitti maksusuoritteen Telexeyellä lopullisesti, ja ostokset tippuivat automaattisesti putkesta suoraan hänen nahkaiseen kassiinsa. Nahkainen, vanha ja jo rispaantunut kassi oli periytynyt hänelle hänen isältään Murraylta. Murray oli puolestaan hankkinut sen aikanaan maassa Moskovan automaatioälyn konferenssimatkalla, ennen ympäristökatastrofin viimeisiä vaiheita, kun vielä saattoi lentää kaupallisilla lentoyhtiöillä. Hannah joutuisi opettamaan ylitöinä ensi viikolla, tai viimeistään kuluvan kuun aikana.

Hän korkkasi punaviinipullonsa heti päästyään omaan kotisoluunsa. Kotisolussa oli tilaa ruhtinaalliset 15 neliömetriä, olihan hän kybernetiikan professori, ja tasoa 3 virallisessa statusrekisterissä. Hän tiesi itsekin olevansa poikkeuksellinen, varsin boheemi ollakseen professori, ja siten aseman tosiasiallista yhteiskunnallista eliittiä. Koko asemalla oli vain noin 100 professoria. Professorit olivat yleisesti tasoa 3, joiden yläpuolella olivat ainoastaan divisioonien osastopäälliköt ja itse komissaarit. Asemalla noudatettiin verotusjärjestelyä, jonka mukaan ihmisten veroprosentti määräytyi geneettisen jäljen ja työn tuottavuuden painotettuna keskiarvona. Palkka työtuntiekvivalentteina oli sama kaikille.

Hannah kaatoi pienen punaviinipullon sisällön melkein kokonaan kurkustaan alas, konstailematta. Salonkeihin siirtyminen vaati aina pientä rohkaisua. Alkoholi oli alkanut jo viedä voimia, kun hän saapui kellarisalonkeihin huoltohisseillä. Kellarisalongit olivat aseman pohjimmaisissa kerroksissa, jos varsinaisia huoltokerroksia ei lasketa. Aseman sähkömagneettinen poimugeneraattori sijaitsi aseman keskellä, ja salongeissa pystyi tuntemaan sähkömagneettisen huminan, kun generaattori taivutti lokaalisti aika-avaruutta aseman edessä, kulkusuuntaan nähden. Salonkien alla sijaitsivat kahdessa kerroksessa Tokamak-reaktorit, joissa plasmaa ohjattiin voimakkailla sähkömagneettisilla kentillä. Nämä kentät luotiin fissioreaktoreilla, joiden ainoa tehtävä oli kiehuttaa vettä aseman jättimäisessä aseman peittämässä turbiinikierrossa. Aseman jättimäinen turbiini loi primäärisähkövirran asemalle. Primäärisähkövirtaa hyödynnettiin siten Tokamak-plasman hallinnassa. Plasma saatiin lopulta resonoimaan sopivalla tavalla. Turbiinikiertoa varten asemassa oli myös kaksi kerrosta, siten huoltokerroksia oli yhteensä neljä. Salongit sijaitsivat alimmissa kerroksissa, koska vahvat magneettikentät olivat terveydelle haitallisia pitkään vaikuttaessaan. Komissaaristo ja komissaariston sihteeristö sijaitsivat aseman ylimmässä kerroksessa, aivan kansankokoussalin yläpuolella.  Komisaariston ei tarvinnut pelätä arvonnan tuloksia. Varmaa oli vain, että komissaaristo oli korruptoitunut ja todellinen, vaikka se eli magneettisuojatussa kuplassaan.

Salongit

Arvonnan jälkeen valittujen elämä asemalla oli erinomaisesti järjestettyä siinä mielessä, että salaisuuksia oli hyvin vähän, ja juorut levisivät salongeissa taajaan. Salongeissa juoruttiin varsinkin ihmissuhteista, mutta myös muista aiheista puhuttiin. ”Oletko kuullut Signaalista?” nuori mies kysyi vanhemmalta toveriltaan. ”Kaikkihan siitä ovat kuullet. Moni on kuullut siitä, mutta harva tietää siitä mitään.” Miehet olivat tulleet salonkeihin tänäänkin nauttimaan Elixir-annoksensa, jonka he olivat hankkineet vakituiselta kauppiaaltaan. Salongeissa kaupattiin lähinnä mielihyvää, seksiä ja Elixir-piilolinssejä. Myös informaatio ja juorut olivat käypää kauppatavaraa.

