Olen 43-vuotias tekniikan tohtori ja kansantaloustieteilijä. Työskentelen nykyisin valtiovarainministerin talouspoliittisena erityisavustajana. Olen ollut aiemmin työurallani töissä mm. valtiovarainministeriössä, Euroopan komissiossa ja valtioneuvoston kansliassa. Asun Munkkiniemessä. Harrastan mm. lukemista, moottoripyöräilyä ja kamppailu-urheilua perustasolla.



  • Jonnet eivät muista: Amiga 500

    Vuonna 1987 markkinoille tuli edullinen, Commodoren 16-bittinen, 7 MHz pelikone 1 MB:n keskusmuistilla, Amiga 500. Se oli paranneltu versio C64:sta, ja siinä oli loistavat grafiikat ja äänet verrattuna kaikkiin kilpailijoihin. Se oli halvempi versio Amiga 1000 -koneesta. Omat Amiga-muistoni liittyvät karkeasti vuosiin 1990-1993. PC löi läpi pelikoneena viimeistään vuonna 1994, kun Doom yms. tulivat markkinoille Suomessa.

    kuva: Wikimedia commons

    Listaan alla oman muistini mukaan parhaat pelit, TOP 50, mitä Amigalle oli saatavilla, ja mitä ainakin itse pelailin. Listasta puuttuu siis pelejä, kuten vaikka Settlers ja Civilization, koska en pelannut niitä koskaan Amigalla. En ole myöskään listannut listaan kaikkia hyviä tekstiseikkailuja, koska olen halunnut pitää listan genreltään monipuolisena.

    1990-luvun pelaajista moni tuottaa varmaan lisäarvoa IT-sektorilla. Itse jotenkin tipahdin lukioon mennessä tietokoneista, nykyisin pelaan vain harvoin, ja lähinnä suurstrategiaa. Pelaaminen on kuitenkin tulevaisuuttakin, ja kun tulee aidosti epälineaariset, dynaamiset, AI:n ohjaamat pelit fotorealistisina VR-maailmassa, on selvää, että kysyntä räjähtää (oleellisesti simuloitua elämää). Nyt kannattaa suunnata sinne, jos on nuori ja nälkäinen. Itse olen jo elämän B-puolella :), ja käytän loppuelämän muissa yhteiskunnallisissa ja tieteellisissä askareissa. Anyways, alla lista. Toivottavasti tulee ainakin joillekin teistä nostalgiatulvahdus.

    50: Robocop 1 ja 3

    Paul Verhoevenin loistavasta dystopialeffasta tehty Oceanin lisenssi, 1987. Jatkoleffat olivat paskaa, mutta Robocop 3 oli hyvä pelinä.

    49: Test Drive II

    Loistava ajopeli Accoladelta, vuodelta 1989. Ajat kilpaa ja väistelet poliiseja. Hyvät äänet ja maisemat.

    48: New Zealand Story

    Tipuemon pitää pelastaa poikaset tässä kelpo tasohyppelyssä. Ocean 1988.

    47: Operation Thunderbolt

    Israelin 1970-luvulla tekemään antiterrorismioperaatioon viittaava räiskintä Oceanilta. Hyvä tunnelma ja musa. 1989

    46: Rick Dangerous

    Indyn vanavedessä kulkeva tasohyppely. Hyvä musiikki ja tunnelma. Firebird, 1989.

    45: Dogs of War

    Eliten vuonna 1989 julkaisema räiskintä. Perustuu ehkä löyhästi samannimiseen leffaan ja kirjaan. Vanha kivuton kuvassa (tietäjät tietää).

    44: Terminator 2

    T2 oli jysäyttävä elokuvakokemus 10-vuotiaalle. Tykkäsin myös tästä Oceanin lisenssipelistä, etenkin jääneet mieleen ne puzzle-osiot ja HD:lla ajaminen. 1991.

    43: Last Ninja II

    1980-luvulla oli ninjaboomi. American Ninja, Karate Kid yms. Pelattavuus tässä oli heikohko, mutta oli kyllä hyvä aikanaan. System 3. 1990.

    42: Superstar Ice Hockey

    Mindscape/DesignStar 1988. Loistava kaksinpelinä, TAC-2 -joystickilla pelattuna.

    41: Ski or die

    Electronic artsin humoristinen talvipelipläjäys. Kuka muistaa lumisodan ja laskettelun talon katolta? 1990.

    40: Beach Volley

    Oceanin rantalentis on mukavaa ajanvietettä hyvillä musiikeilla. 1989. Ocean.

    39: Shufflepuck Cafe

    Hauskaa ajanvietettä. Yksinkertaisuudessaan loistava. Vähän kuin fudispelit baareissa.

    38: Silk Worm

    Tunnusmusiikin bassoraita, pelkkää räiskettä ja ei mitään ylimääräistä, toimii. 1988, Virgin.

    37: Fiendish Freddy’s Big Top ’o Fun

    Velkainen sirkus ja erilaisia hassuja temppuja, oli hassu ja hauska peli, vuodelta 1989, Mindscape.

    36: IK+
    System 3 -pelitalon julkaisema IK+, vuodelta 1988. Kyseessä on hulvaton karatepeli, jossa on loistava musiikki ja pelattavuus. Lisäksi jollain napilla (en muista) sai pudotettua karatekojen housut kinttuun. Ehdoton valinta. Pelissä saa myös torjua erilaisia palloja kilven avulla. Simppeliä, toimii.

    35: Shadow of the Beast

    Tämä Psygnosis – pelistudion julkaisema tasohyppely oli vuonna 1989 vallankumouksellinen. Grafiikka on sulavaa, musiikki erinomaista ja tunnelma sopivan esoteerinen. Pelissä on hieno ja ahdistava tunnelma. Vaikea pelinä.


    34: The Great Giana Sisters

    Tämä saksalainen Super Mario – klooni oli varmaankin ensimmäisiä Amigan kunnollisia tasohyppelyjä. Erittäin hyvä musiikkiraita ja pelattavuus. Julkaisija Rainbow Arts (1988).

    33: Kick off 2

    Paras fudispeli Sensible Soccerin jälkeen. Erinomainen pelattavuus. Tätä tuli tahkottua naapurin kanssa joskus vuonna 1990 tunteja ja tunteja peräjälkeen. Grafiikka ei kummoista, mutta toimii. Anco/Dino Dini.

    32: Hostages

    Astut antiterroristiosaston saappaisiin tässä ranskalaisen pelitalo Infogramesin pelissä vuodelta 1988. Tarkka-ammuntaa ja terroristien napsintaa sisätiloissa. Tunnelmaltaan oivallinen peli, ja hyvät musiikit.

    31: Leisure suit Larry in the Land of the Lounge Lizards (ja II -III)

    Pehmopornoa vähän paremmilla grafiikoilla. Sierra 1991. Muutkin Larryt hyviä

    30: Super Cars

    Peli vuodelta 1990. Magnetic Fields – tunnusmusiikki oli vaikuttava, ja pelissä autoihin voi ostaa ohjuksia yms. jippoja ja lisävarusteita. Erinomainen musiikki ja hyvä pelattavuus, sai jatkoa, jatko-osa Super Cars II myös erinomainen.

    29: Future Wars

    Ranskalainen Delphin teki loistavia seikkailupelejä, kuten tämän scifi-seikkailun vuodelta 1989, jossa mm. aikamatkailua ja alieneita. Erittäin hyvä aikansa peliksi.

    28: Elvira – Mistress of the Dark

    Accoladen julkaisema (1990) ja Horrorsoftin kehittämä kauhupeli samannimisen kulttielokuvan pohjalta. Pelissä sankarin täytyy pelastaa Elvira pahalta äitipuolelta, pelissä on mm. ihmissusia, vampyyreja ja kidutuskammio kahleineen.

    27: Marble Madness

    Electronic Arts -studion jo vuonna 1986 julkaisema pallonhallintapeli. Simppeli, mutta erittäin koukuttava. Inertia hyvin koodattu sisään.

    26: Lotus Esprit Turbo Challenge

    Gremlin/Magnetic Fields 1990. Tämä on parhaita Amigan autopelejä, sulava grafiikka ja hyvä musiikki. Erinomaista aivot narikkaan -pelaamista.

    25: Space Quest III

    Sierralla oli useampi hyvä tekstiseikkailu. Space Quest -sarja parodioi genren leffoja, ja muistaakseni tässä oli ainakin Arskakin hahmona mukana. Nämä olivat hauskoja ongelmanratkaisupelejä, vaikeita tosin. 1989.

    24: Colonel’s Bequest

    Sierran parhaita tekstiseikkailuja. Laura Bow, harrastelijaetsivä, jahtaa perintöä tavoittelevaa murhaajaa Lousianassa, kartanossa. Ei kannata mennä suihkuun! Hyvä Hitchcockin tunnelma, mukavia muistoja. Sierra 1989.

    23: It came from the desert II: antheads

    Tässä Cinemawaren hyvässä jatko-osassa on löytynyt toinen kuningatarmuurahainen, ja taas mennään. Muistaakseni sairaalasta piti ryöstää myös kassakaappi. Cinemaware 1990.

    22: Indiana Jones and the Last Crusade

    Lucasfilm tuotti ennätysajassa erinomaisen seikkailupelin, samana vuonna ilmestyneen leffan perusteella. Tätä pelatessa meni aikaa mm. Venetsian katakombeissa ja natsilinnassa. Erinomainen point&click -seikkailu, parhaita. (1989)

    21: Lemmings

    Mahtavaa toimintaa kaikille Lemmings-sadisteille. Lemmingsit ovat pulassa, ja kuolevat milloin mihinkin. Ongelmanratkaisua ja hassuttelua. 1991. Psygnosis.

    20: Conquests of the Longbow

    Sierran mainio osoita& klikkaa – seikkalunäkemys Robin Hoodista vuodelta 1992. Vaati lisälevyaseman tai kiintolevyn.

    19: Wings

    Hämmentävän hyvä aikalaisekseen. Eli kyseessä I maailmansodan lentosimu. Pommitusskenaariot parhaita. Cinemaware 1990.

    18: Loom

    Lucasfilm teki 1980-1990-luvun taitteessa loistavia seikkalupelejä. Loomissa musiikilla oli erityisrooli myös pelin toiminnan kannalta. 1990.

    17: Speedball II: Brutal Deluxe

    Erinomainen futuristinen mättöpeli kaksinpelinä. Tulee mieleen Rutger Hauerin leffa 1980-luvulta. Bitmap Brothers, 1990.

    16: Cruise for a Corpse

    Agatha Christien jalanjäljissä kulkeva murhamysteeriseikkailu Delphineltä, 1991.

    15: Operation Stealth

    Delphinen James Bond -seikkailu häivehävittäjän perässä. Peruslaadukasta kamaa. 1990.

    14: Super Cars II

    Loistava jatko-osa jo valmiiksi loistavalle pelille. Magnetic Fields, 1991.

    13: Lotus II

    Lotus kakkosta ei voi sivuuttaa. Hämmentävän hyvä ruudunpäivitys ja pelattavuus ja musiikki. Magnetic Fields, 1991.

    12: Turrican II

    Paras tasohyppelyräiskintä. Ja se musiikki. Rainbow Arts, 1991.

    11: Conquests of Camelot

    Anglosaksiseen perinteeseen liittyvä myytti ja saaga kuningas Arthurista ja Graalin maljasta. Jäin vuonna 1990 niin jumiin yhdessä kohdassa, että kirjoitin kirjeen Sierralle Kaliforniaan. Vastasivat 🙂 Sierra. 1990.

    10: Batman The Movie

    Oceanin erittäin onnistunut lisenssi. Ajo- ja lento-osuudet parhaita. 1989.

    9: Cannon Fodder

    Ei pääse mihinkään, aivan älyttömän hyvä älypeli ja räiskintä, täydellinen musiikki. Sensible Software, 1993.

    8: North & South

    Belgialaiseen (?) sarjakuvaan perustuva Inforgramesin täysosuma, eli USA:n sisällisotaa erinomaisine alipeleineen. Aivan helevetin hyvä. 1989

    7: Stunt Car Racer

    Microstylen huumoriautoilu on mahtava kokemus. Turbon aikana kone lyö tulta, ja korkeat hyppyrit ovat hauskoja. 1989

    6: Syndicate

    Fasistis-korporatistisessa tulevaisuudessa syndikaatit taistelevat vallasta. Erinomainen räiskintä & strategia. Bullfrog 1993.

    5: UFO Enemy Unknown

    UFO-skene oli kovaa huutoa 1990-luvulla, kun Salaiset kansiot alkoi 1993. Loistava isometrinen strategia. Leikattuja lehmiä ja abduktioita, pallopäitä ja emäaluksia.

    4: It came from the desert

    Aivan häikäisevän hyvä kylmän sodan ydinpelkotunnelma ja B-luokan kulttileffatunnelma, jättiläismuurahaiset hyökkäävät pikkukaupunkiin. Cinemaware 1989.

    3: Worms

    Tämä oli aikamoinen pommi ilmestyessään 1995. Amigan taru oli tuolloin jo käytännössä ohi. Kaksinpelinä aivan loistavaa ajanvietettä. Team 17.


    2: Indiana Jones & Fate of Atlantis

    Melkein paras koskaan tehty seikkailupeli. Tämän juoni olisi pitänyt viedä valkokankaalle. Natseja, Platon ja atlantismyytti. Lucasarts 1992.

    1: The Secret of Monkey Island

    No tämä ei esittelyjä kaipaa. Aivan uniikki maailma musiikkeineen ja huumoreineen. Eskapismia. Lucasfilm, 1990.

  • Miksi länsimainen kulttuuri on säilyttämisen arvoinen?

    Miksi länsimainen kulttuuri on säilyttämisen arvoinen?

    Ihmisen älyllinen aamunkoitto

    Länsimaisen kulttuurin voidaan katsoa alkaneen varmaankin jo klassisesta, helleenisestä Kreikasta. Antiikin Kreikan ihmisten tavassa olla ja elää oli nykytiedon mukaan jo paljon siitä, mitä pidämme hyvänä ja tavallisena nykyisessä, modernissa yhteiskunnassamme. Kaupunkidemokratia kukoisti, filosofiaa harrastettiin. A.N. Whiteheadin mukaan länsimainen filosofia on vain reunahuomatuksia Platonin tuotantoon. Toisaalta Bertrand Russell piti Platonin ja Aristoteleen filosofiaa vähemmässä arvossa verrattuna Galileoon ja Newtoniin. Onhan tosiaan Platonin Valtiossa esitetty ideaalisen yhteiskunnan malli jossakin määrin fascistinen, elitistinenkin. Filosofeista pitäisi tulla kuninkaita, ainakin Platonin mukaan. Oli niin tai näin, antiikin Kreikan filosofit kehittivät logiikkaa, dialektiikkaa ja metafysiikkaa. Aristoteleen teleologia näkyy edelleen luonnontieteissä, mm. teoreettisessa fysiikassa. Antiikista ovat tulleet Euklideen geometria, Pythagoraan lause ja monet matematiikan peruskäsitteet. Pythagoras piti eräänlaista kulttia noin 500 eaa., ja monet tuon ajan filosofeista olivat jonkin asteen mystikkoja. Uusplatonisen Plotinuksen ajatuksissa on samoin mystiikkaa, ajatus luonnon ja olevaisen ykseydestä toistuu myöhemmin Spinozan panteistisessa filosofiassa. Ihmettelyn täytyy alkaa aina jostakin. Antiikin Kreikan ihmettely kehittyi myöhemmin luonnontieteeksi 1600-luvulla.

