jussilindgren.fi

Avainsana: sosialismi

  • Utopiasosialismista

    Utopiasosialismista

    Sosialismin ja vapaan markkinatalouden taistelu on suhteellisen nuori ilmiö, se syntyi oikeastaan vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen. Kaikki poliittiset liikkeet tarvitsevat tuekseen kuitenkin intellektuaalisen selkärangan. Vapaan markkinatalouden filosofia kumpuaa ainakin John Locken ja Adam Smith’n kirjoituksista. Sosialismin älyllistä perintöä kantavat sellaiset ajattelijat kuin Hegel, Marx. Utopiasosialisteilla oli toki osansa, jo Thomas Moren ajoista. Kuitenkin hostiili sosialismi syntyi vasta Marxin perintönä. Marxin pääomassa esitetään ekonomisesti kestämätön riistoteoria. Marx ei osannut matematiikkaa, ja siten hän ei kyennyt hahmottamaan superadditiivisuutta. Yrityksen tuotos ei ole summa panoksista. Yrityksen liikeidea ja lisäarvo ei ole riistoa. Yritystoiminta on enemmän kuin osiensa summa.

    Marxilaisuudesta syntyi saksalainen sosialidemokratia. Ensimmäinen internationaali, toinen internationaali. Suomessa SDP kuuluu kansainväliseen sosialistiseen internationaaliin, jonka tavoitteena on globaali sosialismi. Sosialismin taloustiede ei ole kehittynyt juurikaan Marxin ajoista. Revisionismi ja ajattelijat Saksassa kylläkin lähtivät siitä, että vallankumous tulee demokraattisesti. Suomalainen sosialismi on bernsteinilaisuuden perillisiä. Forssan ohjelma syntyi Erfurtin ohjelman perillisenä. On sinänsä kiistatonta, että teollistumisen seurauksena työläisillä oli huonot olot, ja määrätty tilaus työväenliikkeelle oli olemassa.

    Intellektuellit käsittelivät sosialismin kalkyyliongelmaa jo vuosisadan alussa. Kalkyyliongelma lähti siitä, että sosialistinen suunnitelmatalous ei kykenisi toimimaan keskusjohtoisesti, koska hintoja ei voi keskussuunnittelija tietää. Ludwid von Mises käsitteli tätä kalkyyliongelmaa kattavasti 1920-luvulla kirjoituksissaan. Hinnat kertovat markkintaloudessa siitä, mitä tuotteita kannattaa tuottaa, ja miten resurssit allokoituvat tehokkaasti.

    Suomalaisen sosialidemokratian historia on kaksijakoinen. Toisaalta suomalainen sosialidemokratia edustaa pahuutta, sillä SDP aloitti punakapinan tammikuussa 1918 laillista hallitusta vastaan. Lauri Karan johtama lentävä osasto teloitti siviilejä mm. Vihdissä. Punaiset olivat vallankumouskiihkossaan ajatelleet, että bolsevikkien vallankumous onnistuisi Suomessa, kun Tsaari Nikolai II oli ammuttu perheineen kellarisssa, Jekaterinburgissa. Valtatyhjiö on vaarallinen olio. Punakapina alkoi, kun Juttutuvan torniin nostettiin punainen lyhty vallankumouksen merkiksi. Pääsyyllisiä olivat mm. sosialidemokraatit Kullervo Manner ja Oskari Tokoi. Kymmenien tuhansien suomalaisten verta vuodatettiin, oleellisesti turhaan. On syytä toki muistaa, että senaatin armeijan kosto oli samoin armoton. Muun muassa Tampereella ja Viipurissa ammuttiin punaisia joukoittain. Kalevankankaan hautausmaalla käytiin kovia valtaustaisteluja, kuularuiskut lauloivat ja miestä kylmeni, punaisia ja valkoisia.

    Äidinäidin isoisä oli punainen sosialidemokraatti, Juho Etelämäki. Juho oli kansanedustaja ennen itsenäistä Suomea. Valistusmies ja teosofi. Valkoiset säästivät hänet, koska hän oli kansakoulunopettaja ja piti orpokotia orvoille lapsille Viitasaarella. Suvussani on myös paljon valkoista perua. Yhteisen trauman äärellä olemme. Linnan sanoin: ”En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi.” Historian hirmuteot ovat käsittelemättä. SDP ei käsittääkseni ole pyytänyt anteeksi punakapinan aloittamista.

    Sosialidemokratia on tuonut paljon hyvää. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin sotien jälkeen. Yhteishengessä. Tammikuun kihlaus ja asevelisosialismi olivat hyvän voimia. Pekka Kuusi ja kumppanit rakentivat hyvän Suomen. Se turvallinen ja hyvä sosialidemokraattinen Suomi oli hyvä maa minullekin kasvaa 1980-luvulla.

