Vuosina 2010-2015 työskentelin paljon eurokriisinhallinnan parissa, Kreikka, Kreikan velkajärjestely, ERVV, EVM yms. Kriisin akuutti vaihe loppui kesällä 2012 Mario Draghin julistukseen, josta syntyi keskuspankin OMT-ohjelma. Keskuspankki lupasi käytännössä pitää joukkovelkakirjamarkkinoita pystyssä, ehdollisesti. Ehdollisuus tulisi peliin mukaan siten, että velkakriisiin ajautuva jäsenmaa joutuisi hakemaan ECCL-ohjelmaa Euroopan vakausmekanismista. Makrotaloudellinen ja talouspoliittinen ehdollisuus on välttämätöntä, koska muutoin kaikilla jäsenmailla olisi insentiivi elää leväperäisesti, ja luottaa keskuspankin pelastusohjelmaan. Makrotaloudellinen ehdollisuus on EU-oikeudesta syntyvä vaatimus myös (case Pringle). Käytännössä jo kriisissä oleva jäsenmaa tarvitsee täyden makrotaloudellisen vakautusohjelman Euroopan vakausmekanismilta.
Miten velkakriisin dynamiikka menisi? Jotenkin näin:
- Ylivelkaantuneen valtion joukkovelkakirjojen hinnat romahtavat rahoitusmarkkinoilla, ja maan lainahuutokaupat epäonnistuvat. Maan pankkien osakekurssit romahtavat, ja pankkien velkakirjojen arvo romahtaa. CDS-preemiot räjähtävät sekä jäsenmaalle että sen alueen pankeille.
- Jäsenmaa pyytää OMT-ohjelman aktivointia. Pyyntö voisi tapahtua esimerkiksi euroryhmässä, jossa EKP:n pääjohtaja on paikalla. Myös EVM:ltä pyydetään apua muodollisestikin.
- Komissio, EVM ja EKP (ja IMF) alkavat sorvata sopetusohjelmaa, samalla kun keskuspankki tekee pistemäisiä interventioita markkinoille, jotta katastrofi vältetään.
- Jos jäsenmaa hyväksyy sopeutusohjelman ehdot, keskuspankki jäsenmaassa alkaa ostaa ao. jäsenmaan velkaa pankeilta taseeseensa. Ostot keskuspankki rahoittaa lisäämällä katetta liikepankkien keskuspankkitileille. Keskuspankin tase kasvaa. Ohjelmaan yhdistetään nominaalinen lainaohjelma Euroopan vakausmekanismista.
- Markkinaa pitää tukea niin kauan, että maan talouspolitiikka saa aikaan uskottavan sopetusohjelman, jota viedään läpi parlamentissa.
- Jos kotivaltion isot pankit kyykkäävät, Single Resolution Board pistää kriiisinratkaisuusuunnitelmat täytäntöön, pankkeja pääomitetaan, uudelleenjärjestellään, ja keskuspankki tarjoaa hätälikviditeettiä, ELA. Pienet pankit sulautetaan, tarvittaessa ajetaan alas.
- Jos velkaa on liikaa (velkakestävyysanalyysi kertoo maan velan olevan kestämättömällä tasolla), pitäisi tehdä hallittu velkajärjestely osana sopeutusohjelmaa. Siksi EVM-valtiosopimuksessa on maininta velkakirjojen yhteistoimintalausekkeista (CaCs).
- Kun sopetusohjelma ja velkajärjestely on viety läpi, maan pitäisi tervehtyä ehkä noin 10 vuodessa. Sopeutusohjelma sisältää ankaria menoleikkauksia palveluihin, veronkorotuksia, rakenneuudistuksia sekä finanssisektorin uudistuksia.
Euroopan tilanne on hauras. Ranskan tilanne on pahin. Ranskan valtionvelkamarkkina on pinteessä. Bondien hinnat ovat tulleet rajusti alas jälkimarkkinoilla elokuun jälkeen, ja samoin luottoriskivakuutusten hinta on noussut rajusti (Credit Default Swap -preemio). Taustalla on monia tekijöitä. Ranskan valtion velka on noin 120 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, alijäämä on noin 5,5 prosenttia BKT:sta. Talouskasvunäkymä on nihkeä (reaalinen BKT ei kasva). Ennen muuta ensi kevään presidentinvaalit karkottavat sijoittajia markkinalta. Oikeistoehdokas Le Pen johtaa gallupeja. Dirigismi, massamaahanmuutto kehitysmaista ei auta tilannetta. Ranskassa palaa jälleen, kun (maahanmuuttajataustaiset) nuoret riehuvat massoittain ympäri Ranskaa.