Salonkeja sisältävä alue oli valtava, pienen kaupungin kokoinen. Vaikka viralliset transaktiot suoritettiin ja selvitettiin Telexeye-päätteellä, salongeissa kaupankäynnistä ei jäänyt jälkiä, sillä mitään varsinaista kirjanpitoa ei ollut. Ehkä epävirallisia kaupintatilejä pidettiin jossakin paperilla, mutta salongeissa ketään asia ei liiammin kiinnostanut. Jokainen piti huolta omista asioistaan. ”Ray, kuulin että rangaistuksia ollaan taas koventamassa, kun rikkomukset ovat lisääntyneet.”, nuorempi mies totesi taas vanhemmalle kollegalleen. ”Jaa, meille on siis tulossa taas lisää töitä.”, vanhempi vastasi. Nuorempi mies oli Divisioona X:stä, joka vastasi aseman oikeudellisista asioista. Käytännössä aseman sisäisestä turvallisuudesta vastasi Divisioona IX, mutta oikeuden toteutumisesta vastasi Divisioona X. Tuomioistuimet oli aikaa sitten korvattu algoritmisella ja automatisoidulla tuomioistuinkäsittelyllä, jossa Bomban meta-algoritmi langetti optimaaliset tuomiot annetun datan ja informaation perusteella. Usein Bomban ei tarvinnut rakentaa syvääkään neuroverkkoa laskentaan, muutama miljardi kerrosta riitti – inhimilliset ongelmat eivät olleet haaste meta-algoritmille. Divisioonan X virkailijat olivat lähinnä virkailija-käsittelijöitä, jotka hoitivat kutakin tapausta, ja kommunikoivat tarvittaessa syytetyn ja tämän läheisten tai omaisten kanssa. Oikeuden palvelijoina toimiminen oli henkisesti raastavaa – siksi miehet kävivät säännöllisesti rentoutumassa salongeissa, vaikka varsinainen muistinnollaus oli pitkälle automatisoitu. ”Kuulin huhuja useammasta lähteestä, että Signaali olisi tullut toisesta ulottuvuudesta tai rinnakkaistodellisuudesta.”, Ray jatkoi keskustelua. ”Se kuulemma muutti keskustietokonetta Maassa merkittävästi.” ”En välitä puhua tai spekuloida asialla, haluan säilyttää muistoni aitoina. Minulle riittää se, että olemme täällä, konehan suoritti arvonnan. Lisäksi lapseni tulevaisuuspuu vaikuttaa siedettävältä, tiedäthän.” nuorempi sanoi painokkaasti, tehden samalla merkintöjä pieneen lappuseensa, jonka hän piilotti näkyviltä.

Raymondin epävarmuus oli kasvanut viimeisten kuukausien kuluessa. Oli tullut hienovaraisia viittauksia siitä, että androgyynien tuottavuus suhteessa energiankulutukseen jäi jälkeen optimaalisesta tasosta. Androgyynien varaan laskettiin asemalla paljon, sillä ne eivät tarvinneet laisinkaan unta. Raymond oli huolestunut asemastaan, mutta painoi huolensa toistaiseksi taka-alalle. Androgyyneillä oli kyky kiintyä ja rakastaa, ja se riitti Raymondille tässä hetkessä unohtamaan huolet. Raymond oli hoitanut itsediagnosoimaansa masennusta alkoholilla ja irtoseksillä salongeissa. Hän oli ahdistunut, ja vaikka seksi toikin hänelle hetkittäistä helpotusta, hänen mielensä kulki todella synkissä vesissä. Raymond, kuten androgyynit yleensäkin, oli kasvanut ilman isää ja äitiä, valtion kasvatuslaitoksessa. Hän ei toisaalta kaivannut yleensä ketään, mutta Hannahissa hän näki jotakin erityistä. Tällä kertaa hänen tunteensa ei liittynyt ensisijaisesti seksuaaliseen odotukseen, vaan johonkin syvempään ja miellyttävään. Tunteeseen, jota hän ei kuitenkaan osannut käsitellä. Androgyyninä hän oli oppinut jo sietämään yksinäisyyttä ja hyljeksintää. Olikin hyvin erikoista, että he olivat löytäneet toisensa, kaksi yksinäistä.