    Antiikin Rooman kulttuuri oli suoraviivaisempi luonnoltaan, ja roomalaiset eivät olleet suuria filosofeja. Sen sijaan roomalainen oikeus näkyy edelleen yhteiskunnassamme. Sopimuksen ja omistusoikeuden käsitteet ovat keskeisiä, kun puhumme kehittyneestä markkinataloudesta. Sopimus luo oikeuksia ja velvollisuuksia. Yksityisomaisuuden tunnustettu asema on kaiken kehittyneen tuotannon ja kaupankäynnin perusta. Sopimuksista kiinni pitäminen luo ennustettavuutta ja luottamusta yhteiskunnassa. Pacta sunt servanda, sanoivat jo roomalaiset. Luottamus yhteiskunnassa on keskeinen asia toimintakykyisen ja harmonisen yhteiskunnan elinvoimana. Luottamushuippu on tainnut jo mennä Euroopassa.

    Uskonto, moraali ja etiikka. Niitä ei voi erottaa laeista, sillä viime kädessä kolme edellä mainittua vaikuttavat lainsäädännön sisältöön. Lakeja ohjaavat evolutiivisesti toisaalta intuitiivinen käsitys oikeasta ja väärästä, toisaalta taloudelliset valtasuhteet, toisaalta tarkoituksenmukaisuus ja toimivuus. Esimerkiksi juutalaisten vanha testamentti ja kymmenen käskyä pitävät sisällään periaatteita, joista länsimainen yhteiskuntamme osin rakentuu, ja niillä on arvonsa, vaikka ei uskoisi varsinaiseen henkilömuotoiseen ja ankaraan Jehovaan.

    1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
    2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
    3. Pyhitä lepopäivä.
    4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
    5. Älä tapa.
    6. Älä tee aviorikosta.
    7. Älä varasta.
    8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
    10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

    Varastamisen kielto, valehtelun kielto ja kymmenes käsky etenkin säteilevät dominiuksen voimaa, eli yksityisomaisuuden keskeistä roolia toimivassa yhteiskunnassa. On luultavaa, että vastaavat normit syntyisivät joka tapauksessa missä tahansa yhteiskunnassa lopulta, sillä lopulta sellaisella yhteiskunnalla, jossa kymmenen käskyä on heitetty kokonaan roskakoriin, ei ole kummoista tulevaisuutta. Samoin vuorisaarnassa on määrättyä viisautta, vaikka se on kirjoitettu paljon myöhemmin.

    ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

    ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”

    ”Antakaa anteeksi, jotta teille annettaisiin anteeksi”

    Tämä moraalisäännöstö on luonteeltaan vastavuoroisuuteen perustuva, ja se on jopa osin anarkistinen luonteeltaan. Ikään kuin ajatellaan, että vapailla markkinoilla voisi syntyä spontaanisti vastavuoroinen, ’kultainen’, käyttäytymisssäännöstö, joka takaisi eräänlaisen hyvän tasapainon yhteiskunnassa. Raamatun tekstejä on muokattu paljon, uskontunnustus ja kolminaisuusoppi tulivat mukaan Nikean kirkolliskokouksessa (325 jaa.). On luultavaa, että teksteihin on vaikuttanut ajan poliittiset tarpeet samoin. Teologit osaavat sanoa enemmän siitä, miten vaikkapa Aristoteleen etiikka on myötävaikuttanut moderniin judeo-kristilliseen tulkintaan hyvästä elämästä. Universaalit kuitenkin ovat ainakin oikeudenmukaisuus, harmonia, kultainen keskitie, rehellisyys. Kohtuus kaikessa.

    Pimeän keskiajan saldo länsimaissa on vähäisempi. Nostan tässä yhteydessä oikeastaan vain 1200-luvulla eläneen katalonialaisen Ramon LLullin. Llull on nykyisen tietoyhteiskunnan kantaisä. Hänen ajatuksensa loogisesta laskennasta ennakoivat muun muassa Leibnizin ajatuksia tietokoneesta.

    Nixon keittiössä

    Länsimaisen kulttuurin alho kesti pitkään, Rooman romahduksesta noin 450 jaa. Italian renessanssiin, melkein siis tuhat vuotta. Tuhat vuotta on pitkä aika, ajatelkaamme. Katolinen kirkko teki parhaansa tieteellisen maailmankuvan nousun patoamiseksi, mutta lopulta tieto ja totuus puskevat läpi, sitä ei voi estää mikään voima maailmassa. Italialainen matemaatikko Luca Pacioli kehitti kaksinkertaisen kirjanpidon teoksessaan Summa de Arithmetica, Geometria, Proportioni et Proportionalita, 1400-luvun lopulla. Kaksinkertainen kirjanpito liittyy antisymmetriaan, eli AB=-BA, velat ja saatavat summautuvat nollaan, kun summataan järjestelmän yli kaikki sopimussuhteet. Energian säilyminen myöhemmissä kirjoituksissa fysiikassa on saattanut saada vaikutteita kaksinkertaisesta kirjanpidosta, mikä mahdollisti myös pankkitoiminnan kehityksen Medicin Venetsiasta. Oikeuksien ja velvollisuuksien algebraa, antisymmetriarakenteella. Pankkitoiminnasta, talletustodistuksista ja velkakonttoreista on syntynyt myöhempi globaali finanssikapitalismi. Hollantilainen keksintö osakeyhtiöstä aiheutti suuren hypyn taloudellisesta toiminnassa, kun yhtiö vastasi toiminnastaan erillisenä oikeussubjektina.

    Tieteellinen vallankumous on luonut meille valtaosan materiaalisesta hyvinvoinnista. Kopernikuksen, Galilein, Newtonin kautta Maxwelliin ja Einsteiniin. Meillä on kuuraketit, sähköenergia, lämpökone, polttomoottori, ydinvoimala, elektroniikka, tietokone, informaatioteknologia, tekoäly. Kaikki puhtaan ihmisjärjen saavutusta, kaikki keksitty käytännössä Euroopassa, ydinvoima ja elektroniikka USA:ssa. Ruutiaseet keksittiin Kiinassa, ja joitakin muita merkittäviä asioita esimerkiksi Lähi-idän alueella, varsinkin antiikin aikana, mutta valtaosa kaikesta tieteestä ja teknologiasta on eurooppalaista perua. Tieteellinen vallankumous ajoittuu rationalismin syntyyn, eli kun otettiin käyttöön ankara tieteellinen metodi, sovellettu matematiikka ja kokeellinen luonnontiede. Systemaattinen tapa etsiä tietoa, luoda hypoteeseja, testata niitä empiirisesti, parantaa mallia. Tiede on jatkuva prosessi. Teknologia tuo meille materiaalisen hyvän, vie pois fyysisen kärsimyksen. Henkinen rauha löytyy jostakin muualta.

    Ylivertainen hallintomalli

    Modernin demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta ainakin Locken ajatukset ovat vieneet Eurooppaa ja länsimaista kulttuuria eteenpäin. Oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen korostuvat 1600-luvun kirjoituksissa, ja luonnonoikeusnäkökulmat tietenkin ovat olleet läsnä jo antiikin filosofiassa. Hobbes ajatteli, että yhteiskunta vaatii vahvan maallisen kaitsijan, sillä luontaista kaitselmusta ei ole. Yksilön vapaudet tulisivat olla maksimaaliset vapaassa yhteiskunnassa, kuitenkin säilyttäen kultaisen säännön ytimen, eli oikeudet, vapaudet ja velvollisuudet tulisi toteutua jossakin mielessä symmetrisesti kaikille. Hallituksen tulee olla poliittisessa vastuussa kansalle, oikeuslaitos tulee eristää lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta. Näitä ideoita oli jo etabloitunut paljon 1600-luvulla (mm. Grotius, Locke). Hugo Grotius edisti luonnonoikeusteoriaa (juuret antiikissa) ja yhteiskuntasopimusteoriaa. Hän on myös jossakin mielessä kansainvälisen oikeuden kummisetä. Modernin valtion idea syntyi siis 1600-luvun Euroopassa.

    Mikä on yhteiskuntasopimus? Lopulta se on riittävä ymmärrys siitä, että yhteisiä pelisääntöjä kannattaa noudattaa. Kyse on siis siitä, että yhteisiä pelisääntöjä voi olla rationaalista noudattaa, ilman edes kovin kummoista moraalista pohdintaa. Hobbesin ajatus brutaalista anarkiasta voi olla ihan perusteltu kauhukuva, sillä tiedämme muun muassa modernista peliteoriasta, että vangin dilemma –pelissä niin sanottu vapaan markkinan ratkaisu johtaa yhteiskunnallisesti huonoon lopputulemaan. Toisaalta, jos peliä toistetaan, on olemassa näyttöä, että maineella on merkitystä, ja ihmiset oppivat niin sanotusti olemaan, jos yhteiskunnan pelissä on oikeat porkkanat ja keppi. Porkkana ja keppi on tavallaan kolikon kaksi eri puolta. Peliteoriassa on esimerkiksi niin sanottu Grim trigger –strategia, joka auttaa laittamaan vapaamatkustajat ruotuun.

    J.S. Mill ja Adam Smith jatkoivat klassisen liberalismin perinnettä. Smith tunnetusti kannatti valtion roolin minimointia. Näkymätön käsi ei sittemmin ole aina toiminut, mutta vapaiden markkinoiden ideaali elää syystäkin vahvana. Pääosin on niin, että voitontavoittelu, vapaa vaihdanta ja kaupankäynti tuo hyvää. USA otti perustuslakiinsa Locken ideaalit, antoi isot vapaudet yksilölle, mutta myös sälytti yksilölle taakan itsestään. Koska sosialismissa on laskettavuusongelma, Nixonin keittiössä oli hienommat kodinkoneet kuin Hrutsevin maailmannäyttelyssä. Klassisen liberalismin puolesta ovat kirjoittaneet 1900-luvulla muun muassa Hayek, Mises, Friedman ja Ayn Rand.

    Hyvää tarkoittavan yhteiskunnan ongelmat

    Liberalismin aatteen vahva henki on vaikuttanut toimivalta ja hyvältä reseptiltä aina 1900-luvun loppuvuosiin saakka. Toisaalta en ole varma siitä, missä määrin Hobbes, Grotius ja Locke jakoivat ideaalit, kuten: kategorinen erilaisuuden suvaitseminen, usko ihmisen perimmäiseen hyvään. Yhteiskunta saattaa luoda olosuhteet omalle tuholleen. Voi siis olla niin, että länsimaisen kulttuurin heikkous on siihen sisäänrakennettuna. Nähdäkseni iso osa länsimaisesta kulttuurista perustuu kuitenkin ainakin implisiittisesti siihen olettamaan, että valtaosa yhteiskunnan jäsenistä jakaa yhteiskunnan samat perusarvot ja jonkinlaisen ideaalin siitä, mitä tavoittelemme. Voi olla kuitenkin niin, että yhteiskunta on liian hyvä kyetäkseen suojelemaan itseään. Yhteiskunnan normisto sisältää monia, jos ei ristiriitoja, niin ongelmallisia ristiriidoilta näyttäviä ominaisuuksia. Esimerkiksi meillä on käsite jakamaton ihmisarvo. Mitä se tarkoittaa? Oliko saksalaisilla siviileillä Dresdenissä ja Hampurissa jakamaton ihmisarvo? Tai onko sodassa vihollisotilaalla jakamaton ihmisarvo, kun kärkikomppania kaatuu puolustavan konekiväärituleen? Ensimmäisessä maailmansodassa ne samat sivistyskansat, jotka olivat tuottaneet Shakespearen, Goethen, Maxwellin, Einsteinin, ampuivat toisiaan miljoonittain mutavellien täyttämissä juoksuhaudoissa, kaasuttivat toisiaan kloori- ja sinappikaasuilla, jossakin Belgian ja Ranskan maaseudulla.

    Jos emme ole valmiita puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomuutta vastaan, suvaitsevaisuus tuhoutuu

    Vapaudet ovat sinällään hyviä asioita lähtökohtaisesti, mutta suvaitsevaisuudelle on olemassa rajansa. Yhteiskunnan järjestys on mahdollisesti ristiriitainen, emme siis välttämättä voi luoda yhteiskuntaan sellaista täydellistä aksiomatiikkaa, josta voisimme johtaa ikään kuin hyvän yhteiskunnan ideaaliset teoreemat. Yhteiskuntajärjestys on siis ehkä jossakin mielessä epätäydellinen järjestelmä. Jos perustuslaissa kodifioidaan laaja mielipiteenvapaus, ja lainsäädäntö sallii laajan sananvapauden, entä jos kiihkoilijat käyttävät tätä hyväkseen? Jos ääri-islamistit, uusnatsit tai kommunistit esimerkiksi saavat enemmistön parlamentissa. Tulisiko meidän suvaita yhteiskuntaa, jossa naiset puetaan burkaan? Tai jossa ihmisen vapauksia rajoitetaan selkeästi uskonnollisin perustein? Onko verotuksella rajansa? Onko verotus varkautta? Perustuslaki suojaa tietysti vähemmistöä enemmistön tyrannialta parlamentaarisessa demokratiassa, mutta suojaako se vähemmistöä, jos parlamentaarista demokratiaa ei kunnioiteta muiden oikeusvaltion hyveiden ohella?  Voimmeko suvaita suvaitsemattomuutta?

    Maailmanhistoriallisessa katselmuksessa länsimainen kultturi on ylivoimainen – Japanin kulttuuri tulee myös lähelle, mutta se on saanut paljon länsimaisia vaikutteita. Laaja sananvapaus, yksityisomaisuuden suoja, sopimusoikeus, markkinatalous. Nämä ideaalit ovat vain vahvistuneet toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Toisaalta länsimainen yhteiskunta on rakentanut kaikki instituutiot sellaisessa maailmanajassa, jossa valtaosa väestöstä on jakanut suunnilleen samankaltaisen arvopohjan, yhteiskunnan peruskoheesio on ollut vahvaa. Nyt on nähtävissä selvä trendi siitä, että yhteiskunnan arvopohja pirstaloituu, ei ole enää selvästi jaettuja perusarvoja.

    Yhteiskunnan taantuminen ja relativismi

    Yhteiskunta ja kulttuuri laiskistuu ja sen kyky mukautua heikkenee, kun se ei joudu vaikeisiin paikkoihin aika ajoin. Suomalaisen yhteiskunnan kyky muutokseen on eittämättä heikko. Yhteiskunnissa syntyy ikään kuin sellaisia saippuakuplia, joiden sisällä keskinäissanoma resonoi, olalle taputtelu voimistuu ja kaikukoppa vahvistaa konformismia. Uusi ajattelu ei ole sallittua tai suvaittua – ainakaan se ei todellakaan ole sopivaa. Siksi esimerkiksi tieteelliset mullistukset tulevat lähes aina korkeakouluinstituution ulkopuolelta. Killoista, seuroista, yksittäisiltä neroilta. Taloudelliset suhteet, saavutetut edut sementoivat sen, että rakenteet eivät kykene uusiutumaan. Uudistumisen antiteesi on taantumus. Taantumus tarkoittaa sitä, että emme pärjää kovenessa kilpailussa, tässä globaalissa anarkiassa. Hukumme velkaan, emme osaa enää hyvää ajattelun taitoa. Platonin akatemian hallissa luki: ”Älköön kukaan, joka on tietämätön geometriasta, astuko sisään” . Olemme unohtaneet sivistyksen ideaalin tässä suhteessa, samoin sen, että ollakseen hyvä ateenalainen, täytyy luonteessa olla sopivasti spartalaisuutta. 

    Toinen siemen länsimaisen yhteiskunnan tuholle on relativismi, eli käsitys siitä, että objektiivista totuutta ei ole ensinkään. Ei ole parempia ja huonompia kulttuureja tai tapoja elää ja olla, eksistoida. On vain erilaisia tapoja olla, elää, eksistoida. Naisen asema on relativisteille suhteellinen; on ymmärrettävä säkityksen ratio. Relativismi lähenee jopa eräänlaista nihilismiä, merkitysten lämpökuolemaa. Oliko Max Stirner woke?

