Sääntöpohjaisuus tuo mieleen lautapelit. Lautapeleissä on säännöt, ja yhteiset säännöt määrittävät, miten pelissä voi toimia. Kansainvälisten suhteiden historiassa on pyritty samoin luomaan yhteisiä pelisääntöjä. Westfalenin rauha (1648) päätti kolmikymmenvuotisen sodan Euroopassa, ja loi puitteet suvereeneille kansallisvaltioille. Silti Euroopassa sodittiin ankarasti sen jälkeenkin. Voimatasapainon järkkyminen on usein taustalla. Suuressa Pohjan sodassa 1700-1721 Suomikin miehitettiin. Napuella käytiin verinen taistelu Armfeltin johdolla. Pultavan taistelu 1709 lopetti Ruotsin aseman suurvaltana. Isoviha eli Venäjän miehitysvalta oli armoton. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi-Suomi menetti alueita valtakunnan itäosista. Ruotsi-Suomi joutui sotiin myös Hattujen sodassa 1741-1743. Sitä seuranneessa Turun rauhassa Ruotsi-Suomi menetti alueita Kaakkois-Suomesta. Sitä seurasi revanssi, eli Kustaa III:n sota 1788-1790. Kustaa III:n sodassa käytiin mm. suuria meritaisteluita Kotkan edustalla. Samaisessa sodassa solmittiin myös Anjalan liitto, joka oli luonteeltaan upseerikapina.
Suomi joutui taas sotimaan Suomen sodassa 1808-1809, jonka seurauksena Suomi liitettiin Venäjään. Sota liittyi oleellisesti Napoleonin sotiin. Napoleonin sotien jälkeen Wienin kongressi 1814-1815 sai aikaan melko toimivan järjestelmän, joka perustui voimatasapainoon maiden välillä. Ensimmäinen maailmansota alkoi kesällä 1914, kun monimutkainen voimatasapainojärjestelmä liittolaissuhteineen eskaloi sodan nopeasti. Euroopan valot sammuivat. Versailles’n rauha ei tuonut rauhaa, talousromahdus nosti natsit valtaan, ja Saksa haki revanssia. Berliinin kivikasoista nousi YK peruskirjoineen. Yhdysvaltojen atomipommitusten jälkeen maailmassa haluttiin uusi sääntöpohjainen järjestys.
Sääntöpohjainen järjestys edustaa liberalistista suuntausta kansainvälisissä suhteissa. Siinä uskotaan sopimuksiin, organisaatioihin ja kansainväliseen oikeuteen. Sen antiteesi on realismi, joka kumpuaa pessimismistä. Realismissa voimatasapaino on oleellisempi tekijä kuin sopimukset. Klassisessa realismissa painotetaan myös ihmisluontoa. Rakenteellinen realismi painottaa järjestelmän abstrakteja ominaisuuksia.
EU on osa liberaalia perinnettä. Usein EU:n ansioksi lasketaan rauha Euroopassa. Sääntöpohjaisuuden ansiot ovat kuitenkin kyseenalaisia. Korean sota alkoi jo 1950, kun Neuvostoliiton tukema Pohjois-Korea yritti vallata koko Korean niemimaan. USA puuttui peliin, ja sota loppui de facto 1953 jonkinlaiseen linnarauhaan. Indokiinassa oli kuplinut jo vuodesta 1945, ja lopulta sota Vietnamissa veti USA:n mukaan vuonna 1964. Sodat olivat luonteeltaan kylmän sodan kuumia pesäkkeitä suurvaltojen välillä. USA yritti syöstä Kuuban uutta kommunistihallintoa vallasta epäonnisessa Sikojenlahden maihinnousussa keväällä 1961. Kuuban kriisissä tilanne kärjistyi miltei ydinsodaksi saakka. Kylmä sota oli tavallaan sääntöpohjainen järjestelmä siinä mielessä, että ydinaseiden tuoma kauhun tasapaino esti sodan syttymisen.
Mitä voimme oppia sodasta ja rauhasta? Kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014, alkoi uusi vaihe kansainvälisissä suhteissa. Kiina nousee voimakkaasti, ja USA & Israel hyökkäsivät Iraniin helmikuussa 2026. Ukrainan sota jatkuu verisenä. Kiinan ja Taiwanin konflikti on riski. Sääntöpohjaisuus lienee mennyttä. Oliko sitä koskaan ensinkään? Kuuban kriisissä YK:n turvaneuvosto ei ratkaissut kriisiä, vaan salaiset neuvottelut Kennedyn ja Hrutsevin välillä. Kennedy lupasi olla hyökkäämättä Kuubaan, ja lisäksi Turkissa olleet ohjukset vedettiin pois. SNTL perääntyi, kriisi laukesi. Komiteat eivät ratkaise sotia, vaan suora vuoropuhelu keskeisten suurvaltojen välillä.
EU:n identiteettiongelma lähtee siitä, että se ei ole suurvalta. EU:lla ei ole omaa armeijaa. EU:lla ei ole ydinaseita. Ei laivastoa, ilmavoimia. Ranskan ydinasepelote on uskottava, samoin UK:n. EU on Länsi-Rooman jäänne Kaarle Suuren valtakunnan kautta. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ei ollut pyhä – tokko on Euroopan unionikaan.
Entä kansainvälinen oikeus? Kansainvälinen oikeus on lähinnä akateemikkojen puuhastelua. Ihmiskunnan historia on sotia täynnänsä, ja usein niiden syy voidaan jäljittää epästabiiliin voimatasapainoon. Henry Kissinger on puhunut paljon voimatasapainon puolesta kansainvälisen politiikan selittävänä metodologiana. Nyt voimatasapaino näkyy siinä, että Euroopan maat ostavat aseita ja aseistautuvat. Voimatasapainon stabiloituminen. Eurooppa on tosiaan ollut laiska puolustusasioissa. Saksan armeija on pieni. Suomella on melko hyvä tilanne, reservi on melkein miljoona miestä, tykistöä on paljon. Maanpuolustustahto on vahva.
Voimatasapainoteorian näkökulmasta on luultavaa, että EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen integraatio saa lisäpontta. Yhteinen puolustus on kuitenkin päällekäinen Naton kanssa. USA:n monet julkiset kannanotot ovat viitanneet siihen, että USA asioi mieluummin suoraan merkittävien maiden kanssa bilateraalisesti. Tämä johtuu juuri siitä, että EU on aseeton ja hampaaton. EU on luonteeltaan kauppaliitto ja sisämarkkina. Ei ole välttämättä viisasta, että sen puitteissa yritetään väkisin perustaa sotilasliittoa tai EU-armeijaa. EU:n luonteen muuttuminen maailmanpolitiikan peluriksi vaatisi perussopimusten muutoksen, ja siihen sisältyy merkittäviä riskejä. Maastrichtin sopimuskin meinasi kaatua omaan mahdottomuuteensa.
Suomalaisen paras turva on viime kädessä sen oma kansa. Kansallista eheyttä ei voi kuitenkaan ottaa annettuna. Vieraiden kulttuureiden teollinen tuonti, vihamieliset rinnakkaiskulttuurit, kielen pirstaloituminen. Jos yhteisiä arvoja ei ole, maanpuolustustahtokin rapistuu. Haluavatko lapsemme puolustaa maata, jossa verot kerätään siihen, että sosiaaliturvaa räiskitään vastikkeetta koko maailmalle? Jos julkinen talous pettää, ei maalla ole asevoimiakaan.
Vahvat tekevät mitä voivat, ja heikot kärsivät mitä täytyy.
Vastaa