    Suomi on kuitenkin muuttunut. Islamisaatio etenee, kantasuomalaiset eivät lisäänny. Kansainvaellukset jatkuvat. Puolet määrätyistä maahanmuuttajaryhmistä elävät pysyvästi toimeentulotuen varassa. Katujengit tulevat. Raiskausrikokset lisääntyvät, valtiontalouden alijäämä on 16 miljardia vuonna 2030. Luottoluokitus menee alta. Kansainvaellukset ja sosialidemokratia eivät sovi yhteen. Sen sanoi jo Milton Friedman ja Hans-Hermann Hoppe. Ainoa kysymys on, edustaako nykyinen naiivismi tyhmyyttä vai pahuutta? Molemmat vaihtoehdot ovat masentavia. Määrätyt intressiryhmät ovat valmiita tuhoamaan Suomen sisäisen turvallisuuden, jotta halpatyövoimaa ja ääniä riittää. Missä ovat tämän päivän isänmaalliset valtiomiehet? Missä on Risto Ryti, missä selkäranka, realismi, maalaisjärki?

    Kouluttamattomia ihmisiä tulee kehitysmaista. Sellaisista kulttuureista, joissa pikkutyttöjen häpyhuulet neulotaan kiinni. On syytä sanoa ääneen, että tällaiset kulttuurit ovat pahoja, primitiivisiä ja barbaarisia. Ihmisten mitta on tulossa täyteen. Sosialidemokratian suuri tragedia on, että se tarkoittaa aatteena hyvää, mutta se saa aikaan pahaa. SDP kalastelee ääniä jakamalla vaalimainoksia arabiaksi. Tulonsiirroilla elävät maahanmuuttajaosajoukot äänestävät demareita, sillä demarit ovat myyneet sielunsa : he ostavat rahalla toimeentulotukimaahanmuuton ääniä. En pystyisi itse elämään itseni kanssa, jos vaikuttaisin puolueessa. Seurausetiikan näkökulmasta teon hyvyyttä tai pahuutta arvioidaan seurausten perusteella. Seurausetiikan näkökulmasta tämän päivän SDP edustaa moraalista ei-hyvyyttä.

    Yhteiskunnassa on määrättyjä fatalistisia taipumuksia, liikelakeja. Lopulta poliitikkojen valta on pientä siihen verrattuna. Suomessa tulee käymään seuraavasti:

    Jos SDP voittaa vaalit ja sosialistivetoinen hallitus on vallassa, julkinen talous ajautuu kriisiin 2030-luvulla. Luottoluokitukset tippuvat. Riskpreemiot velalle nousevat. Luotto loppuu. Pakon edessä tulee ensin joku kriisiaikojen parlamentaarinen yrite. On ilmeistä, että sosiaaliturvan osalta on edut rajattava kansalaisille. Perustuslakivaliokunnan kannat muuttuvat heti, kun valtion rahat loppuvat. Perustuslain säännökset ovat tyhjää puhetta, jos valtiolla ei ole rahaa maksaa lääkäreille ja poliiseille palkkaa. Heräämme siis lopulta, mutta vasta kriisissä. Politiikan logiikka on valitettavaa. Liikaa eturyhmiä, puolueet kuuntelevat liikaa lobbareita. Miten voisimme leikata 10 miljardia kehysmenoja vuonna 2027? Se tarkoittaisi noin 15 prosentin juustohöylää kaikkiin menomomentteihin.

    Nähdäkseni ainoa toivo Suomelle on oikeistokoalitio. Punamultakansanrintama tai sinipuna johtavat rahoituskriisiin. Joudumme EVM-ohjelmaan tai jopa IMF-ohjelmaan. Ei ole mukavaa, kun liituraitapukuiset MIT:n tohtorit kertovat eduskunnalle, mistä leikataan. Nyt on syytä ryhdistäytyä. Suomella on 10 miljardia liikaa kehysmenoja. On parempi valita itse leikkauskohteet. Jos selvisimme jatkosodasta, selviämme tästäkin. Haihattelusosialismin aika on ohi.

  • Karl Marx vs. neoklassinen kansantaloustiede

    Karl Marx vs. neoklassinen kansantaloustiede

    Klassinen taloustieteilijä Karl Marx (1818-1883) on tunnettu ennen muuta ’riistoteoriastaan’. Avaan tässä kirjoituksessa hieman sitä, miksi Marxin riistoteoria on väärässä, kansantaloustieteellisestä näkökulmasta. Marxin koko poliittinen ekonomia nojaa riistoteoriaan, joten kun se on väärin, on koko teoria heikolla pohjalla. Eli jos teorian aksioomat ovat pielessä, myös teorian teoreemat ovat pielessä. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kapitalismi ei romahtanut. Koska kapitalismi ei romahtanut, voidaan epäillä aksiomatiikkaa (modus tollendo tollens). Toisaalta induktion ongelman vuoksi emme voi olla varmoja kapitalismin kestävyydestä, mutta vilkaistaanpa aksioomia, vaikka en marxisti olekaan.