    Taloudelliset rakenteet ja taloudelliset suhteet luovat oman haasteensa liberaalille yhteiskunnallemme. Inhorealistinen prognoosi tulevaisuudesta voidaan rakentaa sen varaan, että oletamme a) mediaaniäänestäjäteoreeman ja b) vinon tulojakauman. Jos ja kun parlamentaristisessa mallissa valta isossa kuvassa heijastelee mediaaniäänestäjän preferenssejä, on luultavaa että taloudellinen järjestys perustuu laajoihin tulonsiirtoihin ja suhteellisen laajaan sosiaalivaltion ja korkeaan verotukseen. Tällainen malli on kuitenkin globaalissa kapitalismissa tuhoon tuomittu, sillä matalan osaamisen kansainvaellukset johtavat systemaattiseen sosiaalivaltion ylikäyttöön, joka johtaa julkisen talouden rappeutumiseen. Korkeilla veroilla taas on vaikeaa kilpailla matalan verojen maiden kanssa. Kaikesta kritiikistä huolimatta USA porskuttaa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin huomattava, että tuloerot voivat muodostua jatkossa suuremmaksi ongelmaksi, kun AI ja automaatio vievät työpaikkoja, ja sopeutuminen ei onnistu nopeasti. Kansainvaellusten jatkuminen, suvaitsemattomat ja hostiilit kultuurit sekä laaja työttömyys tulevat ruokkimaan levottumuutta länsimaisissa yhteiskunnissamme.  

    Hyvän yhteiskunnan perusaksiomatiikka 

    Emme voi luoda täydellistä järjestelmää siinä mielessä, että hyvän yhteiskunnan aksiomatiikka voisi olla riittävä kaikkiin yhteiskunnallisiin patologioihin. On kuitenkin selvää, että joitakin perustavanlaatuisia ominaisuuksia hyvällä yhteiskunnalla tulisi olla.

    1. Yhteiskunnan kehitystyö pitäisi perustua mahdollisimman laajaan sananvapauteen, ankaran vaativaan koulutukseen ja rationalismiin. Rationalismilla tarkoitan sitä liikehdintää, mikä korvasi teologiset uskomukset 1600-luvulla, eli Descartes’n aloittamaa perinnettä, jota Leibniz jatkoi. Epäile kaikkea, käytä logiikkaa, käytä omaa järkeäsi. Siksi koululaitoksen pitäisi opettaa lapsille enemmän ajattelun perustaitoja, kuten matematiikkaa, äidinkieltä ja filosofiaa.
    1. Poliittiset ideat pitäisi ilmaista selvästi, ja niiden sisältöä ja merkitystä pitäisi kyseenalaistaa julkisesti mahdollisimman paljon. Silloin toivottavasti huonot ideat karsiutuisivat jatkosta ideoiden evoluutiossa. Samoin lakien toimivuutta pitäisi tarkastella jonkinlaisessa simulaatiossa, eli modernin ajan kategorinen imperatiivi pitäisi simuloida peliteoreettisessa simulaatiossa.
    1. Lainsäädännön tulee olla riittävän abstraktia ja yleistä, jotta se toimii uusissa tilanteissa, toisaalta sen tulee olla mahdollisimman ennakoitavaa, jotta yhteiskunnan oikeusvarmuus maksimoituu, näiden kahden välillä on luontainen jännite. Suomessa ollaan liian saksalaisia tässä.
    1. Suvaitsevaisuusparadoksi täytyy ratkaista jo perustuslain tasolla. Eli perusoikeudet täytyy turvata riittävän vahvasti, nimenomaisesti perusoikeudet liittyen henkilökohtaiseen negatiiviseen vapauteen.
    1. Julkisen vallankäytön selvät rajat, ja laillisuusperiaatteen vahva valvonta on edellytys legitiimille vallanpitäjälle, vallanjako-oppia tulee kunnioittaa, vaikka kysymys esimerkiksi perusoikeustuomioistuimesta on ratkaisematta Suomessa.
    1. Yksityisomaisuuden suojan juridiset rajat tulee olla selvät. Saako eläkkeitä esimerkiksi verottaa mielivaltaisesti, tai saako tuloja verottaa mielivaltaisesti. Verotuksen ja julkisen vallan varastamisen rajat täytyy olla tarkkarajaiset ja selvät.
    1. Oikeuden tulee kohdella kaikkia samalla tavoin samoissa tilanteissa. Myös alempiasteisten normien tulee kohdella kaikkia samoin. Jos uimahallissa pitää saunoa ilman uima-asua, se ei saa riippua uskontokunnasta.
    1. Vapausperiaate: ihmisen oikeutta vapaaseen ilmaisuun, yksityisomaisuuteen, yksityisyyteen ja uskonnonharjoitukseen ei saa loukata. Jos valtio loukkaa sitä, sille täytyy olla erityisen vahvat perusteet, ja todistustaakka on valtiolla.

    Eurooppalainen ja länsimainen kulttuuri suojelukohteeksi!                                                      

  • Koko ajattelutavan täytyy muuttua Suomessa, jotta voimme kukoistaa jälleen

    Suomalaisen yhteiskunnan tila on huono, ja trendi ei näytä sen paremmalta. Ei ole pelkästään kyse julkisen talouden tilasta, vaan eetoksesta, olemisen tavasta ja asennemaailmasta. Totta, julkinen talous on suurissa ongelmissa. Julkisen velan bruttomäärä suhteessa bruttokansantuotteseen on kohta liki 90 prosenttia. Luottoluokituslaitos Fitch alensi luottoluokitustamme hiljan. Koska näkymä oli ollut pitkään negatiivinen, markkinareaktio oli varsin vaisu. On Suomen onni, että kansantalouden tasolla ulkomainen nettovarallisuusasema on kohtuullinen, vaihtotase on plussalla, ja myös pankkisektorimme ydinvakavaraisuus on hyvä. Emme ole akuutissa kriisissä, IMF ei ole tulossa tänne, vaikka jotkut sitä toivovatkin. Suomalainen infrastruktuuri on kohtuullisessa kunnossa, vaikka tieverkko on paikoin maakunnissa huonossa hapessa. Hallitus on satsannut paljon perusväylänpitoon, se on hyvä asia. Juomavesi on puhdasta, luonto on puhdas ja kaunis. Mutta moni asia on valumassa hiekkaan, ellei asioita oteta vakavasti. Sisäinen turvallisuus ja julkinen talous etupäässä aiheuttavat minussa huolta. Molemmista voi olla huolissaan yht’aikaa.

    Lapsiemme tulevaisuus, onko heillä enää sellaista turvallista Suomea, missä minä sain kasvaa 1980-luvulla ja 1990-luvulla? Näiden asioiden eteen on ponnisteltava jatkossa lisää, sillä ylivelkaantuminen yhdistettynä kansainvaelluksiin voivat johtaa todella siihen, että Suomea ei enää jatkossa ole sellaisena hyvinvointiyhteiskuntana, minä olemme sen tottuneet ymmärtämään. Tämä ongelmien kokonaisuus on monisyinen, enkä etsi syyllisiä. Pyrin identifioimaan ongelmia, ja etsimään niihin rationaalisia ratkaisuja. Niitä saavat kaikki hyödyntää harkintansa mukaan.

    Realistinen tilannearvio on kaiken alku

    Jaan niiden ekonomistien käsityksen, jotka ovat sitä mieltä että vain talouskasvu auttaa. Näinhän se on. Nimellisen bruttokansantuotteen kasvu ajaa velkasuhdetta alas, jos NBKT:n kasvu on riittävän nopeaa. Tosin koska monet menot ovat indeksiin sidottuja, tarvitsisimme juuri verotuloja lisää ilman yleistä inflaatiota. Nythän Suomen inflaatio on vaatimatonta, ja reaalikorkotaso taitaa olla aivan liian korkea. Suomen nykyisillä rakenteilla meidän on vaikea sietää positiivista reaalikorkoa. Oma kelluva valuutta ja korkopolitiikka olisi hyvä olla olemassa, mutta olemme eurossa, ja siihen ei ole lähiaikoina tulossa muutosta. En ole kuitenkaan kuten Paavo Väyrynen, ja en ennusta euroa ikuiseksi. Paavon väitöskirjassa ennustettiin Neuvostoliitolle pidempää ikää.

    Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia haasteita ovat ikääntyminen ja matala syntyvyys. Ilmiö on miltei globaali, ei siis Suomi-spesifi. Lisääntyminen kuuluu jokaiselle perheelle, ei valtiolle, mutta minusta verotus voisi tukea lapsiperheitä vielä nykyistäkin enemmän. Hallitus on tehnyt hyviä päätöksiä tällä saralla, ansiotuloverotuksessa lapsivähennystä on korotettu reippaasti. Varmaankin on myös niin, että lapsien tekoon vaikuttavat esimerkiksi ehkäisymenetelmät, naisten aseman kohentuminen, ihmisten preferenssit ja mieltymykset. Kuitenkin ihmiset reagoivat taloudellisiin kannustimiin. Äideille voitaisiin perustaa jokin veropankki, jossa äiteyden taloudellista taakkaa voisi keventää saamalla veroetuuksia äiteyden jälkeen. Kiitos Kari Hirvelle ideasta, minusta se on hyvä.

    Koulutus

    Osaaminen ja koulutus on välttämätöntä. Suomalainen koulutusjärjestelmä on jostain syystä päästetty lerpahtamaan. Nyt on viimeinen hetki oikaista asiat raiteilleen. Tarvitsemme standardoituja kokeita alaluokilta lukioon, ja kaikissa kouluissa pitää olla yhtä kovat vaatimukset, ei mitään helpotuksia S2-oppilaille. Vaikeustaso kokeissa pitää mitoittaa 1980-luvun tasoon. Vastaavasti lukioissa taso pitää palauttaa 1980-luvun vaatimustasolle. Teknillisissä korkeakouluissa pitää ottaa käyttöön vanha TKK:n perusopintojen laaja oppimäärä. Suomi tekee karhunpalveluksen lapsilleen laskemalla rimaa jatkuvasti. En ymmärrä, miksi tälle ei tehdä mitään. Anekdotaalisen tiedon valossa on ilmeisesti myös niin, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat aiheuttavat merkittävästi häiriötä luokissa. Tähän pitää puuttua kovalla kädellä, kouluissa opettajan auktoriteetti pitää saada takaisin vaikka lakia muuttamalla. Koulutuspaikkoja pitää suunnata aloille, joilla on korkea työllistymisen todennäköisyys mahdollisimman korkealla ansiotasolla. Työttömyys on valtava tragedia, ja se aiheuttaa hystereesiä. Tekoäly ja automaatio tuovat rajusti uusia haasteita työmarkkinoille.

    Tutkimus ja teollisuuspolitiikka

    Onhan se nyt selvää, että rodullistetuilla kynsistudiotutkimuksilla ei eletä pidemmän päälle. Valtion vähät rahat on suunnattava tekniikkaan ja sovellettuun luonnontieteeseen, kun puhumme perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen julkisesta rahoittamisesta. Matematiikka, fysiikka, kemia, fysiologia, biokemia jne. ovat perustutkimuksessa tärkeitä samoin. Innovaatiokulttuuri pitää muuttaa siten, että saisimme samaa hedelmällistä yhteistyötä, mitä meillä oli parhaina vuosina, kun teollisuuden ja korkeakoulujen yhteispeli toimi. Ainakin se käsittääkseni on joskus toiminut hyvin. Veronmaksajalla on oikeus sekä moraalisesti, että tarkoituksenmukaisuusmielessä päättää, mitä aloja rahoitetaan. Yksittäiset hankkeet ovat sitten eri juttu. Rahat oikeisiin tieteisiin, kaikki ”tiede” ei ole tiedettä, siksi meillä on tieteenfilosofia, joka pyrkii selvittämään, missä rajat menevät. Humanismi on arvokasta, mutta rodullistetut kynsistudiot ovat jotakin muuta.

    Teollisuuspolitiikassa tarvitsemme visiota ja myös valtion roolia. Varmastikin on niin, että perusvoimaa tarvitsemme lisää. Siinä valtion rooli on joka tapauksessa vahva. Innovaatioiden tukemisessa meidän tulisi tehdä benchmarkkaus Israelin ekosysteemiin, sillä siellä kasvuyritykset kukoistavat. Business Finland ja Tesi ovat käsitykseni mukaan nyt kohtuullisella mallilla, kun strategiat on uudistettu. Suomalaiset pitää saada yrittämään ja ottamaan riskiä. Valtiolla voi olla tässä jokin rooli. Suomalainen teollisuus on täynnä valtionyhtiöitä, joista on tullut ihan hyviä juttuja, vesivoimasta terästeollisuuteen. EU:ta ei tähän tarvitse, joskin EIP on ihan hyvä, samoin NIB.

    Verotus, budjetti, menot

    Suomen kokonaisveroaste on liian korkea. Sitä voidaan laskea, jos saamme kasvua. Toisaalta kasvua voimme saada keventämällä veroja. Ainakin osassa veroissa uskon verojen keventämisen auttavan (Laffer). Tuloverotus on meillä edelleen melko kireää tulojakauman yläpäässä. Yhteisövero on tulevan kevennyksen jälkeen varsin kilpailukykyinen. Isossa kuvassa hallituksen veropolitiikka on fiksua: työn ja yrittämisen verotusta kevennetään, ja verotusta suunnataan haittoihin ja kulutukseen. Ehkä kulutusverot voivat vahvistaa jopa hieman kauppatasetta. Se mikä on selvää, on se, että veroja ei voi enää kiristää, sopeuttaminen täytyy tehdä budjetin menoja leikkaamalla. Menojen leikkaukset täytyy kohdistaa ensin toissijaisiin menoihin: järjestötukiin, kuntahallintoon (tuottavuus tuskin maksimaalinen), kehitysapuun, kotoutumisrahoihin.

    Seuraava hallitus joutuukin sitten ison urakan eteen, arvioni mukaan leikkaustarve on 10 miljardia euroa vaalikauden aikana. Se vastaa suuruusluokassa jo kuuluisaa Raimo Sailaksen leikkauslistaa syksyltä 1992. Noin isot leikkaukset mielestäni täytyy käytännössä jakaa juustohöylällä pääluokkiin. Se on realismia, vaikka ei optimaalista. Kasvua ei tule niin voimakkaana kevääseen 2027 mennessä, että tästä päätäisiin eroon. SDP elää itsepetoksessa, kun se puhuu 5 miljardin leikkaustarpeesta. Toivottavasti SDP:n järkisiipi on kuulolla.

    Politiikka, sen tragiikka

    Koalitiohallituksissa tehdään aina kompromisseja. Eräs seikka, mikä vaikuttaa, on niin sanottu mediaaniäänestäjäteoreema. Se tarkoittaa sitä, että rationaaliset puolueet usein pyrkivät miellyttämään mediaaniäänestäjää voittaakseen vaalit. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että keskivertoäänestäjän mieltymykset määräävät politiikan suuntaa. Usein mediaani-ihmisillä on aikapreferenssi, eli ikäviä asioita lykätään. Siksi leikkausten tekeminen on hankalaa, koska ikään kuin halutaan uskoa siihen, että kyllä se kasvu tulee ja hoitaa, eräänlainen option aika-arvokysymys. Nyt meillä on vanheneva väestö ja puolustusmenojen tasokorotus 3,5 prosenttiin BKT:sta. Yhtälö on hankala. Taloushistoria osoittaa, että tietyssä mielessä pitäisi diskontata tulevaisuus nykyhetkeen, tehdä vaikeat päätökset jo nyt. Ongelmat kasautuvat, kierre pääsee syntymään. Vielä on aikaa. Olen melko varma, että sosialismilla tätä maata ei nosteta. Itse asiassa lienee niin, että ainoa tapa torpata pysyvästi haitallinen maahanmuutto, on ajaa hyvinvointivaltiota pikku hiljaa alas. Suomesta taitaa tulla markkinatalous hyvine ja huonoine puolineen ajan kuluessa. Näin ennustan. Emme pysty rahoittamaan tällaista sosiaalivaltiota, jossa iso osa elää sosiaalituilla. Meillä ei riitä arvonlisä tähän, pitää elää sen mukaan mitä tienaa. Katsokaapa joskus vaikka sosiaalitukien käyttöä koskevia tilastoja, siis kovaa dataa. Vantaan tulevaisuus näyttää esimerkiksi varsin ikävältä.