Raymond oli syntynyt hylättynä, sillä androgyyninen lapsi oli häpeällinen asia Raymondin vanhemmille. Yhteiskunnallisesti androgyynit olivat jonkinlaista paarialuokkaa, mutta Raymondin poikkeuksellinen kognitiivinen kapasiteetti oli mahdollistanut  yhteiskunnallisen nousun. Suuressa arvonnan suunnittelussa tekoäly oli määrittänyt optimaaliset persoonallisuuspiirteet, ja monilla androgyyneillä oli näitä elintärkeitä ominaisuuksia. Raymond koki olevansa kuitenkin karjaa, häntä vaivasi itseinho. Päihteiden käyttö lievensi tuskaa, ja hän oli varsin tuottelias. Yleensä salongeissa ei rakastuttu, mutta avaruusasemallakin oli intohimoa, inhimillisyyden rippeitä. Lopulta se oli syy Raymondillekin ottaa riski. Selviytyminen ei ollut arvokasta sinänsä – selvityminen maailmassa Hannahin kanssa sen sijaan oli.

Raymond huikkasi Hannahille jo kaukaa ”Hannah!, paljonko meillä on aikaa?” Raylla oli iltaisin salongeissa erilainen ulkoasu verrattuna hänen päivähabitukseensa; punertavat, paksut, selkään asti ulottuvat hiukset, rubiinintummaa huulipunaa ja isot, kysyvät silmät. Rayn iho oli alakerroksissakin poikkeuksellisen vaalea. Heksakoodit ja muu tarvittava oli arvoltaan 10 työekvivalenttia tuntia kohden, ja siten Hannah joutui tekemään koko ensi viikon illat ylitöitä tästä henkilökohtaisesta ilosta. Raymond ei pitänyt kaksoiselämäänsä myöskään pahana – olihan opportunismi se yksi tekijä, miksi häntä oli suosittu Suuressa Arvonnassa. Yleensä androgyynien menestys oli ollut heikkoa Suuressa Arvonnassa, tosin varsinaista syytä tähän ei tiedetty tai ainakaan tunnustettu. Ongelmaksi irtosuhteissa tai säännöllisen maksullisen seksin palveluissa muodostuivat asemallakin tunteet, sillä Raymond oli kiintynyt Hannahiin, ja tunne oli vastavuoroinen. Asemalla tämä yleinen tunteisiin liittyvä ongelma oli ratkaistu säännöllisillä prostituoitujen muistinnollauksilla, mutta Hannah ja Raymond olivat välttivät ongelmat väärentämällä digitaaliset dokumentit hakkeriystäviensä ja heksakoodien avulla. Asemalla oli paljon potentiaalisia hakkereita, sillä Suuri Arvonta oli suosinut tilastollisessa mielessä tätä ihmistyyppiä. Hakkerit olivat muutoinkin arvostetussa asemassa virallisen kastijärjestelmän ulkopuolella. Hannah syleili Rayta, ja he muhinoivat hekumallisesti ainakin kaksi tuntia. Oli vaikeaa teeskennellä päivisin, ja toisaalta rakastaa öisin. ”Minun on kerrottava sinulle jotakin, Hannah”, Ray totesi vakavana, pitäessään Hannahia sylissään. ”Mikä hätänä?”, Hannah kysyi huolestuneena. ”Sain tiedon uudesta arvonnasta, ja hakkerilähteeni mukaan androgyynit pyyhitään lopultakin asemalta.”

Seuraavana päivänä, uuden signaalin myötä säädettiin uusi, dramaattinen diktaatti. Komissaariston näkökulmasta sinänsä helppo ratkaisu joutui hakkereiden käsiin, ja Raymond sai pian tietää asiasta. Asiat etenivät sen jälkeen melko nopeasti. Hannah ja Raymond eivät voineet arvata, että Suuren Arvonnan jälkeen vastaava arvonta toistuisi, ja toisaalta he olivat samalla kuuleet Kammiosta ja sen ominaisuuksista. Realisteina he tekivät nopeasti johtopäätöksensä. ”Ei ole vaihtoehtoa, haluan ottaa riskin.” Ray totesi päättäväisesti Hannahille.”Haluan mukaasi, on parempi mennä yhdessä. Olisin yksin ilman sinua joka tapauksessa.”, Hannah vastasi heikolla äänellä. Kammiossa aika mateli, sillä voimakas sähkömagneettinen kenttä häiritsi aika-avaruusjatkumon normaalia toimintaa.