    Marxin perusjaottelussa hyödykkeellä on käyttöarvo ja vaihtoarvo. Käyttöarvo on hyödykkeen ostajan kokema arvo, ja vaihtoarvo on hyödykkeestä saatu raha myytäessä se. Marxin käyttöarvo vastaa löyhästi kulutuksen tuottamaa hyötyä kansantaloustieteen modernissa teoriassa. Vaihtoarvo vastaa suhteellista hintaa markkinoilla. Marx ajatteli, että kapitalistille työläinen on hyödyke, ja näin työläisellä on käyttöarvo.

    Marxin Pääomassa I riistoteoriaa kuvataan oleellisesti nimellisin suurein. Marxin riistoteoriaa voidaan kuvailla lyhyesti tähän tapaan: kapitalistin tuottamalla hyödykkeellä on vaihtoarvo, jonka valmistukseen käytetään työvoimaa ja reaalista pääomaa. Koska kapitalisti tekee voittoa, Marx päättelee, että kapitalisti riistää työläistä. Marx dekomponoi lopputuotteen arvon tuotannontekijöiden yhteenlaskettuun käyttöarvoon C, sekä jaotteli työn käyttöarvon toisaalta välttämättömään työhön ja lisäarvoon m. Jos merkitsemme lopputuotteen vaihtoarvoa symbolilla y, voimme kirjoittaa Marxin dekomponoinnin seuraavaan yhtälöön, mitä kutsun riistoyhtälöksi:

    $$y=c+v$$

    Tuotantopanosten yhteinen käyttöarvo C tässä yhtälössä on

    $$C=c+v$$

    Eli tuotantopanosten yhteenlaskettu, nimellinen käyttöarvo on c+v, missä c on pysyvä pääoma (koneet ja laitteet, tehdashalli)ja v on vaihtuva pääoma (työpanoksen käyttöarvo). Huomaa, että tuotantopanosten käyttöarvo riippuu lopputuotteen markkinahinnasta!

    Työpanoksen käyttöarvon tai vaihtuvan pääoman voi jakaa Marxin mukaan riistoon ja palkkaan:

    $$v=m+w$$

    missä m on riisto ja w on työläisen saama palkka kapitalistilta.

    Näin ollen riistoyhtälö saa lopullisen muotonsa

    $$y=c+w+m$$

    Yhtälö sanoo, että kapitalistin tuottaman tuotteen hinta maailmanmarkkinoilla dekomponoituu kolmeen osaan: kiinteän pääoman käyttöarvoon, palkkakustannuksiin ja riistoon. Riisto on siis yhtä kuin

    $$m=y-c-w$$

    Riisto on nolla, jos tuotteen loppuhinta markkinoilla on palkan ja kiinteän pääoman käyttöarvon summa. Muutoin jää reikä leipojan käteen.

    Olennaista Marxin päättelyssä on Adam Smithilta ja David Ricardolta Marxin lainaama työnarvoteoria. Marx ajatteli, että koska tuotteen vaihtoarvo syntyy työstä, myös pysyvä pääoma ja vaihtuva pääoma syntyvät työstä. Kapitalistin näkökulmasta ostetun työpanoksen käyttöarvo on työläisen tehtaassa tekemä työ, ajassa mitattuna. Vastaavasti työajalla on vaihtoarvo, eli palkka. Nyt Marxin päättelyssä työn lisäarvo täytyy olla kapitalistille työn käyttöarvo vähennettynä palkalla eli työn vaihtoarvolla. Marx ’oivalsi’, että palkka voidaan lausua työläisen kulutuskorin sisältämän työpanoksen avulla. Tätä Marx kutsuu ’välttämättömäksi työksi’. Nyt siis lisäarvo on kapitalistin käyttöarvo ostamalleen työläisen työajalle, vähennettynä välttämättömällä työllä. Suomeksi voisi sanoa, että Marxin mukaan työläinen saa kapitalistilta liian pientä palkkaa. Tähän päättelyketjuun Marx sisällyttää lukuisan joukon implisiittisiä ja vahvoja oletuksia, mutta ei mennä niihin tässä.