    Maahanmuutto ei nykyisellään ratkaise ongelmaa

    Maahanmuuttoon halutaan uskoa, varsinkin vasemmistossa ja elinkeinopuolella (työvoimapanoksen hinta). Jos tosiaan maahanmuutto olisi sellaista korkean tuottavuuden maahanmuuttoa, ja kielitaitoista, koulutettua ammattiväkeä, näin olisikin hyvä. Meille tulee aika paljon, ja varsinkin on tullut, matalan tuottavuuden maahanmuuttoa, ilman kielitaitoa, lukutaitoa, laskutaitoa. Määrätyissä maahanmuuttajaryhmissä korostuu valtaisasti sosiaalitukien käyttö sekä rikollisuus, myös seksuaalirikollisuus ja väkivaltarikollisuus. Sellainen maahanmuutto on rasite julkiselle taloudelle, ei vähiten koska vankipaikat maksavat paljon. Joka maassa Euroopassa päin vastoin on katastrofin ainekset, kun kansalaiset saavat pian tarpeekseen siitä, kun väkivalta rehottaa kaduilla, turvattomuus lisääntyy, raiskaukset lisääntyvät. Nämä ilmiöt liityvät tilastollisesti maahanmuuttajaryhmiin, näissä ryhmissä on tilastollinen yliedustus, vaikka luvut normitetaan sosioekonomisella asemalla. Pahimmillaan saamaton maahanmuuttopolitiikka ja kriminaalipolitiikka johtavat väkivaltaiseen liikehdintään ja oman käden oikeuteen – sitä emme oikeusvaltiossa halua. On viimeisiä hetkiä kääntää suuntaa. Suomi on aina kaikessa jälkijunassa. Onneksi PS hoitaa tonttinsa.

    Ulkopolitiikka, EU, kansainvaellukset

    Suomi on 5,5 miljoonan ihmisen maa, emme ole suurvalta. Minusta kannattaisi olla pääsääntöisesti melko hiljaa ja surffailla matalalla profiililla. Olemme nyt Natossa. Pidetään huolta puolustuksestamme, ja hoidetaan ensin oma tontti kuntoon. Maailman mannerlaattojen heilahdellessa emme voi paljoa muuta tehdä. Kiina, Venäjä, USA. Toinen kylmä sota.

    EU. Olemme yleisesti ottaen liian lepsuja. Pitäisi uskaltaa sanoa tarvittaessa ei. Luottamuspääoma on illuusiota, kaikki jäsenmaat pelaavat sikaa ja ovat lukeneet Ruhtinaansa. Vahva komissio ei ole aina pienen jäsenmaan etu, sekin on moneen kertaan falsifioitu. EU kehittyy epädemokraattiseen suuntaan funktionaalisen integraation tiellä. Aidosti demokraattisen yhteisön tulisi pistää konventti pystyyn. Perussopimukset on avattava. Nykyinen malli rupeaa olemaan paikka paikoin farssi ja koominen, esim. Ursulan katteeton lupaus 1350 mrd voitelurahasta Trumpille. Euro ei toimi, siitä lienee kaikilla järkiekonomisteilla konsensus. Vaihtoehdot liittovaltio tai eurokrisiien äiti. Tässä en suosi liittovaltiota, koska uskon kansallisvaltioon. Suomi on paras maa meille suomalaisille, taisi sanoa Tyrjän rykmentin komentaja jo 1990-luvulla. Kansallismielisyydessä ei ole mitään pahaa, jos ymmärtää, että kulttuurirelativismi on roskaa. Minusta länsimainen korkeakulttuuri on parempi verrattuna kulttuuriin, jossa pikkutyttöjen häpyhuulet leikataan irti. Osa kulttuureista on surkeita, barbaarisia, primitiivisiä. Siksi pitää olla tarkkana myös maahanmuutossa. Hallitsematon maahanmuutto voi johtaa suomalaisen kulttuurin tuhoutumiseen, kyse on matematiikasta liittyen syntyvyyteen ja evoluutioon.

    Zeitgeist

    On ehkä latteaa ja banaalia sanoa, että hyvät ajat tuottavat heikkoja johtajia, heikot johtajat huonoja aikoja ja huonot ajat hyviä johtajia, jotka tuottavat hyviä aikoja, mutta on tässä ehkä vähän perää. Olemme ehkä veltostuneet kansakuntana. Liian hyvät ajat sotien jälkeen ovat tehneet meistä luksuskuluttajia. Luksuskuluttajina vaadimme vain oikeuksia, vailla velvollisuuksia. Perusoikeuksia, ei perusvelvollisuuksia. Tasa-arvon ideaalia venytetään niin pitkälle, että vain lopputuloksen tasa-arvo kelpaa. Tämä johtaa väkisin sortoon, koska luontainen lopputulos ei ole lopputulosten tasa-arvo. Paremman maailman ideaalia pidetään yllä – aikomukset voivat olla hyvät, mutta onko tosiaan asiat mietitty loppuun, analyyttisesti? Palestiina (onko kylmän sodan kuviteltu yhteisö/masinoitu juttu? ), vihreä liike, eurokommunismi?

    Ettei vaan hyödyllisiä idiootteja ole höynäytetty? Kognitiivinen dissonanssi, kun naiivi uskomus hyvästä ihmiskuvasta menee harhaan. Pahuutta on, ja julmia, valloitushaluisia ideologioita. Tuntuu, että siedämme huonommin epäonnistumista, kritiikkiä, työtä, vaivaa. Sellainen kuva välittyy. Uskon silti, että ihminen on sopeutuvainen. Vaikka faustinen kulttuurimme häviäisi, jotain tulee tilalle, toivoisin, että se kulttuuri olisi hyvä kulttuuri. Moni asia on minusta aika huonossa jamassa verrattuna 1990-luvun ja 2000-luvun alun vuosiin. Pärjäsimme urheilussa, teimme maailmanluokan kännyköitä, musiikkia, emme valittaneet, teimme asioita. Mitä meille on tapahtunut? Suunnan on muututtava, tai joku muuttaa sen meidän puolestamme. Itsemääräämisoikeus lähtee siitä, että pidämme huolta rakkaasta maastamme.

    Ei pidä olla naiivi. Realismi on järkevää, sillä tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

  • Tekoäly ja sähköenergia

    Tekoäly ja sähköenergia

    Tekoälyn historia ulottuu ainakin 1940-luvulle, kun Warren McCulloch ja Walter Pitts kehittivät keinotekoisen matemaattisen hermosolun. Yksinkertainen matemaattinen neuroni vastaa fysiologista neuronia, kun tulkitsemme sooman aktivointifunktioksi, dendriitit syötteeksi ja aksonin tai aksonit ulostuloksi. Systeemiteoriaa siis. Yritän tässä tekstissä selittää lyhyesti esimerkin avulla, miksi tekoäly on sovellettua tilastotiedettä, miksi se kuluttaa sähköä, ja miten se liittyy suurimman uskottavuuden estimointiin tilastotieteessä.

    Modernit syvät neuroverkot ovat karkeasti monimutkaisia verkostorakenteita, jotka on kasattu näistä yksittäisistä matemaattisista hermosoluista. Niitä voi olla miljardeja. Tämä on nykyisen tekoälyn ytimessä. Tarkastellaanpa neuroverkkoa hieman tarkemmin. Ajatellaan, että meillä on n-ulotteinen dendriittinen syötevektori x, ja aktivointifunktio (sooma) f, sekä jokin oppimisaineisto y. Neuroni tekee siis tätä:

    $$\hat{y}=f(w\cdot x)$$

    Lisäksi tarvitsemme jonkin sakkofunktion L, joka kertoo meille, kuinka hyvin tai huonosti neuroni on viritetty. Virityksellä tarkoitan sitä, että neuronilla on n parametria w, jotka muuttavat vektorimuotoista sisääntulodataa skalaariksi jonkin sisätulon avulla. Voimme nyt kuvata neuronin oppimistoimintaa näin :

    $$\min_{w_{i}}L(w_{i};x^{i},y)$$

    Eli neuronin oppimisprosessi tarkoittaa sitä, että neuroni etsii sellaisen parametrivektorin w, joka minimoi sakkofunktion L arvon, kun on annettu syötevektori x ja tavoite y. Monimutkainen neuroverkko voidaan rakentaa tällaisista yksinkertaisista elementeistä, kasaamalla niitä päällekäin ja rinnakkain, toisin sanoen, toisen neuronin sisääntulo vastaa jonkin toisen neuronin ulostuloa jne. Ohessa kuva aiheesta.

    Sakkofunktio on siis joku funktio, joka mittaa ensin poikkeaman tavoitteen ja ulostulon välillä, ja sitten sakottaa sitä. Pohjimmiltaan kyse on funktion approksimoinnista. Halutaan rakentaa sellainen tilastollinen malli, eli neuroverkko, joka replikoi haluttua todellisuutta mahdollisimman hyvin.

    Neuroverkon oppiminen on tilastollista päättelyä

    Ajatellaan, että meillä on jokin aineisto ja ulostulo, joka tuottaa meille tilastollisen otosjakauman todellisista havainnoista tai tavoitteista, merkitään sitä:

    $$P(y\vert x)$$

    Eli tilastollinen jakauma tavoitteille y, kun tiedämme syötteen x. Neuroni on tilastollinen malli, joka vastaavasti tuottaa ennusteena tai ekstrapolaationa jonkin jakauman, kun sillä on tietty parametrisointi w. Merkitään sitä:

    $$Q(y\vert x)$$

    Eli nyt P kuvaa tavoiteltua jakaumaa, ja Q kuvaa mallin tuottamaa jakaumaa. Nyt meidän täytyy määritellä näiden kahden jakauman erotukselle jokin sakkofunktio. Tehdään ensin logaritmimuunnokset, jotta mittakaavat pelaavat paremmin, eli nyt meillä on tarkasteltavana erotus

    $$\log(P)-\log(Q)=\log(\frac{P}{Q})$$

    Ajatellaan nyt pedagogista syistä, että tämä virhetermi täytyy painottaa todellisen maailman havainnoilla, eli voimme ajatella, että siedämme virhettä silloin paremmin, kun todellisen maailman havainto on harvinainen. Voimme määritellä tällöin seuraavan odotusarvon:

    $$L=\int P \log(\frac{P}{Q})dy$$

    Nyt meidän tulisi löytää sellainen mallin parametrisaatio w, joka minimoi kyseisen integraalin.

    Koska ao. integraali on aina ei-negatiivinen, tappiofunktion minimointi on kyseisen integraalin vastaluvun maksimointi, eli

    $$w^{\star}=\arg\max_{w}-\int P \log(\frac{P}{Q})dy$$

    Jaetaan kahteen osaan:

    $$w^{\star}=\arg\max_{w}-\int P \log(P)+\int P \log(Q)dy$$

    Ensimmäinen termi on vain jokin vakio (todellisen jakauman differentiaalientropia), eli päädymme hakemaan maksimia

    $$w^{\star}=\arg\max_{w}\int P \log(Q)dy$$

    Jos oletamme, että voimme viedä derivaattaoperaattorin integraalin sisään, saamme suurten lukujen lain nojalla:

    $$\frac{1}{N}\sum_{n=1}^{N}\nabla_{w}\log(Q(y\vert x,w))=0$$

    Mutta tämä on taas vain välttämätön ehto suurimman uskottavuuden päättelyssä, kun uskottavuusfunktio on Q. Siten tekoälyn oppiminen on ainakin tässä kontekstissa yksinkertaisesti tilastollista päättelyä. Voimme ajatella neuroverkkoa monimutkaisena epälineaarisena regressiomallina, jolla on hirmuinen määrä parametreja, ja parametrit estimoidaan sitten vaikka suurimman uskottavuuden menetelmällä. Suurimman uskottavuuden menetelmä taas perustuu matemaattiseen optimointiin, jolloin jos kohdefunktio on ei-konveksi, sen globaalin optimin löytäminen numeerisesti on hankalaa.

    Luonnon optimointi perustuu stokastiseen gradienttimenetelmään yhdistettynä liikemäärään (Newtonin toinen laki ja kohinaa kvanttitasolla), eli luontokin joutuu painimaan ilmeisesti ei-konveksien optimointiongelmien kanssa.

    Miksi tekoäly kasvaa?

    Visio: tulevaisuudessa meillä on VR-todellisuudessa interaktiivisia elokuvia, joissa voit itse olla elokuvan päähahmo. Tekoäly juonittaa elokuvaa dynaamisesti valintojesi mukaan. Jo nyt tekoäly voi tehdä fotorealistisia videoita. Nämä videot tulevat olemaan mahdottoman suosittuja, ja siksi niitä tullaan myös tekemään. Neuroverkkojen määrä ja koko tulevat olemaan infernaalisen suuria. Vastaavasti karrikoiden olemme tilanteessa, jossa laskentatehoa käytetään enenevissä määrin juuri isojen neuroverkkojen sakkofunktioiden numeeriseen optimointiin. Tekoälyn oppiminen koostuu siis, mutkat suoraksi ajatellen, sellaisesta hyvin monimutkaisen sakkofunktion globaalin optimin etsimisestä, missä voi olla satoja miljoonia neuroneja, ja miljardeja, miljardeja parametreja. Silloin funktio L on todella monimutkainen, ei-konveksi, se elää parametriavaruudessa, jossa voi olla miljardeja parametreja. Kun neuroneja kasataan päällekäin ja ristiin, syvä neuroverkko tekee sakkofunktiosta L todella monimutkaisen. Tämä tarkoittaa uskottavuuspäättelyn näkökulmasta karkeasti teknisesti sitä, että uskottavuusfunktioon liittyvä nk. Fisherin informaatiomatriisi on valtava ja ei-definiitti. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kun jo kvadraattinen optimointi on NP-vaikea, sähköä tulee kulumaan, ja paljon.

    https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/002001909090100C

    Miksi sähköä menee?

    Jatkossa siis erilaiset prosessorit pyörittävät datakeskuksissa vaikkapa stokastista gradienttimenetelmää (SGD) liikemäärällä (Momentum), joka on parhaita numeerisen optimoinnin algoritmeja ei-konveksin optimoinnin kontekstissa. Voimme ajatella, että uskottavuusfunktio on sileä pinta triljoonaulotteisessa parametriavaruudessa, jossa on vuoria ja laaksoja, ja sitten algoritmi yrittää etsiä optimia tuon funktion pinnalla. Stokastiikka auttaa pomppimaan satulapisteiden yli, ja liikemäärä auttaa menemään laakeiden alueiden yli.

    Miksi sähköä ei saada tarpeeksi?

    Datakeskusten sisällä pyörivä ei-konveksi optimointi tietysti nostaa sähkön kysyntää. Tämä taas pitäisi nostaa insentiiviä kasvattaa tuotantoa, mutta tuotannolle on monta pullonkaulaa. Esimerkiksi ydinvoiman tekeminen kestää, luvitus, rakentaminen yms. Toisaalta tuulimyllyjä ei ehkä haluta niin paljon, että niitä on mökkirannat täynnä. Tekoäly tarvitsee nähdäkseni juuri perusvoimaa, koska virtuaalitodellisuudessa ollaan jatkossa enemmän ja enemmän. Matrixin pyöritys ei ole halpaa 🙂

  • Erikoinen funktio

    Erikoinen funktio

    Matematiikassa on monta erikoista funktiota. Yritin keksiä mahdollisimman patologisen, mutta yksinkertaisen funktion. Sellaisen, joka käyttäytyisi jossain mielessä mahdollisimman sairaasti, mutta olisi funktionaaliselta muodoltaan mahdollisimman yksinkertainen. Pohditaanpa tässä keksimääni seuraavaa funktiota:

    $$f(x)=\frac{2\pi}{x}\cos(\frac{2\pi}{x})$$

    Eli funktiolla on singulariteetti origossa. Kun x lähenee origoa, cosinin taajuus (taajuus kasvaa, koska 1/x^2 räjähtää origossa nopeasti)kasvaa rajatta, ja värähtelyn amplitudi kasvaa samoin rajatta. Eli aika rajua on meno origossa. Alla kuva funktiosta.