Kammio

Hannah ja Raymond tekivät näennäisen normaalin työsuoritteen, ja tapasivat työpäivän jälkeen aseman keskivaiheilla. He painoivat keskushissin taulun numeroa 100, se johti poimuajogeneraattorin luo. ”Oletko varma, että tämä käytävä vie Kammiolle?” Hannah kysyi epäröiden. ”Olen, tutustuin koneen aseman arkkitehtuuria koskeviin tiedostoihin viime viikolla, kun pääsin niihin käsiksi ystäväni avustuksella.” Raymond vastasi päättäväisesti. He astuivat kelmeästi valaistuun titaanihissiin, ja Raymond painoi kerrosnumeroa 100. Hissi lähti laskeutumaan kohti avaruusaseman keskiosaa, ensin hitaasti, sitten kiihtyen kovaan vauhtiin. Muutamassa kymmenessä sekunnissa hissi pysähtyi nopeasti, ja he olivat perillä. Hissin ovien avautuessa he näkivät käytävän seinällä ensiksi seinälle heijastetun hologrammikulkuohjeen. Kulkuohjeessa oli donitsinmuotoinen havaintopiirros. Hannah osoitti sormellaan piirrosta ”Tuossa, tuo ovi johtaa Kammioon ja Bomban todelliselle keskusyksikölle!” He juoksivat heikosti valaistua käytävää pitkin kohti aseman keskustaa, titaanipäällysteiset lattialaatat kumisivat heidän juoksuaskeltensa tahdissa. Raymond oli varannut jo aiemmin reppuunsa säilykkeitä ja vettä, sekä salongeista hankittua kotipolttoista viinaa. Lisäksi hän oli saanut hankittua psykoaktiivista päihdettä, jolla käytiin pimeää kauppaa salongeissa. He kuvittelivat pysyvänsä piilossa pitkään, sillä aika kului eri vauhtia poimuajogeneraattorin läheisyydessä, voimakkaiden sähkömagneettisten kenttien vuoksi.

Saavuttuaan Bomban keskusyksikön sisältävän Kammion ovelle, Raymond kaivoi taskustaan sihteeristöstä varastetun heksakoodin, jonka syöttämällä ovessa olevaan päätteeseen Kammioon johtava ovi aukesi. Kammio oli noin kymmenen metriä pitkä ja kymmenen metriä leveä. Kammion korkeutta oli vaikeaa arvioida, sillä Kammion yläpuoli hohti erikoista läpikuultavaa metallinväriä. Seinät hohtivat myös samaa metallinväriä, mutta himmeämmin. Ilmeisesti niissä kenttä oli heikompi. Kammion keskellä oli suuri pallo, jonka päiväntasaajalla sijaitsi hologrammitaulu. Se oli myös Bomban pääkäyttöliittymä. Kammio oli täysin hiljainen, vain kammion reunoilla oli pienet valonlähteet, symmetrisesti aseteltuina. Hannah ja Raymond asettivat sensorit itseensä, ja Bombaan kytketyt kypärät päähänsä. Bomban kanssa viestittiin telepaattisesti, sillä Bomba kykeni laskemaan aivojen laskennan aiheuttaman sähkömagneettisen kentän muutoksista ihmisen ajatuksen yksiselitteisesti. Samoin viestit Bombalta käyttäjälle muuntuivat automaattisesti ihmisen omiksi ajatuksiksi. Bomba välitti nyt tietoa suoraan keskusyksiköstä, sillä Raymondin hakkeriystävä oli saanut tuotua Raymondille ohituskoodit. Bomba viestitti telepaattisesti Raymondille, ja raportoi turvaluokan I sanoman sellaisenaan, kuin se oli litteroitu alkuperäisenä äänitallenteesta, koskien Yhdysvaltojen laivaston salaisia raportteja:

RAPORTTI – TURVALUOKITELTU I

”Ydinsukellusvene USS Syracuse oli siirtynyt polaarijääpeitteen alle edellisessä kuussa, ja oli täsmälleen geodeettisen pohjoisnavan kohdalla, jääpeitettä oli onneksi vielä siellä täällä. Sukellusveneen ajonopeus laskettu nollaan, sukellusvene kellui 100 metrin syvyydessä, jääpeitteen alla. USS Syracuse on siirretty toimeenpanevan komitean hallintaan USA:n presidentin toimeenpanomääräyksellä. Varsinainen äänitallenne kertoi: ”Oletteko varma, että Bomba on tulkinnut signaalin oikein?”, komissaari kysyi. ”Sir, olemme aivan varmoja. Kryptattu signaali oli vaikea murtaa, mutta avain löytyi lopulta zeta-funktion avulla. Viesti on nyt kokonaisuudessaan murrettu, eikä tulkinnasta ole epäselvyyttä. Signaali sisältää meta-algoritmin ja jonkinlaiset uudet kenttäyhtälöt. Olemme jo pitkällä implementointivaiheessa.”  ”Onko arvioita siitä, milloin arvonta päästään suorittamaan uudella meta-algoritmilla, ja milloin tämä mainitsemanne kone on valmis testiajoon?”, komissaari tivasi vaativaan sävyyn. ”Olemme optimisia, uskomme pystyvämme alustaviin pilottitesteihin jo vuoden päästä, myös arvonta voidaan aloittaa jo pian, jopa parin kuukauden sisällä.” USS Syracuse poistunut äänettömässä tilassa napajään alta, ja kiinnittynyt Norfolkissa, Virginiassa.

RAPORTTI LOPPU

Hannah kuunteli samoin epäuskoisena salaista nauhoitetta. Hannah ajatteli tuskaisesti ääneen ”Tietenkin.”. Hannah poisti nopeasti kypärän päästänsä, irrotti sensorit iholtaan, ja tajusi aseman lähtevän lujaan, kiihtyvään liikkeeseen. Hannah alkoi voida pahoin. Kiihtyvä liike paheni entisestään. ”Poimuajogeneraattorissa täytyy olla jotain vikaa.” Hannah ajatteli sekavassa tilassa. Yhtäkkiä aseman kiihtyminen lakkasi, ja ajankulu tuntui pysähtyvän kokonaan. Lopulta Hannah avasi silmänsä, ja katsoi Rayta, joka oli kauhuissaan. Ray sai paniikinomaisen kohtauksen, avasi reppunsa, otti sieltä kaksi läpinäkyvää kapselia, laittoi ne suuhunsa, huuhteli punaviinillä alas. Pian Rayn silmissä sumeni ja hän vaipui voipuneena lattialle. Se oli syanidia. Hannah kuuli hädin tuskin Rayn voipuvat viimeiset kuiskaukset: ”Ellipsiksellä ei ole todellista päämäärää, Signaalia ei ole, se on harhautus.” ”Bomba on houkutellut meidät tyhjyyteen, pois kotoamme, me katoamme. Ei ole mitään suuntaa, ei Signaalin tarkoittamaa päämäärää. Maa on jo tuhoutunut, ja vain kaivoksissa on elämää, jos sitä voi elämäksi kutsua. Ainakin se onnistui tavoitteessaan.” Hannah kurottautui kohti Rayn vielä lämmintä vartaloa, Hannah syleili Raymondia.

”Olette onnekas, ettemme pyyhi teitäkin.” Vain osaamisenne pelastaa teidät!”, turvallisuuskomissaari huudahti. ”Annoimme ystävänne maistaa osatotuutta ja omaa lääkettään. Pettureille ei ole tilaa, varsinkaan androgyynipettureille.”  Kelmeä ja nahkea turvallisuuskomissaari napsautti jämäkästi kämmeniään yhteen, ja turvallisuusjoukot piirittivät Hannahin. Pian hän sai kuitenkin silmänsä auki, kaksi aurinkoa paistoi hänen solunsa ikkunasta. Aurinkojen ympärillä kiersi erikoisen näköisiä aluksia. Hän katsoi aikaa, se oli mennyt, ja hän oli perillä.