Mitä tämä tarkoittaa sitten Euroopan projektin kannalta? Tilanne on mielenkiintoinen. Ranskan 10 vuoden bondin tuottovaatimus on jo noin 5 prosentin pinnassa. Kun talouskasvu on nollassa tai hidasta ja alijäämä suuri, velkasuhde kasvaa nopeasti. Luottoluokitukset lähtevät alta. Jos markkina kriisiytyy, myös Ranskaan sijoittaneet kotimaiset pankit kärsivät tappioita sijoituksistaan, mikä jarruttaa investointeja ja luotonantoa. Korkoero Saksaan on jo yli 150 peruspistettä, eli riskilisät ovat eurokriisin tasolla, noin vuoden 2012 tasoilla.
Ranskan kykyyn sopeuttaa julkista taloutta ei uskota (politiikka). Ranskan esittelemä budjetti lupaa sopeutusta, mutta toteutus on avoin ja epävarma. Ranskan ulkomainen nettovarallisuusasema on -30 prosenttia BKT:sta, vaihtotase on pakkasella. Tuottavuus laahaa, kasvu on kituliasta. Velkadynamiikka on ankaraa, ja velkasuhdetta tuskin saadaan hallintaan. Ranskan talous ei kasva ollenkaan, ja työttömyys on kasvussa, vuoden lopussa melkein 9 prosenttia. Valtion rahoitustarve happamaan markkinaan ensi vuodelle on noin 340 mrd, ja korkomenojen suhde verotuloihin lähentelee 20 prosenttia. Tilanne on vakava.
Paine tässä geopoliittisessa ympäristössä kääntynee MFF:n osalta uusiin yhteisvelkapaketteihin ja tulonsiirtovehikkeleihin, joita vastustetaan frugaaleissa maissa ankarasti. Näin olemme pian eksistentiaalisten kysymysten äärellä. Federalistit kannattavat Hamiltonin hetkeä, eli velkojen sosialisointia unionin taseeseen, mutta se vaatisi perussopimusten avaamista, eikä poliittista tahtoa ole, kun eurooppalainen identiteettikin on vähän näin ja niin.
Valtioiden alijäämien kasvu voi olla iso ongelma, vaikka uudet EU:n
finanssipoliittiset säännöt ohjaavat valtioita pysymään niiden nettomenourilla. Fiposääntöjen uhkavaikutus on kuitenkin heikohko, koska sanktioinnin pelotevaikutus ei ole uskottava (ei osapelitäydellinen Nash-tasapaino, peliteoreetikko sanoisi). Jos laajamittainen velkakriisi tulisi latinalaiseen Eurooppaan, Berlaymont’n kalapuikkoviiksimiehet pyrkisivät luomaan samalla fiskaalisen liittovaltion, ja euron asema sementoitaisiin samalla kansainväliseksi kilpailijaksi dollarille reservivaluuttana, ehkä se voisi eurokraattien silmissä kilpailla dollarin kanssa jopa
dollarin asemasta petrodollarina. Massiivisessa velkakriisissä eurojärjestelmä, eli jäsenmaiden keskuspankit, joutuisivat ostamaan massiivisesti valtioiden bondeja pro rata. Nämä bondit voitaisiin EU:n haavekuvissa korvata yhteisillä eurobondeilla,
joille tulisi yhteistakaus. Näin eurojärjestelmä voisi vaihtaa jäsenmaiden bondit eurobondeihin, ja lopuksi jäsenmaiden bondit voitaisiin vaikka repiä ja heittää roskakoriin. EKP pyrkinee siksi luomaan pankkisääntelyä siihen suuntaan, että eurobondien vakavaraisuuskohtelu olisi suotuisampaa verrattuna jäsenmaiden bondeihin.
Funktionaalisessa integraatiossa, tai liittovaltiossa kyökin oven kautta, on paljon ongelmia demokraattisen legitimiteetin näkökulmasta. Ukrainan sodan ja geotaloudellisen tilanteen vuoksi perussopimuksia ei uskalleta avata, ei uskalleta
keikutella venettä, vaikka niin pitäisi demokratiassa ja avoimessa yhteiskunnassa tehdä. Olisi reilua, että jäsenmaiden ääni kuultaisiin avoimesti konventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa. Siten demokratia pitäisi toimia, ei kriisien kautta
salamitaktiikalla. EU menee minusta vaarallisen nopeasti epädemokraattiseen ja teknokraattiseen suuntaan, jossa talouspolitiikan toimivaltaa siirretään salamitaktiikalla jäsenmailta komissiolle, vaikka perussopimusten mukaan
talouspolitiikka on jäsenmaiden toimivallassa.
Olemme luullakseni uuden eurokriisin eskaloitumistilassa.

Vastaa