    On kiintoisaa tutkia mitä tapahtuu, jos otamme funktiosta Mellin-muunnoksen. Mellin-muunnos funktiolle määritellään

    $$\mathcal{M}(f)(s)=\int_{0}^{\infty}x^{s-1}\frac{2\pi}{x}\cos(\frac{2\pi}{x})dx$$

    Saamme (pitkä integrointitehtävä, mutta menee sijoittamalla):

    $$\mathcal{M}(f)(s)=\int_{0}^{\infty}x^{s-1}\frac{2\pi}{x}\cos(\frac{2\pi}{x})dx=(2\pi)^s\sin(\frac{\pi s}{2})\Gamma(1-s)=\pi\frac{\zeta(s)}{\zeta(1-s)}$$

    Eli tämän patologisen funktion Mellin-muunnos on lausuttavissa yksinkertaisesti Riemannin zeta-funktion avulla (0<Re(s)<1). Erityisen mielenkiintoista on, että Mellin-muunnos on erityisellä arvolla

    $$\mathcal{M}(f)(\frac{1}{2})=\pi\frac{\zeta(\frac{1}{2})}{\zeta(1-\frac{1}{2})}=\pi$$

    Eli muunnos antaa arvon pii, kun tarkastellaan sitä kriittisen suoran ja x-akselin leikkauspisteessä. Mellin-muunnos funktiosta on sukulainen Laplacen muunnokselle. Se liittyy Laplace-muunnokseen logaritmisen muunnoksen kautta. Laplace-muunnos on taas Fourier-muunnoksen yleistys, joka kuvaa funktiot taajuustasoon, ajattele vaikka auringon valon hajoamista spektriin, eli sateenkaareksi. Mellin-muunnoksen keksi suomalainen matemaatikko Hjalmar Mellin (1854-1933).

    Riemannin zeta-funktio liityy mm. alkulukujen jakautumiseen, ja siksi tällä patologisella funktiolla saattaa olla myös jotakin tekemistä alkulukujen kanssa. On myös kiinnostavaa tarkastella muunnoksen arvoa kriittisellä suoralla, eli kun

    $$s=\frac{1}{2}+it$$

    Saamme:

    $$\mathcal{M}(f)(\frac{1}{2}+it)=\pi\frac{\zeta(\frac{1}{2}+it)}{\zeta(\frac{1}{2}-it)}$$

    Aika veikeää. Something’s going on! Huomaa kaunis peilaussymmetria osoittajassa ja nimittäjässä.

    Riemannin zeta-funktio lähtee siis perusmuodossaan harmonisen sarjan yleistyksestä, eli

    $$\zeta(s)=\sum_{n=1}^{\infty}\frac{1}{n^s}$$

    Ko. sarja suppenee klassisesti vain, jos s>1, mutta funktion voi jatkaa analyyttisesti koko kompleksitasoon. Matematiikan suurin avoin ongelma liittyy ko. funktion nollakohtiin. Jos voit todistaa, että kaikki ovat kriittisellä suoralla

    $$s=\frac{1}{2}+it$$

    , saat Clay-instituutilta miljoonan dollarin palkinnon. Kyseessä on erittäin vaikea ongelma, eikä minun aivokapasiteettini siihen riitä ainakaan.

    Riemannin zeta-funktio esiintyy teoreettisessa fysiikassa ja matematiikassa laajalti. Se liittyy alkulukuihin mm. siten, että Euler keksi lausua zeta-funktion alkulukujen avulla:

    $$\zeta(s)=\prod_{p}(1-p^{-s})^{-1}$$

    Missä oikealla puolella otetaan siis ääretön tulo kaikkien alkulujen yli. Kovaa settiä.

  • Elävästä voimasta aaltohiukkasdualismiin -luonnonfilosofian kehitys Euroopassa 1600-luvulta 1900-luvun alkuun

    Elävästä voimasta aaltohiukkasdualismiin -luonnonfilosofian kehitys Euroopassa 1600-luvulta 1900-luvun alkuun

    Isaac Newton (1643-1727) kirjoitti vapaasti lainaten seuraavaan tapaan: ”Jos olen nähnyt pidemmälle, johtuu se siitä, että olen seissyt jättiläisten harteilla.”.

    Teoreettista fysiikkaa voitaisiin kutsua myös luonnonfilosofiaksi, sillä useimmat valistuksen kauden ja tieteellisen vallankumouksen ajattelijat olivat yht’aikaisesti filosofeja ja fyysikkoja, matemaatikkojakin. Luonnonfilosofian muutos moderniksi teoreettiseksi fysiikaksi oli asteittainen. Varmaankin on kuitenkin niin, että ennen Kopernikusta, Kepleriä ja Galileita ei ollut varsinaista kunnollista fysiikkaa edes olemassa.

    Ranskalainen analyyttinen filosofi Rene Descartes (1596-1650) tunnetaan yleisesti tiedon rajoja koskevista ajatuksistaan, mutta Descartes oli myös matemaatikko ja fyysikko. Descartes kehitti liikemäärän käsitteen, ja ennakoi liikemäärän säilymislain. Aristoteles oli kuitenkin jo esittänyt antiikin ajalla, että ”Luonto ei tee mitään turhaan.” Aristoteelisessa metafysiikassa teleologialla oli keskeinen painotus. Teleologinen metafysiikka näkyy eritoten yleisnero G.W. Leibnizin (1646-1716) ajattelussa. Leibnizin paras mahdollinen maailma on teesi siitä, että jos ja kun Jumala on olemassa, täytyy tämän maailman olla paras mahdollinen maailma. Vaikka näemme pahuutta ja kärsimystä, voi olla niin, että emme pysty näkemään kaikkia kausaliteetteja asioiden välillä, joten emme pysty ymmärtämään, miksi kaikki on tarpeellista kokonaisuuden kannalta. Parhaan mahdollisen maailman pitäisi siis näkyä myös luonnonlaeissa. Leibniz varmastikin myötävaikutti paljon siihen, että myöhemmin fysiikassa on otettu käyttöön nk.vaikutusperiaatteet.

    Leibniz tunnetaan toki hänen ajatuksestaan ’parhaasta mahdollisesta maailmasta’, mutta Leibniz kirjoitti myös tarkemmin luonnonperiaatteista esimerkiksi esseessään Tentamen anagogigum (1696): […täydellisyyden periaate ei rajoitu pelkästään yleiseen vaan ulottuu olioiden ja ilmiöiden yksityiskohtiin ja muistuttaa siinä optimaalisten muotojen metodia, eli muotojen, jotka esittävät maksimin tai minimin.] Leibnizin esseessä näkyy selvästi finaalisten syiden arkkitehtoniikka, mikä periytyy varmaankin paljolti aristoteelisesta metafysiikasta. Vuodesta 1695 alkaen Leibniz oli kirjoittanut elävästä voimasta (vis viva), eli suureesta:

    $$mv^{2}$$

    Leibnizin mukaan elävä voima säilyy universumissa. Toisaalta samassa esseessään ”Specimen dynamicum” hän esittää myös kuolleen voiman käsitteen (vis mortua). Leibniz ei käsittääkseni vielä päässyt pohdinnoissaan tämän pidemmälle. Elävä voima vastaa klassista kineettistä energiaa, ja kuollut voima vastaa potentiaalienergiaa. Mekaniikka on tanssia elävän ja kuolleen voiman välillä.

    Ranskalainen matemaatikko ja fyysikko Emilie du Chatelet (1706-1749) teki mittauksia putoavilla kappaleilla, ja muotoili energian säilymisperiaatteen. Chatelet oli myös intellektuellikirjoittaja Voltairen rakastajar, ja hänellä oli mittavaa kirjeenvaihtoa mm. Leonhard Eulerin (1707-1783) sekä Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n (1698-1759) kanssa. Chatelet’n kirjeenvaihto ei ole säilynyt kuin osin, joten emme tiedä tarkkaan, mikä Chatelet’n vaikutus on ollut myöhempään fysiikkaan ja luonnonfilosofiaan. Chatelet käänsi Newtonin Principian ranskaksi, ja spekuloi mm. johdannaisilla. Erittäin edistyksellinen nainen 1700-luvun Euroopassa! Suomalainen säveltäjä Kaija Saariaho (1952-2023) on säveltänyt Chatelet’n innoittamana oopperan Emilie.

    Pienimmän vaikutuksen periaate

    Ranskalainen Maupertuis esitti viimein vuonna 1746 metafyysis-teologisen periaatteensa luonnonlaeista. Tämä pienimmän vaikutuksen periaate sanoi, että luonto toimiessaaan minimoi määrätyn suureen, joka on Maupertuis’n mukaan:

    $$\min \int mvds$$

    Maupertuis edisti Newtonin ajatuksia, ja toimi Preussin tiedeakatemian johtajana. Suomessa Maupertuis tunnetaan etenkin maan muodon mittaajana, hänen retkikuntansa teki tutkimusmatkan Tornionlaaksoon 1730-luvulla, ja Maupertuis osoitti maan olevan litistynyt navoiltaan. Newtonilainen maailmankuva sai vahvistusta. Maupertuis kirjoitti myös evoluutiosta, seksuaalisuudesta ja monesta muusta luonnofilosofisesta kokonaisuudesta.

    Voltaire riitautui Maupertuis’n kanssa, sillä ilmeisesti he olivat molemmat kiinnostuneita eroottisessa mielessä samasta naisesta, juuri Emilie du Chatelet oli heidän intohimonsa jaettu kohde. Voltaire syytti Maupertuis’n plagioineen pienimmän vaikutuksen periaatteen, ja Samuel König (1712-1757) väitti Maupertuis’n varastaneen idean Leibnizilta. Toki Leibniz oli tukenut mm. Fermat’n ajatuksia valosta ja optiikasta, mutta edelleen Maupertuis on ensimmäinen, joka on todistetusti esittänyt periaatteen selkeässä, matemaattisessa muodossaan. Periaate siis sanoo, että kappale kulkee sellaista polkua, joka minimoi yllä esitetyn integraalin arvon. Myöhemmin nerokas matemaatikko Euler ja italialainen matemaatikko Joseph-Louis Lagrange (1736-1813) jalostivat pienimmän vaikutuksen periaatetta. Pienimmän vaikutuksen periaate sai muodon

    $$\min \int (T-V)dt$$

    Missä integroitava lause on kineettisen energian T ja potentiaalienergian V erotus. Nyt integroimme pienten aikadifferentiaalien suhteen. Integroitavaa lausetta kutsutaan Lagrangiaaniksi. Voimme merkitä:

    $$L=T-V=\frac{1}{2}mv^2-V(x)$$

    Optimaalisuusyhtälö yllä olevan tehtävän ratkaisuna on täsmälleen Newtonin toinen laki, eli

    $$F=ma$$

    Siirtyminen duaaliin

    Usein on hyödyllistä pohtia erilaisia ’duaalipareja’, hyvä ja paha, mies ja nainen jne.. Fysiikassa erityisen hyödyllinen ’duaali’ on kokonaisenergia. Kutsumme sitä Hamiltoniaaksi keksijänsä mukaan.

    $$H=p\frac{dq}{dt}-L$$

    William Rowan Hamilton (1805-1865) oli irlantilainen matemaatikko ja fyysikko. Hamiltoniaani, H, on systeemin kokonaisenergia, ja p on kanoninen liikemäärä, q on kanoninen koordinaatti. Kyseessä on näppärä temppu, jolla saamme esitettyä mekaniikan probleeman ’duaaliavaruudessa’. Hamiltoniaani on siis Lagrangiaanin ns. Legendre-duaali. Adrien-Marie Legendre (1752-1833) oli ranskalainen matemaatikko. Teoreettisen fysiikan opiskelijat törmäävät Hamiltonin mekaniikkaan yleensä teoreettisen mekaniikan kurssilla.

    Klassisessa mekaniikassa voidaan osoittaa tietyin ehdoin, että kanoninen liikemäärä on:

    $$p=\nabla S$$

    Missä S on stationäärinen arvo optimoitavalle integraalille, kuten on yllä esitetty. Kolmio tarkoittaa gradienttioperaattoria, eli derivaattaoperaattoria kanonisten koordinaattien suhteen.

    Hamiltonin funktio saadaan siis muotoon:

    $$H=\nabla S \frac{dq}{dt}-L$$

    Toisaalta voimme tarkastella Hamiltonin pääfunktion kokonaisaikaderivaattaa, per määritelmä:

    $$\frac{dS}{dt}=\nabla S \frac{dq}{dt}+\frac{\partial S}{\partial t}$$

    Koska pääfunktion kokonaisaikaderivaatta on systeemin Lagrangiaani, ja toisaalta sijoittamalla pääfunktion gradientin sisältämän termin yllä, saadaan ensin:

    $$L=\nabla S \frac{dq}{dt}+\frac{\partial S}{\partial t}$$

    Eli:

    $$\frac{\partial S}{\partial t}+\nabla S \frac{dq}{dt}-L=0$$

    Tästä saadaan heti:

    $$\frac{\partial S}{\partial t}+H(q,p)=0$$

    Tämä niin sanottu Hamilton-Jacobi -yhtälö on epälineaarinen osittaisdifferentiaaliyhtälö, ja se on monin tavoin mielenkiintoinen. Derivoimalla sitä kanonisen koordinaatin suhteen siitä saadaan heti Newtonin toinen laki. Se voidaan kirjoittaa yksinkertaisesti näin:

    $$\frac{\partial \nabla S}{\partial t}+\nabla H(q,p)=0$$

    Eli saamme

    $$\frac{\partial p}{\partial t}+m\nabla v v=-\nabla V$$

    Eli

    $$\frac{dp}{dt}=-\nabla V$$

    Sanoin: liikemäärän kokonaisaikaderivaatta on verrannollinen potentiaalienergian negatiiviseen gradienttiin. Tämähän on siis Newtonin toinen laki jälleen. Emme tarvinneet edes varsinaisia Hamiltonin yhtälöitä, jotka ovat Hamilton-Jacobi -osittaisdifferentiaaliyhtälön ns. karakteristiset yhtälöt.

    Hamiltonin yhtälöt vastaavat mekaniikan ”hiukkastulkintaa”, koska ne ovat

    $$\frac{dq}{dt}=\frac{\partial H}{\partial p}$$

    Sekä

    $$\frac{dp}{dt}=-\frac{\partial H}{\partial q}$$

    Alempi yhtälö on jälleen Newtonin toinen laki. Nämä yhtälöt vastaavat alkuperäisen Euler-Lagrangen stationaarisuusehtoa :

    $$\frac{\partial L}{\partial q}-\frac{d}{dt}\frac{\partial L}{\partial \dot q}=0$$

    Joka on samoin Newtonin toinen laki!

    Emmy Noether (yllä, 1882-1935) on ehkä suurin naispuolinen teoreettinen fyysikko. Noether kehitti syvällisen linkin olioiden symmetrian ja säilymislakien suhteen. Keksin, miten Noetherin teoreemat näkyvät helposti Hamilton-Jacobin teoriassa. Voimme derivoida Hamilton-Jacobin yhtälön ajan suhteen, jolloin saamme:

    $$\frac{d}{dt}\frac{\partial S}{\partial t}+\frac{dH}{dt}=0$$

    Jos nyt yhtälön ensimmäinen termi häviää, Hamiltoniaani, eli systeemin kokonaisenergia on ajasta riippumaton vakio. Jos pääfunktion osittaisderivaatta ajan suhteen kommutoi kokonaisderivaatan kanssa, (näin on, mutta ei yleisesti), saamme

    $$\frac{\partial }{\partial t}\frac{dS}{dt}+\frac{dH}{dt}=0$$

    Koska pääfunktion ajan kokonaisderivaatta on Lagrangiaani, saamme:

    $$\frac{\partial L}{\partial t}+\frac{dH}{dt}=0$$

    Eli jos Lagrangiaani on symmetrinen ajan suhteen (ei riipu eksiplisiittisesti ajasta) –> systeemin kokonaisenergia säilyy. Tämä on Noetherin teoreema hyvin lyhesti osoitettuna.