    Kansantaloustieteellinen lähestyminen

    Modernisti ajattelemme, että marxilaisittain tuotteen vaihtoarvo markkinoilla vastaa kysynnän ja tarjonnan tasapainottavaa hintaa. Kuluttajan valmius maksaa tuotteesta riippuu hänen saamastaan henkilökohtaisesta hyödystä, ja näin ollen se voi olla lähes mielivaltainen, riippuen budjettirajoitteesta. Yrityksen näkökulmasta yrityksen voitto on

    $$Π=pF(K,L)−rK−wL$$

    Π=pF(K,L)−wL−rK missä F on neoklassinen tuotantofunktio.

    Yritys siis tuo yhteen tuotantopanoksia, reaalista pääomaa K ja työvoimaa L. F on funktio, joka määrää, paljonko annetulla tuotantopanoksella saadaan lopputuotetta. Kun yritys maksimoi voittoa, se asettaa voittofunktion gradientin nollaksi, eli:

    $$\nabla \Pi =0$$

    Kapitalisti etsii siis voittofunktiolle maksimia tuotannontekijäavaruudessa (K,L). Saadaan välttämättömiksi ehdoiksi osittaisderivaattojen nollakohdista:

    $$\frac{\partial \Pi}{\partial K}=0$$.

    $$\frac{\partial \Pi}{\partial L}=0$$.

    Nämä ovat välttämättömät ehdot optimille. Jos kyseessä on todella maksimi, valitsee kapitalisti optimaalisen määrän tuotannontekijöitä. Nyt siis meillä on kone, eli kapitalistin yritys, joka syö tuotannontekijöitä, ja sylkee ulos lopputuotetta.

    Yrityksen voitto riippuu siis osin tuotteen hinnasta, joka riippuu kuluttajan valinnasta, ja osin siitä, kuinka paljon tuotetta saadaan ulos annetuilla syötteillä. Yrittäjän liikeidea ja lisäarvo näkyy mielestäni näissä molemmissa, eli toisaalta teknologiassa ja tuottavuudessa, toisaalta siinä, kuinka haluttava tuote on, ja kuinka paljon kuluttajilla on rahaa. Jos keksin vaikka ylivoimaisen hyvän koodin, jolla tekoäly tekee interaktiivista reaaliajan virtuaalielokuvaa, jonka juoneen voi vaikuttaa, ja kokemus on immersiivinen, varmaankin aika moni haluaa maksaa siitä. (Kuvittele vaikka erotiikkaa, jännitystä 4K-VR, jossa tekoäly generoi koko ajan uutta juonta, eli valintasi muokkaavat elokuvan tarinaa, ja olet elokuvan hahmo, kuten Total Recall -elokuvassa.). Yksinkertaistaen siis tuotantofunktio F heijastelee yrittäjän liikeidean tuomaa synergiaa pääoman ja työpanoksen välillä, ja toisaalta se näkyy myös kuluttajan maksuhalukkuudessa, joka heijastuu tuotteen hinnassa p.

    Summa summarum

    Marxin riistoteoria on virheellinen, koska Marx ei tajunnut liittää tuotantoprosessiin yrittäjän tuomaa synergiaa ja liikeideaa.

    Tämä näkyy yhtäältä kuluttajan valinnan kautta, eli hinta riippuu kuluttajan mieltymyksistä, ei riistosta. Toisaalta yrityksen tuotantosynergia syntyy siitä, että yrittäjä tuo liikeidean, brändin, pääoman ja työpanoksen yhteen. Silloin päästään voittoon, eli voittofunktioon sijoitetaan optimaalinen määrä tuotannontekijöitä.

    Huomaa yhtälöiden samankaltaisuus. Voitto vastaa riistoa, tuotannon arvo on hinta kertaa tuotantofunktio, palkkasumma vastaa palkkasummaa ja kiinteän pääoman käyttöarvo vastaa reaalikoron r ja pääoman K tuloa. Marx oli siis jäljillä, mutta teoria jäi vajaaksi. Tietysti on niinkin, että palkkataso riippuu oikeasti esimerkiksi työmarkkinoista, ja korkotaso keskuspankista ja inflaatiosta yms. Mutta olennaisempaa on ymmärtää, että yrittäjyys itsessään on oikeasti tuotannontekijä, ei vain pääoma ja työpanos. Marxin riistoteoria johti Saksassa 1800-luvulla sosialidemokratian syntyyn, 1900-luvulla valtiososialismiin ja mittaamattomaan inhimilliseen kärsimykseen kommunistisissa maissa. Näin paljon vaikuttaa väärä matematiikka maailmassa! Suomessa Väinö Tanner taisi kääntää Karl Kautskyn referaatin Marxin talousteoriasta, vaikka muuten hyvä mies olikin ja asevelisosialisti.

    $$\Pi=pF(K,L)-rK-wL \ vs. m=y-c-w$$
    $$\Pi=pF(K,L)-rK-wL \\ vs. m=y-c-w$$

    Kuka on oikeassa sinusta?