    Aalto vai hiukkanen?

    Entä aaltohiukkasdualismi? Valolle oli annettu aaltotulkinta sen jälkeen, kun Maxwellin kenttäyhtälöistä oli löydetty tyhjiöratkaisuina aaltoyhtälöt. Siitä saimme radioaallot ja sähkömagneettisen säteilyn, tietoyhteiskunnan. Max Planck (1858-1947) ja Albert Einstein (1879-1955) selittivät ja osoittivat vuosisadan alussa, että valolla on aaltoluonteen lisäksi hiukkasluonne, ja toisaalta herttua Louis de Broglie (1892-1987) postuloi aineaallot väitöskirjassaan vuonna 1924. Erwin Schrödinger (kuvassa, 1887-1961) julkaisi Schrödingerin aaltoyhtälön vuonna 1926.

    Dualismi on helpohko mieltää matemaattisesti Hamilton-Jacobin teorian kautta: olion hiukkasominaisuudet vastaavat derivoitua Hamilton-Jacobin yhtälöä, ja aalto-ominaisuudet vastaavat taas alkuperäistä Hamilton-Jacobin yhtälöä. Tämä oli Schrödingerin lähtökohta Schrödingerin yhtälön johdossa. Samoin otin sen lähtökohdaksi omassa väitöskirjassani, tosin hyödynsin yleisempää Hamilton-Jacobi-Bellmann -osittaisdifferentiaaliyhtälöä.

    Tämä on kvanttimekaniikan ydintä, ja sitä ei ymmärretä vieläkään. Empiirisesti on kuitenkin selvää, että valo ja varaus jakavat ainakin seuraavat ominaisuudet:

    1. Molemmat synnyttävät tilastollisen interferenssikuvion kaksoisrakokokeessa.
    2. Yksittäiset fotonit ja yksittäiset elektronit käyttäytyvät kuin hiukkaset, mutta tilastollisesti fotonisuihku ja elektronisuihku käyttäytyvät kuin aallot, ne muodostavat varjostimelle interferenssikuvion.
    3. Molemmat käyttäytyvät ikään kuin satunnaisprosessin alla.

    Käsitykseni mukaan Hamilton-Jacobi -yhtälö kuvaa käsitteellisesti aaltohiukkasdualismia. Sen perusmuotoinen pääfunktio vastaa aaltorintamaa tai -vaihetta, ja sen derivoitu versio (Newtonin toinen laki vastaa geometrista optiikkaa ja hiukkastulkintaa). Relativistinen kvanttimekaniikka voidaan esittää satunnaisprosessin avulla, jolloin linearisoituna testihiukkasen ”pääfunktiosta” saadaan kaikki kvanttimekaniikan perusyhtälöt: Stuckelbergin aaltoyhtälö, Diracin yhtälö, Klein-Gordonin yhtälö, sähköttäjän yhtälöt, Schöringerin yhtälö limeksenä epärelativistessa tapauksessa. Johdin nämä väitöskirjassani:

    https://www.nature.com/articles/s41598-019-56357-3

    Alla on yksittäisten fotonien kanssa tehty kaksoisrakokoe:

    Yksittäisillä elektroneilla tehtiin vastaava kaksoisrakokoe vasta vuonna 2013! Ja tulokset vastaavat täysin valolla tehtyjä kokeita Hamamatsun toimesta.

    https://iopscience.iop.org/article/10.1088/1367-2630/15/3/033018

    Eli: koska valo ja alkeisvaraus käyttäytyvät täysin samoin kaksoisrakokokeessa, on syytä epäillä, että varaus on myös osin sähkömagneettista säteilyä, koska valo on sähkömagneettista säteilyä, Maxwellin yhtälöiden aaltoyhtälöt kertovat tämän.

    Aaltohiukkasdualismia on vaikea ymmärtää. Empiiristen tutkimusten perusteella oma alustava tulkintani menee jotenkin tähän tapaan:

    Valo ja materia on pohjimmiltaan rakennettu samasta substanssista, ja molemmat ovat pohjimmiltaan jotakin aaltoilevaa. Hiukkashavainnot selittyvät samoin kuin valon aaltoluonne näkyy geometrisessa optiikassa ’säteinä’, vaikka valo on pohjimmiltaan aaltoliikettä. Kvantittuminen liittyy seisoviin aaltoihin ja Fourier-sarjoihin. Varaus ja materia eivät siis syvemmällä todellisuuden tasolla ole erillisiä objekteja, vaan kaikki universumissa on yhtä. Minusta tämä ykseys moneudessa on esteettisesti tyydyttävin tulkinta. Uni-verse! Sana on täydellinen kuvaamaan todellisuutta. Olevainen on nähdäkseni aika-avaruus itse, josta syntyy kaikki ilmiöt. Varaus, massa, liike, valo, säteily, vuorovaikutus. Kaikki universumin tanssia. Hiljattain julkaistussa artikkelissa tämä kaikki näkyy mukavasti.

    https://thedebrief.org/einsteins-unified-field-theory-realized-new-theory-unites-electromagnetism-and-gravity-through-geometry

  • EU at crossroads

    EU at crossroads

    Fiscal policy and economic policy coordination more generally are becoming ever more important in the Economic and Monetary Union (EMU) of the EU, as we are witnessing the possible end of low interest rates on government bonds. There are signs in the bond markets that the investors are pricing in a permanent shift in the expectations concerning inflation dynamics. This is possibly due to the high levels of government debt, given 50 years of fiat-currency after the collapse of the Bretton Woods system. Moreover, the recent surge of defence spending is in the cards to add more stress to government finances in EU Member States, stemming from justified geopolitical concerns. Furthermore, ageing is a heavy factor here eroding fiscal sustainability as well. Debt levels are indeed on the rise, and EU is economically weak, politically weak. Even individual Member States are experiencing chronic fiscal degeneration, and credit ratings are evaporating, even in the US.

    At the same time, there is no clear shared European identity, vision or view, nor the will to move forward to joint spending and large scale, permanent eurobond issuance. This is because Member States, at least some of us, want to stay as independent, sovereign nation-states – EU suffers from a de facto democratic legitimacy gap. The current turmoil in international relations provides the perfect opportunity, however, for the EU elites to move forward towards a fiscal federation. As the international role of the dollar as the reserve currency, primus inter pares, is eroding, central bankers in the EU are eager to boost the role of the euro as well. The elite wants to move forward, but the people resist. At least to a sufficient degree, as major decisions require unanimity.

    We will see whether the new coalition in Germany will pivot. I have my doubts. The EU cannot and should not become a federal superstate without a Treaty change. Functional integration is perverse and wicked.

    All this will likely have an impact on perceived debt sustainability for all Member States of EU, and fiscal rules will not save us.

    Fiscal rules and the ghost of Delors are the other side of the issue

    The fundamental rules governing public debt and deficits in EU are laid down in the primary legislation of the EU. The Treaty on Functioning of the European Union (TFEU) provides that Member States’ public debt ratios shall not exceed 60 % of GDP and public deficits shall not exceed 3 % of GDP. Article 126 of TFEU and the reference values in the protocols of the TFEU are the basis on which relevant secondary legislation provides further legally binding regulations. Various complex set of codes of conduct give further guidance on how to interpret and operationalize the complex set of rules. The rules have been modified recently, and the MTO has been replaced etc. The essence of the rules still remains.

    Given that the historical record concerning the effectiveness of fiscal rules in the EU is debatable at best, one might argue whether fiscal rules are needed in the first place. There is, however, some evidence that fiscal rules have had some effect in terms of steering national budgetary developments. Due to impediments concerning orderly sovereign debt restructuring however, fiscal rules or at least policy incentives in some form will likely be needed in the future as well, as sovereign debt restructurings might prove to be difficult and cause unexpected consequences for the Euro area as a whole. On the other hand, a full convergence process where one-size-fits all monetary policy would actually work in the Euro area ideally is hard to imagine any time soon. This would be the ideal state of affairs. One price of money and monetary policy across the Euro area means currently too low interest rates for some, and too low risk premia for others. Ultimately, the divergences in competitiveness, differences in productivity together with weak mobility of labour and capital across Member states are the fundamental roots of economic challenges in EMU. It should be remembered nevertheless that the Euro area and EMU are essentially politically motivated constructions.

    In terms of fiscal policy coordination and economic governance, the question of expert rules vs. democratic accountability is another important issue when considering what kind of centralized economic governance is politically sustainable in the long run in EU. One of the problems with fiscal rules is indeed that fiscal policy is at the core of coercive power of national politics. The national parliaments in Member states hold the power to tax, borrow and to spend.  Budgetary power is the crown jewel of national parliaments in Member states. Democratic legitimacy for any fiscal policy must ultimately come from the accountability of the relevant political decision-makers. This is the essence of the principle of subsidiarity in terms of political accountability and democratic legitimacy. On the other hand, if fiscal policy powers are taken away de facto from national governments and national parliaments, then accountability, economic or political, should not reside at the national level either. This problem is at the heart of EMU.

    If one wants to restore fiscal powers and political accountability back to national parliaments, then one should have some credible mechanism to restructure sovereign debt in times of crisis without having to resort to excessively intrusive EU-wide financial assistance programs like for example in Greece in 2010-2015. This approach goes hand in hand with the reasoning of market discipline, in which bond markets would discipline the Member states from spending recklessly. As democratic accountability cannot be easily extended to the Council of the EU or to the Eurogroup or the European Commission or even to the European Parliament, one can argue that the de jure and de facto fiscal powers of these institutions should be rather constrained.

    In spite of theoretical feasibility of any fiscal rule, it can be argued that national fiscal policies cannot be guided perfectly with some exogenous technical rules based on theoretical inter-temporal solvency considerations. On top of this challenge, the real problem is political in nature: coercive fiscal rules dictated by the European Commission and Council of the EU can be divisive, as the Council for example as a whole is not accountable to a given electorate in a  given Member State. This democratic legitimacy gap cannot be solved with any particular technical solution as regards the design of fiscal rules. That is why compliance could be more fruitfully be linked to positive incentives instead.

    The lack of legally binding fiscal rules would require substantial increase of market discipline in order to limit moral hazard and to prevent excessive deficits, which could be supported for example by constraining the powers of the ECB/Eurosystem to conduct idiosyncratic bond buyings directed towards any single Member state. In practice, the Treaty could be amended in such a way that there would be clear provisions on the limits of the Asset Purchase Programme (APP) and Outright Monetary Transactions (OMT). Perhaps the ESM could play a role here with its ECCL program, at least in terms of conditionality.

    In the Euro area, impediments to orderly sovereign debt restructuring can make market discipline incredible. If there is no credible alternative to bailouts, investors will assume that ultimately sovereign debt is bought or refinanced by the local central bank or other official party. This will in turn make it possible for Member States to take on more debt, as the credit risk premia are kept low due to the impression that sovereigns will be rescued financially. This potential moral hazard could lead to loss of monetary independence, inflation and other disruptions in the Euro area.

    Banking, Saving and Investments Union

    In order to foster orderly debt restructuring and credibility of market discipline, prudential regulation of banks should be improved with provisions to require banks hold sufficient amount of capital against sovereign credit risk. One of the main challenges for financial stability and orderly sovereign debt restructuring in the Euro area is the so-called vicious loop between banks and sovereigns. One key feature of this vicious loop is that domestic banks in the Member States are heavily exposed to credit risk of their domestic government. This can mean that while the perceived credit risk of a Member State is increased due to for example excessive government debt or deficits, the solvency of the banks within the Member State is deteriorated as a result, which in turn means more risk for the government. The additional risk comes from the perception that the financial market assumes that the balance sheet of the sovereign is used at least partly to bail-out the banks. Partly due to this, Banking Union was established in the Euro area in 2013 with its common supervision (ECB) and common resolution fund (Single Resolution Fund), although a common deposit insurance scheme is still missing. Debt restructurings become very difficult when the domestic banking sector cannot sustain the write-off of its sovereign exposures. Finance ministers of the EU (Eurogroup in extended format) are still discussing on how to mitigate the vicious loop by considering amending prudential regulation in terms of capital requirements for sovereign bonds. Currently, the EU legislation does not generally require banks to hold capital against credit risk from EU sovereigns. Contractual terms in EU sovereign bonds should be further optimized as well so that collective action clauses would mitigate the so-called creditor coordination problem. One major impediment in terms of orderly sovereign debt restructuring could be contagion to other vulnerable Member States.

    ..And joint EU spending and debt issuance is the other side

    The way things are evolving, it surely seems that new incentives are being created. For example, the European Commission might be thinking that joint EU -level lending or spending might benefit from a permanent carve-out in terms of deficit book-keeping. As the fiscal sustainability of the US is eroding, there are clearly signs that there is a gathering will and momentum to boost the international role of the euro (to make it a credible reserve currency/safe asset). Creating a reserve currency means that one needs deep and liquid capital markets, lots of AAA -rated bonds with regular issuance, and so forth. This boils down to the 1960’s, when Robert Triffin proposed that a reserve currency needs debt and thus deficits. Joint spending at the EU level allows the Commission to issue Eurobonds, so that is why we can expect further proposals along the lines of the NGEU.

    For example, the European Commission might be tempted to propose and establish a joint macroeconomic stabilization function within the Multiannual Financial Framework of EU and thus within the EU budget itself. Labeling it as defence spending would surely alleviate the political concerns of many. Marketing is important in politics as well. For example, a pimped Next Generation EU II (NGEU II) could be launched to cater for this more permanent possibility. Due to the Corona crisis, an EU-wide recovery fund Next Generation EU was decided by the Heads of State or Government in the European Council in July 2020. NGEU allows the European Commission to issue bonds on the capital markets to fund recovery in the EU with a total face value of around 800 billion euros. As part of the agreement, it was agreed also that the Commission would propose new Own Resources for the EU to pay back the bonds issued. Such new Own Resources could be based on Emission Trading Scheme revenues, Carbon Border Adjustment Mechanism or on a digital tax on companies. The vehicle was a functional and a political failure, but it will not prevent the Commission to propose another such arrangement in the near future. The problem is, that any joint spending should be theoretically smart, and this means that any joint spending should mean something like European public goods. What are these without provisions in the primary legislation on common defence etc?

    From a purely legalistic point of view, the limits of the Treaties have been already breached and extending the current volume of the EU budget substantially, and allowing the EU to permanently borrow from capital markets would be a substantial change in the competencies of the EU, and thus would require a Treaty change. At the very minimum, access to such a macroeconomic stabilization /joint spending tool/function should require confirmed compliance with the fiscal targets as set out for example via the present approach. Participation should be completely voluntary, so that annual contributions to finance the scheme through Own Resources /payback would need to be strictly voluntary as well. These functional changes in the financial architecture of EU would likely require substantial changes in the Treaty. Another option for the Commission is to go via the intergovernmental route, but sticking with the EU remit is preferred by EU institutions.

    https://www.politico.eu/article/europe-russia-donald-trump-vladimir-putin-war-and-joint-bonds-united-europe

    Hit the road, Jack

    The debate on a fiscal union of EU, i.e. the future of economic policy and fiscal policy coordination and the possible need to establish a central fiscal capacity in EMU, has been on-going for many years. Especially relevant question is whether a fiscal stabilization function could be established to smoothen idiosyncratic shocks in individual Member States. Symmetric shocks can be handled using monetary policy.

    Current secondary legislation includes provisions to sanction Member States if there is severe non-compliance. However, these sanctions have never been used. Indeed, for political reasons it is unlikely that direct sanctions could be credibly instated in the first place. Politically, it could be easier to establish criteria to have an access to a macroeconomic stabilization function based on compliance, than to try to penalize Member States directly using deposited fines or other penalties. Such an incentive scheme could be based on the principles of a fair insurance – the pay-off from the insurance scheme should depend on the past behaviour of the policy holder. In various insurance policies it is common that the first-loss cost depends on the past behaviour of the policy holder. From the perspective of smaller ”frugal” Member States it is clear that for any joint macroeconomic stabilization criteria to become reality, strict conditionality will likely be needed . I doubt that even with the new coalition in Berlin things will be easy, when it comes to Eurobonds and joint spending on defence. The recently adopted SAFE instrument is tiny, and it is providing loans for Member States, not grants.

    The Economic and Monetary Union will remain incomplete for the foreseeable future. This does not however mean that improvements cannot be agreed on. The key balancing act is how to balance risk sharing, good incentives and market discipline. On the other hand, risk sharing must be constitutional in terms of national parliaments and democratically legitimate. If fiscal rules are more flexible, non-binding and differentiated across Member States, likely from a political point of view, market discipline needs strengthening. Ultimately, the future of any sort of fiscal union is a compromise between all Member States, and therefore it needs to strike the right balance. There is no general will towards a proper federal EU.

    One option to support market discipline would be to amend the competencies of the ECB in such a way that the Eurosystem could not buy government bonds without a limit. Currently, the yield curve reflects predominantly the unconventional monetary policy stance of the ECB. If the actors and investors in the capital markets assume that the central bank will ultimately buy bonds of Member States with solvency risks, the functioning of market discipline could be impaired. Moreover, it has been documented that the large scale buying activity of Eurosystem might also increase the imbalances in the TARGET2-settlement system in the Eurosystem (Bundesbank 2018). These imbalances might cause large budgetary risks for Member States in case that the dissolution of the Euro area cannot be ruled out (Bundesbank 2018). Risks stemming from monetary policy operations – direct or indirect – are substantially more opaque compared to for example liabilities stemming from the NGEU. Therefore, from the point of view of the Commission, it could be tempting to try to contain the risks in monetary policy operations via establishing a joint macroeconomic stabilization function instead within the EU legislative framework. If Germany and France among with perhaps Italy and Spain find a common tune, things might go forward as soon as July this year, when the new MFF proposal is adopted by the Commission.

    All and all, it seems that the fiscal union architecture would need preferably amendments in the primary legislation of the union. The present daydream model of the EU elite for a soft, incentivizing fiscal rule combined with a macroeconomic stabilization function within the EU budget would be hardly compatible with the current provisions of the Treaties. Similarly, the European Stability Mechanism and the  NGEU would be better anchored via explicit provisions in the TFEU, and also any changes to the competence of the ECB or the ESCB would likely require a Treaty change as well.

    I do not think that any new joint spending scheme is useful without a Treaty change. To launch an intergovernmental process, on amending the Treaties would give every Member State a fair possibility to set the limits to fiscal integration of the EU. Those Member States who want further fiscal integration and a proper federation of EU states, can go forward, and others can stay out. The system of Own Resources is key, as it is a precursor of taxing powers for the EU, and taxing powers are essential, if the EU wants to become a superstate, like the US. The Multiannual Financial Framework is the other side of the coin. Given the geopolitical weather, most likely the route that the EC will take, is to propose a large defence spending fund, to fund joint procurement. As the NGEU had its piloting phase, SURE, the future joint defence financing vehicle has a precursor in SAFE. The key moment in terms of political decision making is in 2027, when the MFF must be agreed by the European Council. Let’s see what the summer brings.

    SOME REFERENCES

    (Benassy-Quere et al 2018) Benassy-Quere, A., M. Brunnermeier, H. Enderlein, E. Fahri, M. Fratzscher, C. Fuest, P.-O. Gourinchas, P. Martin, F. Pisani, H. Rey, I. Schnabel, N. Veron, B. Weder Di Mauro. 2018. Reconciling Risk Sharing and Market Discipline: A Constructive Approach to Euro Area Reform. CEPR Policy Insight 91.

    (Blanchard 2019) Blanchard, Olivier. 2019. Public debt and low interest rates. American Economic Review 109: 1197–229. [Google Scholar] [CrossRef]

    (Bhatt and Kishor 2017) Bhatt, Vipul, N. Kundan Kishor, and Jun Ma. 2017. The impact of EMU on bond yield convergence: Evidence from a time-varying dynamic factor model. Journal of Economic Dynamics and Control 82: 206–22. [Google Scholar] [CrossRef]

    (Bucheit et al 2019) Bucheit, Lee, Guillaume Chabert, Chanda DeLong, and Jeromin Zettelmeyer. 2019. How to Restructure Sovereign Debt: Lessons from Four Decades. Working Paper19-8. Washington, DC: Peterson Institute for International Economics. [Google Scholar]

    (Bucheit et al 2018) Buchheit, Lee C., and Mitu. G. Gulati. 2018. Sovereign debt restructuring in Europe. Global Policy 9: 65–69. [Google Scholar] [CrossRef]

    (Bundesbank 2018) Bundesbank 2018, Asset purchases have significant impact on TARGET2 balance, https://www.bundesbank.de/en/tasks/topics/asset-purchases-have-significant-impact-on-target2-balance-762952

    (Checherita-Westphal and Domingues Semeano 2020) Checherita-Westphal, Cristina, and João Domingues Semeano. 2020. Interest Rate-Growth Differentials on Government Debt: An Empirical Investigation for the Euro Area. Working Paper Series; Frankfurt am Main: European Central Bank. [Google Scholar]

    (Dawson and Maricut-Akbik 2021) Dawson, Mark & Adina Maricut-Akbik (2021) Procedural vs substantive accountability in EMU governance: between payoffs and trade-offs, Journal of European Public Policy, 28:11,1707-1726,DOI: 10.1080/13501763.2020.1797145

    (Debrun and Jonung 2019) Debrun, X and L Jonung. 2019. Under threat: Rules-based fiscal policy and how to preserve it, European Journal of Political Economy 57(C): 142-157.

    (De Grauwe 2013) De Grauwe, P. The European Central Bank as lender of last resort in the government bond markets.CESifo Econ. Stud. 59 (2013): 520–535. [Google Scholar] [CrossRef]

    (De Jong and Gilbert 2020) De Jong, Jasper F.M., Niels D. Gilbert. 2020. Fiscal discipline in EMU? Testing the effectiveness of the Excessive Deficit Procedure. European Journal of Political Economy 61, https://doi.org/10.1016/j.ejpoleco.2019.101822

    (Ehrmann and Fratzscher 2017) Ehrmann, Michael, and Marcel Fratzscher. 2017. Euro area government bonds–Fragmentation and contagion during the sovereign debt crisis. Journal of International Money and Finance 70: 26–44. [Google Scholar] [CrossRef]

    (European Fiscal Board 2021) European Fiscal Board. 2021. 2021 Annual report of the European Fiscal Board.  https://ec.europa.eu/info/publications/2021-annual-report-european-fiscal-board_en

    (Jonung and Drea 2010) Jonung, L. and  Drea, E. 2010. It can’t happen, it’s a bad idea, it won’t last: US economists on the EMU and the Euro, 1989–2002. Econ J. Watch 7 : 4–52. [Google Scholar]

    (Kamps and Leiner-Killinger 2019) Kamps, Christophe and Leiner-Killinger, Nadine. 2019. Taking Stock of the EU Fiscal Rules over the Past 20 Years and Options for Reform, JahrbücherfürNationalökonomie und Statistik, vol. 239, no. 5-6, 2019, pp. 861-894. https://doi.org/10.1515/jbnst-2018-0090

    (Leiner-Killinger and Nerlich 2019) Leiner-Killinger, Nadine and Nerlich, Carolin. 2019. Fiscal rules in the euro area and lessons from other monetary unionsEconomic Bulletin Articles, European Central Bank, vol. 3.

    (Mundell 1961) Mundell, R. 1961. A theory of optimum currency areas. AmericanEconomic Review 51: 657–665. [Google Scholar]

    (Sargent and Wallace 1981) Sargent, Thomas J., and Neil Wallace. 1981. Some unpleasant monetarist arithmetic. Quarterly Review 5: 1–17. [Google Scholar] [CrossRef]

    (Schoeller 2021) Schoeller, Magnus G. 2021. Preventing the eurozone budget: issue replacement and small state influence in EMU, Journal of European Public Policy,28:11,1727-1747,DOI: 10.1080/13501763.2020.1795226

  • Karl Marx vs. neoklassinen kansantaloustiede

    Karl Marx vs. neoklassinen kansantaloustiede

    Klassinen taloustieteilijä Karl Marx (1818-1883) on tunnettu ennen muuta ’riistoteoriastaan’. Avaan tässä kirjoituksessa hieman sitä, miksi Marxin riistoteoria on väärässä, kansantaloustieteellisestä näkökulmasta. Marxin koko poliittinen ekonomia nojaa riistoteoriaan, joten kun se on väärin, on koko teoria heikolla pohjalla. Eli jos teorian aksioomat ovat pielessä, myös teorian teoreemat ovat pielessä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kapitalismi ei romahtanut. Koska kapitalismi ei romahtanut, voidaan epäillä aksiomatiikkaa (modus tollendo tollens). Toisaalta induktion ongelman vuoksi emme voi olla varmoja kapitalismin kestävyydestä, mutta vilkaistaanpa aksioomia, vaikka en marxisti olekaan.

    Marxin perusjaottelussa hyödykkeellä on käyttöarvo ja vaihtoarvo. Käyttöarvo on hyödykkeen ostajan kokema arvo, ja vaihtoarvo on hyödykkeestä saatu raha myytäessä se. Marxin käyttöarvo vastaa löyhästi kulutuksen tuottamaa hyötyä kansantaloustieteen modernissa teoriassa. Vaihtoarvo vastaa suhteellista hintaa markkinoilla. Marx ajatteli, että kapitalistille työläinen on hyödyke, ja näin työläisellä on käyttöarvo.

    Marxin Pääomassa I riistoteoriaa kuvataan oleellisesti nimellisin suurein. Marxin riistoteoriaa voidaan kuvailla lyhyesti tähän tapaan: kapitalistin tuottamalla hyödykkeellä on vaihtoarvo, jonka valmistukseen käytetään työvoimaa ja reaalista pääomaa. Koska kapitalisti tekee voittoa, Marx päättelee, että kapitalisti riistää työläistä. Marx dekomponoi lopputuotteen arvon tuotannontekijöiden yhteenlaskettuun käyttöarvoon C, sekä jaotteli työn käyttöarvon toisaalta välttämättömään työhön ja lisäarvoon m. Jos merkitsemme lopputuotteen vaihtoarvoa symbolilla y, voimme kirjoittaa Marxin dekomponoinnin seuraavaan yhtälöön, mitä kutsun riistoyhtälöksi:

    $$y=c+v$$

    Tuotantopanosten yhteinen käyttöarvo C tässä yhtälössä on

    $$C=c+v$$

    Eli tuotantopanosten yhteenlaskettu, nimellinen käyttöarvo on c+v, missä c on pysyvä pääoma (koneet ja laitteet, tehdashalli)ja v on vaihtuva pääoma (työpanoksen käyttöarvo). Huomaa, että tuotantopanosten käyttöarvo riippuu lopputuotteen markkinahinnasta!

    Työpanoksen käyttöarvon tai vaihtuvan pääoman voi jakaa Marxin mukaan riistoon ja palkkaan:

    $$v=m+w$$

    missä m on riisto ja w on työläisen saama palkka kapitalistilta.

    Näin ollen riistoyhtälö saa lopullisen muotonsa

    $$y=c+w+m$$

    Yhtälö sanoo, että kapitalistin tuottaman tuotteen hinta maailmanmarkkinoilla dekomponoituu kolmeen osaan: kiinteän pääoman käyttöarvoon, palkkakustannuksiin ja riistoon. Riisto on siis yhtä kuin

    $$m=y-c-w$$

    Riisto on nolla, jos tuotteen loppuhinta markkinoilla on palkan ja kiinteän pääoman käyttöarvon summa. Muutoin jää reikä leipojan käteen.

    Olennaista Marxin päättelyssä on Adam Smithilta ja David Ricardolta Marxin lainaama työnarvoteoria. Marx ajatteli, että koska tuotteen vaihtoarvo syntyy työstä, myös pysyvä pääoma ja vaihtuva pääoma syntyvät työstä. Kapitalistin näkökulmasta ostetun työpanoksen käyttöarvo on työläisen tehtaassa tekemä työ, ajassa mitattuna. Vastaavasti työajalla on vaihtoarvo, eli palkka. Nyt Marxin päättelyssä työn lisäarvo täytyy olla kapitalistille työn käyttöarvo vähennettynä palkalla eli työn vaihtoarvolla. Marx ’oivalsi’, että palkka voidaan lausua työläisen kulutuskorin sisältämän työpanoksen avulla. Tätä Marx kutsuu ’välttämättömäksi työksi’. Nyt siis lisäarvo on kapitalistin käyttöarvo ostamalleen työläisen työajalle, vähennettynä välttämättömällä työllä. Suomeksi voisi sanoa, että Marxin mukaan työläinen saa kapitalistilta liian pientä palkkaa. Tähän päättelyketjuun Marx sisällyttää lukuisan joukon implisiittisiä ja vahvoja oletuksia, mutta ei mennä niihin tässä.

    Kansantaloustieteellinen lähestyminen

    Modernisti ajattelemme, että marxilaisittain tuotteen vaihtoarvo markkinoilla vastaa kysynnän ja tarjonnan tasapainottavaa hintaa. Kuluttajan valmius maksaa tuotteesta riippuu hänen saamastaan henkilökohtaisesta hyödystä, ja näin ollen se voi olla lähes mielivaltainen, riippuen budjettirajoitteesta. Yrityksen näkökulmasta yrityksen voitto on

    $$Π=pF(K,L)−rK−wL$$

    Π=pF(K,L)wLrK missä F on neoklassinen tuotantofunktio.

    Yritys siis tuo yhteen tuotantopanoksia, reaalista pääomaa K ja työvoimaa L. F on funktio, joka määrää, paljonko annetulla tuotantopanoksella saadaan lopputuotetta. Kun yritys maksimoi voittoa, se asettaa voittofunktion gradientin nollaksi, eli:

    $$\nabla \Pi =0$$

    Kapitalisti etsii siis voittofunktiolle maksimia tuotannontekijäavaruudessa (K,L). Saadaan välttämättömiksi ehdoiksi osittaisderivaattojen nollakohdista:

    $$\frac{\partial \Pi}{\partial K}=0$$.

    $$\frac{\partial \Pi}{\partial L}=0$$.

    Nämä ovat välttämättömät ehdot optimille. Jos kyseessä on todella maksimi, valitsee kapitalisti optimaalisen määrän tuotannontekijöitä. Nyt siis meillä on kone, eli kapitalistin yritys, joka syö tuotannontekijöitä, ja sylkee ulos lopputuotetta.

    Yrityksen voitto riippuu siis osin tuotteen hinnasta, joka riippuu kuluttajan valinnasta, ja osin siitä, kuinka paljon tuotetta saadaan ulos annetuilla syötteillä. Yrittäjän liikeidea ja lisäarvo näkyy mielestäni näissä molemmissa, eli toisaalta teknologiassa ja tuottavuudessa, toisaalta siinä, kuinka haluttava tuote on, ja kuinka paljon kuluttajilla on rahaa. Jos keksin vaikka ylivoimaisen hyvän koodin, jolla tekoäly tekee interaktiivista reaaliajan virtuaalielokuvaa, jonka juoneen voi vaikuttaa, ja kokemus on immersiivinen, varmaankin aika moni haluaa maksaa siitä. (Kuvittele vaikka erotiikkaa, jännitystä 4K-VR, jossa tekoäly generoi koko ajan uutta juonta, eli valintasi muokkaavat elokuvan tarinaa, ja olet elokuvan hahmo, kuten Total Recall -elokuvassa.). Yksinkertaistaen siis tuotantofunktio F heijastelee yrittäjän liikeidean tuomaa synergiaa pääoman ja työpanoksen välillä, ja toisaalta se näkyy myös kuluttajan maksuhalukkuudessa, joka heijastuu tuotteen hinnassa p.

    Summa summarum

    Marxin riistoteoria on virheellinen, koska Marx ei tajunnut liittää tuotantoprosessiin yrittäjän tuomaa synergiaa ja liikeideaa.

    Tämä näkyy yhtäältä kuluttajan valinnan kautta, eli hinta riippuu kuluttajan mieltymyksistä, ei riistosta. Toisaalta yrityksen tuotantosynergia syntyy siitä, että yrittäjä tuo liikeidean, brändin, pääoman ja työpanoksen yhteen. Silloin päästään voittoon, eli voittofunktioon sijoitetaan optimaalinen määrä tuotannontekijöitä.

    Huomaa yhtälöiden samankaltaisuus. Voitto vastaa riistoa, tuotannon arvo on hinta kertaa tuotantofunktio, palkkasumma vastaa palkkasummaa ja kiinteän pääoman käyttöarvo vastaa reaalikoron r ja pääoman K tuloa. Marx oli siis jäljillä, mutta teoria jäi vajaaksi. Tietysti on niinkin, että palkkataso riippuu oikeasti esimerkiksi työmarkkinoista, ja korkotaso keskuspankista ja inflaatiosta yms. Mutta olennaisempaa on ymmärtää, että yrittäjyys itsessään on oikeasti tuotannontekijä, ei vain pääoma ja työpanos. Marxin riistoteoria johti Saksassa 1800-luvulla sosialidemokratian syntyyn, 1900-luvulla valtiososialismiin ja mittaamattomaan inhimilliseen kärsimykseen kommunistisissa maissa. Näin paljon vaikuttaa väärä matematiikka maailmassa! Suomessa Väinö Tanner taisi kääntää Karl Kautskyn referaatin Marxin talousteoriasta, vaikka muuten hyvä mies olikin ja asevelisosialisti.

    $$\Pi=pF(K,L)-rK-wL \ vs. m=y-c-w$$
    $$\Pi=pF(K,L)-rK-wL \\ vs. m=y-c-w$$

    Kuka on oikeassa sinusta?

  • Weylin geometria ja sähkömagnetismin kiehtova maailma

    Weylin geometria ja sähkömagnetismin kiehtova maailma

    Albertin viimeistelemätön sinfonia

    Albert Einstein käytti elämästään viimeiset 30 vuotta yritykseen yhdistää sähkömagnetismi ja gravitaatio, luonnon kaksi perusvoimaa. Hän ei onnistunut tavoitteessaan. Muita ongelman kanssa painiskelleita tutkijoita olivat mm. saksalainen matemaatikko Hermann Weyl, puolalainen matemaatikko Theodor Kaluza sekä ruotsalainen fyysikko Oskar Klein. Myös kvanttimekaniikan isä Erwin Schrödinger yritti yhdistää sähkömagnetismin ja painovoiman. Säieteoria on teoreettisen fysiikan viimeisin yritys yhdistää perusvoimia, mutta siinä ulottuvuuksia on 11. Eli teoriaa on vaikeaa edes periaatteessa falsifioida. Sir Roger Penrose (Nobel 2020) pitää säieteoriaa vääränä. Nyt on siis tarve ottaa uusia näkökulmia fysiikan perusteorioihin.

    Yleinen suhteellisuusteoria

    Kuva: Andreas Praefcke

    Einstein muotoili yleisen suhteellisuusteorian vuonna 1915, ja esitteli sen ensi kertaa Preussin tiedeakatemiassa. Tiedeakatemia on muuten sama, jonka perusti Leibniz, ja jota muun muassa Maupertuis johti myöhemmin. Akatemia on Berliinissä, Unter den Lindenin lehmusten katveessa. Kaunis talo, ja muistuttaa meitä siitä, mitä hienoa Euroopassa joskus oli.

    Yleisessä suhteellisuusteoriassa painovoimaa ei oikeastaan ole, vaan kappaleet kulkevat lyhimpiä maailmanviivoja neliulotteisessa aika-avaruudessa. Aika-avaruus on kaareutunut, ja jännite-energiatensori on aika-avaruuden kaarevuuden lähde. Teorian ennustamat tulokset on vahvistettu monta kertaa. Teoriassa massa kertoo aika-avaruudelle kuinka kaareutua, ja aika-avaruus kertoo kappaleille, kuinka liikkua. Teoria on kaunis, ja siinä on määrättyä teologista estetiikkaa. Kvanttimekaniikka on rumaa, eikä kukaan oikein ymmärrä sen monia tulkintoja. Kvanttimekaniikan yhtälöt ovat kuitenkin toimivia, ja ne on testattu monta kertaa. Yleisessä suhteellisuusteoriassa Einsteinin kenttäyhtälöt voidaan johtaa minimoimalla tiettyä kokonaiskaarevuusfunktionaalia. Kenttäyhtälöt ovat epälineaarisia tensoriyhtälöitä, eli käytännössä vaikeita ratkoa. Yhtälöt ennustavat mm. mustan aukon, kun jotkut ratkaisut yhtälöissä pitävät sisällä singulariteetteja (jakaja menee nollaan). Yhtälöt ennustavat myös gravitaatioaaltoja, jotka ovat viimein myös löytyneet havainnoissa, aivan viime vuosina. Teoria siis on hyvä, koska se toimii, ennustaa, on yksinkertainen ja falsifioitavissa.

    Yllä Einsteinin kenttäyhtälöt. Jännite-energiatensori on yhtälön oikealla puolella. Einstein ei ollut teoriaan täysin tyytyväinen, koska jännite-energiatensori on vähän ulkopuolinen asia, eikä teoria ole jossain mielessä suljettu ja täydellinen. Vasemmalla puolella on Einsteinin tensori lisättynä kosmologisella vakiolla Lambda. Einsteinin tensori on eräänlainen sopivan symmetrinen kaarevuustensori, joka on myös lähteetön tai divergenssivapaa.

    Weylin geometria

    Yleinen suhteellisuusteoria perustuu pseudo-riemannilaiseen differentiaaligeometriaan. Sen keskeinen ominaisuus on se, että metrisen tensorin kovariantti derivaatta on aina nolla. Weylin geometria on laajennos ja yleistys, jossa metrisen tensorin kovariantti derivaatta voi olla nollasta poikkeava. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että pituus käsitteenä on aidosti lokaali eli suhteellinen asia. Muistamme suhteellisuusteoriasta pituuksien muuttumisen nopeuden funktiona jne. Eli Weylin geometria on oikeasti se ”oikea” geometria, ja juuri oikea suhteellisuusteoriaan. Ja rakas ystäväni, kaikki on suhteellista! Hermann Weyl oli lukenut paljon filosofiaa, mm. Kantin käsityksiä ajasta ja avaruudesta, Fichteä olemisesta ja eksistenssistä. Myös Husserlin fenomenologiaan hän tykästyi. Kuriositeettina: myös logiikkanero Kurt Gödel piti Husserlin fenomenologiasta. Weylin geometria poikkeaa siis jonkin verran tavallisesta pseudo-Riemannin monistoista (monisto on diffisgeometrian termi, ja se tarkoittaa sitä kokonaisuutta, missä metrinen tensori määrittää sen, kuinka vektoreiden sisätulo lasketaan.). Monisto tavallaan leivotaan kasaan lokaalisesti alueista, jossa voidaan piirrellä tangenttivektoreita. Pseudo-riemannilainen geometria on tavallaan kohtisuorassa Weylin geometrian kanssa, koska edellisessä vektoreiden suunnat ovat suhteellisia, tai lokaaleja, mutta suuruudet ovat invariantteja. Weylin geometria sallii myös vektoreiden pituuksien olevan suhteellisia tai lokaaleja ilmiöitä.

    Sähkömagnetismi

    Maxwell kuvasi sähködynamiikan 20 yhtälöllä. Nykyisin sähköinsinöörit oppivat ne vektorianalyysin muodossa näin:

    Ensimmäinen yhtälö kertoo meille sen, että varaus luo ympärilleen sähkökentän. Eli varaustiheys on verrannollinen sähkövuon tiheyden divergenssiin. Toinen yhtälö kertoo meille sen, että magneettivuon tiheyttä kuvaava vektorikenttä on lähteetön, magneettisia monopoleja ei ole. Kolmas yhtälö on Faradayn induktiolaki: muuttuva magneettikenttä on sähkökentän pyörrekentän lähde. Tavattoman tärkeä laki Fortumille ja Teollisuuden voimalle. Hienommin ilmaistuna induktiolaki on yhtäpitävä kaarevuustensorin eräiden symmetriaominaisuuksien kanssa.

    Neljäs laki on Amperen-Maxwellin laki, se liittää ensijaisesti magneettivuon pyörrekentään lähteeksi sähkövirran ja siirrosvirran. On tärkeää huomata, että yhtälöissä on määrätty vinosymmetrinen rakenne. Se liittyy myös analyyttisten funktioiden teoriaan ja harmonisten funktioiden teoriaan. Yhtälöt ovat niin kauniit, että ne saavat uskomaan korkeampaan älyyn ja luomakunnan harmoniaan.

    Tulkoon valkeus!

    Ottamalla roottorin kahdesta jälkimmäisestä yhtälöstä, päästään pienellä vaivalla algebraa nopeasti aaltoyhtälöihin ilman lähteitä. Näin havaitsemme: valo on sähkömagneettisen kentän värähtelyä, jossa magneettikentällä ja sähkökentällä on kohtisuorat värähtelytasot! Polarisaatio on mallin vapausaste.

    Klassinen sähködynamiikka on täydellinen, kun muistamme vielä Lorentzin voimalain: varaukseen vaikuttaa voima, joka on verrannollinen sähkökenttään ja varauksen nopeuden ja magneettikentän ristituloon. Tämä on syy sille, miksi plasma pysyy kasassa Tokamak-fuusioreaktorissa.

    Heittääkö Jumala noppaa?

    Einstein oli sitä mieltä, että ei. Toisaalta kvanttimekaniikka toimii, ja Schrödingerin yhtälö kuvaa hyvin atomin rakenteen. Ominaisarvot ovat energiatasoja, tämä tulee Fourier-sarjojen ominaisuuksista. Olen väitöskirjassani johtanut keskeiset kvanttimekaniikan osittaisdifferentiaaliyhtälöt eräänlaisena likiarvona stokastisen optimisäätötehtävän arvofunktiolle. Teknisesti kaikki keskeiset kvanttipuolen yhtälöt tulevat Hamilton-Jacobi-Bellman yhtälöstä, kun linearisoidaan yhtälöt, ja tarkastellaan arvofunktiota riittävän läheltä, Planckin etäisyyksiltä. Koska painovoima ja kvanttimekaniikka eivät sovi yhteen, on minusta kvanttimekaniikan väistyttävä. Jokin syvempi teoria tarvitaan. Uskon, kuten Nikola Tesla, että ratkaisu on sähkömagnetismissa ja suhteellisuusteoriassa. Einstein oli lopulta voittaja. Hän kuoli 1955 Princetonissa, vielä kuolinvuoteellaan hän yritti yhdistää sähkömagnetismia ja yleistä suhteellisuusteoriaansa.

    Yllä mielenkiintoinen video tämän kirjoituksen teemoista. Alla myös ihan katsomisen arvoinen video.

  • Koulurauha on jokaisen lapsen perusoikeus

    Koulurauha on jokaisen lapsen perusoikeus

    Helsinkiläisten koulujen levottomuus on lisääntynyt, ja alueiden erot korostuvat. Esimerkiksi viime vuoden loppupuolella luimme Pukinmäenkaaren peruskoulun ongelmista. Opettajien mukaan: ’väkivallasta, varastelusta ja nimittelystä on tullut arkipäivää kouluissa’. Maan hallitus on onneksemme suunnannut resursseja koulupoliisitoimintaan miljoonilla euroilla.

    Rauhallinen ja turvallinen kouluympäristö on ensisijaisen tärkeä lasten tulevaisuuden ja aikuisuuden kannalta. Peruskoulu antaa avaimet ja perusedellytykset jatko-opintoihin ja aikuisuuteen.
    Nykypäivän maailmassa vain osaajat työllistyvät, siksi lukeminen, laskutaito ja kirjoitustaito ovat välttämättömiä. PISA-tulosten heikkeneminen kertoo kuitenkin huonosta trendistä.

    Koulurauhattomuuden lisäksi osansa heikkoon kehitykseen on myös asenteilla ja toimintatavoilla. Lapsia ei saa päästää luokalta, elleivät oppimistavoitteet ole täyttyneet. Riman laskeminen on
    karhunpalvelus lasten tulevaisuuden kannalta. Asennemuutos ei tarvitse aina uutta rahoitusta. Muutos asenteissa riittää.
    Kännykkäkieltoa koskeva uusi lainsäädäntö on erinomainen uudistus. Koululuokan täytyy olla turvallinen tila oppia. Ei voi olla niin, että pieni vähemmistö terrorisoi koko luokan oppimistuloksia. Perusopetuslaissa on riittävät säännökset ja toimivallat rehtoreille ja opettajille poistaa häiriköt luokasta. Toimivaltuuksia on uskallettava käyttää. Poliisin virka-apu on viimesijainen keino. Lapsiemme perusoikeutena tulee olla turvallinen kouluympäristö sekä koulurauha.

    Kiusaamiseen ja väkivaltaan tulee puuttua viiveettä ja lujasti.
    Lasten levottomuus ja häiriköinti kouluissa kumpuaa varmaankin osin rikkoutuneista kotioloista. Kasvatusvastuu kuuluu kuitenkin edelleen pääosin perheelle, ja mikään opettaja ei voi korvata
    lapselle turvallista kotia, rakastavia äitejä ja isiä. Rajat ovat rakkautta. Suomen kansantaloudenkin kannalta on välttämätöntä, että tulevaisuuden Suomessa on rauhallisessa kasvuympäristössä kasvaneita tulevia putkimiehiä, sairaanhoitajia ja insinöörejä.

    Pitäisi ehkä myöntää itsellemme, että menneestä maailmasta voisimme oppiakin jotakin. Jokin on muuttunut huonoon suuntaan vuosien saatossa, koska lapsiemme perusosaaminen on romahtanut. Yläluokilta voi siirtyä nuoria ihmistaimia ammattikouluihin ja lukioihin todella heikolla
    osaamisella. Valitettavasti myös eriytyminen jatkuu asuinalueittain. Jos emme tartu tiukasti näihin ongelmiin, yhteiskunnan luottamus rapautuu, asuinalueet jakautuvat hyviin ja huonoihin. Turvattomuus, rikollisuus, katuväkivalta ja aikuisuuden ongelmat ovat heijastumia koulumenestyksestä tai sen puutteesta. Siksi koulurauha on turvattava kaikissa Helsingin kouluissa.

    Oletan, että toimia tarvitaan etenkin Opetushallituksessa. Idealismi, woketus, naiivismi ja muu hörhöily on korvattava realismilla ja älykkäällä tietoisuudella tosiasioista. Suomalainen yhteiskunta on siirtymässä vaiheeseen, jossa heikot johtajat (1995-2023) ovat olleet omiaan luomaan vaikeita aikoja. Opettajille tulee palauttaa auktoriteetti. Pääkaupunkiseudulla on nähtävissä selvästi kehitys, jossa koulut täyttyvät riehuvista maahanmuuttajaluokista. Kuka tavallinen suomalaisperhe haluaa lapsensa tuollaiseen helvettiin. Idealismi, sosialismi, feminismi ja muut kulttuurivallankumoukselliset hulluudet tuhoavat yhteiskuntamme. Aikaa ei ole hukattavaksi.

    Äänestä perussuomalaisia. Pian on myöhäistä.